Politiikka

SDP:n Taavitsainen vaatii lakimuutoksella lyhempiä koulumatkoja

Kansanedustaja Satu Taavitsainen.
Kansanedustaja Satu Taavitsainen.
Kansanedustaja Satu Taavitsainen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen jätti lapsen oikeuksien päivänä 20.11. lakialoitteen koululaisten päivittäisen koulumatkan lyhentämiseksi.

– Nykyisen perusopetuslain mukaan alakoululaisen lapsen päivittäinen edestakainen koulumatka voi kestää jopa 2,5 tuntia ja yläkoululaisen 3 tuntia. Ei ole lasten ja nuorten edun mukaista, että he joutuvat päivittäin istumaan monta tuntia autossa turvavöihin köytettynä, Taavitsainen sanoo.

– Kunnat ovat lakkauttaneet kyläkouluja, kilpailuttaneet ja yhdistelleet kyytejä ja pidentäneet lasten matkustusreittejä. 15 minuutin suora ajomatka venytetään jopa yli tunnin mittaiseksi, sillä kyydit kiemurtelevat pikkuteitä noukkien oppilaita kyytiin, kuvaa Taavitsainen.

Taavitsainen huomauttaa, että lasten ja perheiden kuuleminen ja lapsen edun tarkastelu on laiminlyöty heitä itseään koskevassa asiassa.

– Lasten oikeus leikkiin, harrastamiseen ja vapaa-aikaan on jäänyt vain sivuseikaksi. Tämä pitää muuttaa, hän vaatii.

Asian korjaamiseksi Taavitsainen esittää perusopetuslakia muutettavaksi siten, että alakoululaisen oppilaan päivittäinen koti-koulu-koti koulumatka kyydin odotuksineen voisi kestää enintään 1,5 tuntia ja yläkoululaisen odotuksineen enintään 2 tuntia.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat