Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

SDP:n Tuppurainen hämmästelee kohuväitteitä: “Tosiasioille olisi käyttöä”

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen ottaa kantaa työelämän väitettyyn muutokseen Suomen Kuvalehdessä julkaistussa Puheenvuoro-kirjoituksessa. Tuppuraisen mukaan tosiasioille olisi työelämän kehittämisessä käyttöä.

— Kertomus palkkatyön loppumisesta on onnistunut: sekä media että poliitikot ovat lähes poikkeuksetta omaksuneet käsityksen siitä, että vakaat palkkatyösuhteet kuuluvat menneisyyteen ja uusi teknologia vie pian loputkin työt.

Tuppuraisen mukaan käsitys pysyvien työsuhteiden ehtymisestä menestyy, koska se palvelee monia eri tarkoituksia.

— Oikeisto tuomitsee sen turvin ammattiyhdistysliikkeen menneisyyteen: uuden työn maailmassa ei ole perinteistä palkkatyötä eikä sen vuoksi edunvalvontaakaan. Vastakkaisella laidalla kansalaispalkkamalleja perustellaan työn katoamisella kokonaan.

Tuppurainen huomauttaa, että on myös hyviä syitä takertua tosiseikkoihin.

— Pätkätöiden osuus ei ole lisääntynyt ja työurat ovat meillä ja useimmissa EU-maissa pidentyneet. Yksinyrittäjyyden kasvu on ollut promilleluokkaa. Tampereen yliopiston tutkija Satu Ojala tiivisti asian sanoessaan Helsingin Sanomissa keväällä, ettei ”ymmärrä, miksi palkkatyön suuresta vallankumouksesta puhutaan toistuvasti, vaikka sille ei ole juuri mitään todisteita”.

Ei se idea niin vanha ole, että siitä pitäisi pölyjä pyyhkiä. Soveltamisessa voi nojata työelämän tosikertomuksiin.

Lisää aiheesta

Tulevaisuuden teknologisen tuottavuusharppauksen kohdalla puolestaan aito huoli on Tuppuraisen mukaan se, ettei mitään ole vielä näkyvissä.

— Tuottavuuden kasvu on pysähtynyt ja pessimistit arvaillevat uuden teknologian jäävän vain kuluttajatuotteisiin. ”Meille luvattiin lentäviä autoja ja saimme 140 merkkiä” sanoo ekonomisti Paul Krugman (140 merkkiä viittaa twitter-viesteihin). Teollisuudessa robotisaatio etenee, mutta se koskee verrattain pientä osaa kokonaistyöllisyydestä.

Tuppurainen sanookin, että vain tosikot kuvittelevat saavansa viestin läpi tosiasioita toistelemalla.

Hän uskoo, että työelämän tosikertomuksen voisi kuitenkin myös saada palvelemaan hyvää tarkoitusta: tuottavuuden kääntämistä kasvuun ja parempaa turvaa työtä tekeville.

— Työmarkkinoiden dynamiikan tueksi tarvitaan todellisia työmarkkinajoustoja. Tarvitaan siis aikuiskoulutusta. Työttömyysturvankin pitää olla riittävä ja taipuisa, ettei alanvaihtaja-riskinottaja jää tyhjän päälle. Tarvitaan joustoturvaa.

Tuppurainen muistuttaa, että joustoturvalle ehdittiin kehittää viime vuosikymmenellä jo EU-kielen uussana ”flexicurity” merkitsemään joustavia työmarkkinoita ja turvaa työelämässä.

— Ei se idea niin vanha ole, että siitä pitäisi pölyjä pyyhkiä. Soveltamisessa voi nojata työelämän tosikertomuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE