Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n vaalijuna on hyvässä vauhdissa: “Kasassa on jo yli tuhat ehdokasta”

Lehtikuva

SDP on julkaissut kärkiteemansa tulevissa aluevaaleissa. Puolue pitää tärkeänä, että jokainen suomalainen saa hoitoa aina tarvittaessa. Lisäksi henkilöstön jaksamisesta on huolehdittava, sillä hyvinvoiva henkilöstö turvaa laadukkaat palvelut.

Demokraatti

Demokraatti

“Jokaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus laadukkaisiin ja toimiviin palveluihin. SDP:lle oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä sote-henkilöstön hyvinvointi ovat näiden vaalien keskeisimmät tavoitteet”, linjaa SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin tiedotteessa.

SDP:n mukaan oikea-aikaiset palvelut sekä luovat hyvinvointia että säästävät rahaa. Korona-ajalta kertyneen hoivavelan purkaminen on ensiarvoisen tärkeää. Puolueen mielestä tarvitsemme hoitotakuun, riittävät ja laadukkaat palvelut ja palveluverkon, jotta hoitolupaus on toteutettavissa.

SDP:lle hoitolupaus tarkoittaa sitä, että perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon pääsee 7 päivässä hoidontarpeen arvioinnista. Hoitolupaus koskee sekä fyysisiä että psyykkisiä terveysongelmia, eli myös mielenterveyden haasteiden kanssa hoitoon tulee päästä viikossa. Myös suunterveydenhoito on oltava kaikkien saatavissa oikea-aikaisesti ja kiireettömän hoidon hoitotakuu lyhenee puolesta vuodesta kolmeen kuukauteen.

Hyvinvointialueiden päättäjät päättävät siitä, millaisia palveluita jatkossa tarjotaan ja miten palveluita tuotetaan. Jokaisen suomalaisen on voitava luottaa siihen, että hoitoon pääsee tarvittaessa, asuinpaikasta riippumatta.

Innostusta aluevaalien osalta on ilmassa ja ehdokaslistat täyttyvät tasaisesti.

SDP haluaa, että hyvinvointialueilla henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan. Työntekijöiden työolojen ja työn tekemisen ympäristön tulee olla sellainen, että merkityksellisen työn tekeminen hyvin, ja ilman kohtuutonta työkuormaa, on aidosti mahdollista.

Lisää aiheesta

“Hoitolupaus edellyttää osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Toimivien palveluiden voimavara ovat niitä tekevät ihmiset”, korostaa puolestan SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.

Vaaleissa valitaan ensimmäiset aluevaltuustot, jotka SDP:n mukaan tekevät hyvinvointialueiden kehityksen kannalta merkityksellisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat meidän jokaisen arkeen ja koko hyvinvointivaltion ytimeen. Päätökset koskevat esimerkiksi palveluverkon laajuutta, hoitoon pääsyä ja henkilökunnan työoloja.

“Kampanjointi käynnistyi viime lauantaina kymmenissä tapahtumissa ympäri Suomea. Innostusta aluevaalien osalta on ilmassa ja ehdokaslistat täyttyvät tasaisesti. Kasassa on jo yli tuhat ehdokasta”, puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoo.

SDP julkaisee koko aluevaaliohjelmansa puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä 20.11.2021 Oulussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE