Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

SDP:n varapuheenjohtajat esittelivät kuntavaaliohjelmaa – nämä teemat he nostivat esiin

Nora Vilva
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

SDP:n kuntavaaliohjelma julkaistiin tänään sunnuntaina.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Tilaisuudessa puheenjohtaja Sanna Marinin ja puoluesihteeri Antton Rönnholmin puheiden jälkeen SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm, Ville Skinnari ja Matias Mäkynen esittelivät ohjelmaa.

Kuntavaaliohjelman teema on ”Pidetään huolta kunnasta. Kunta pitää huolta meistä.

Malm nosti omassa puheessaan esiin muun muassa sitä, että kunnat ovat ilmastoratkaisijoita. Kyse on esimerkiksi siitä, että kuntien on siirryttävä pois öljylämmityksestä omistamissaan kiinteistöissä.

Kuntien energiayhtiöt ovat tärkeässä roolissa, kun kunnissa etsitään kestäviä lämmön- ja sähköntuotannon ratkaisuja.

Malm painotti, että asuinalueet on suunniteltava niin, että arjen palvelut ja työpaikat ovat saavutettavissa joukkoliikenteen ja pyöräilyn keinoin. Joukkoliikenteen saatavuudesta on huolehdittava koko maassa.

Hän nosti esiin myös työllisyysasioita. Malm sanoi, ettei yksikään nuori saa jäädä työkyvyttömäksi mielenterveyssyistä.

– Kaikille halukkaille on tarjottava mahdollisuus kesätöihin. SDP ehdottaa, että kunnat lisäävät kesätyöpaikkojen määrää.

Elävä kulttuuri vahvistaa demokratiaa ja sananvapautta.”

Ville Skinnari painotti, että kuntavaaleissa on kysymys koko vuosikymmenestä – siitä miten rakennetaan kestävää kuntaa ja samalla kestävää Suomea 2020-luvulla.

Hän puhui kestävästä kasvusta ja elinvoimasta.

– Silloin kysymys on johtamisesta, mutta etenkin siitä, että uskallamme olla rohkeita ja investoida. Mutta myös siitä, että otamme kaikki mukaan, ketään ei jätetä yksin eikä etenkään niitä, joita korona on kohdellut kaikkein kaltoimmin eli nuoria ja vähempiosaisia.

Skinnarin mukaan tulevaisuus liittyy hyvin paljon investointeihin ja rohkeuteen tehdä julkisia ja yksityisiä investointeja.

Lapsiin ja nuoriin tarvitaan Skinnarin mukaan myös satsauksia.

– Jokainen liikuntaan ja harrastusmahdollisuuksiin kunnissa käytetty euro lisää hyvinvointia ja vähentää syrjäytymistä ja saa siten panoksen moninkertaisesti takaisin. SDP haluaa, että liikuntapalvelut ovat kaikkien saatavilla ja että jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen.

Skinnari sanoi, että koronan jälkeen on tulossa liikunnan ja kulttuurin vuosikymmen. 

– Elävä kulttuuri vahvistaa demokratiaa ja sananvapautta.

Skinnari totesi SDP:n puolustavan kirjastojen maksuttomuutta. Hän visioi niistä elinikäisen oppimisen keskuksia. 

”Keskustelemme kunnioittavasti kaikkien kanssa.”

Matias Mäkysen mukaan SDP haluaa turvata kohtuuhintaisen asumisen kaikkialle Suomeen. Toimiva kaavoitus on edellytys kohtuuhintaisten kotien rakentamiselle.

Ihmisten energiatuloja asumisessa on Mäkysen mukaan kohtuullistettava.

Taajamien ja lähiöiden peruskorjaaminen ja paikoin täydennysrakentaminenkin ovat Mäkysen mukaan tulevien vuosien suuri projekti. Asuinalueiden eriytymistä ja eriarvoistumista on estettävä.

Mäkynen painotti myös lähiöiden palveluiden parantamista ja arjen turvallisuutta.

SDP haluaa lisää tukea lapsiperheille ruuhkavuosien arkeen. Lähikoulu ja -päiväkoti on Mäkysen mukaan jokaiselle lapselle ja perheelle paras paikka. Ryhmäkoot on pidettävä riittävän pieninä.

Neuvoloiden resurssit on turvattava ja palveluita on parannettava, niissä on tuettava ihmisiä myös nuoruudessa. Myös perhekeskustoimintaa on laajennettava kaikkialla Suomessa.

– Haluamme turvata jokaiselle ihmisarvoiden ikääntymisen, Mäkynen sanoi.

Tällä saralla seuraavaksi on varmistettava kotihoidon riittävät resurssit ja ikääntyvien hyvinvointia ylläpitävien palvelujen riittävyys.

Mäkynen nosti myös esiin vammaisten oikeuksia ja niiden turvaamista ja kiinnitti huomiota myös yksinasuvien tarpeisiin.

– Me keskitymme vaalikentillä omiin ajatuksiimme, omiin uudistusavauksiimme ja keskustelemme kunnioittavasti kaikkien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Pasi Kuoppamäki

Kolumnit
12.5.2021
Valtaosalla suomalaisia on aiempaa enemmän talletuksia – monessa tapauksessa olisi kaikkien osapuolien kannalta järkevää laittaa raha kiertämään
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE