Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Viitanen: “Miksi sali-Kaikkonen äänestää toisin kuin viikonloppu-Kaikkonen kentällä vaatii?”

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen on huolissaan hallituksen leikkausten kohdistumisesta heikompiosaisiin. Viitanen otti vappupuheessaan kantaa Ikaalisissa ja Akaassa.

Demokraatti

Demokraatti

“Hallitus kohdistaa leikkauksensa heikompiosaisiin. Ne osuvat kohtuuttomasti työttömiin, eläkkeensaajiin, opiskelijoihin. Lapsiperheiden verotus kiristyi tänä vuonna ja pientä kansaneläkettä ja työeläkettä saavat on jätetty oman onnensa nojaan, kun eläkkeitä on leikattu.”

Kuvaavaa Viitasen mukaan on, että samaan aikaan, kun sosiaalietuuksia leikataan liki 700 miljoonalla, riittää hallituksella rahaa miljoonaperijöiden veronkevennyksiin, metsälahjavähennyksiin ja varakkaimpien veronkevennyksiin. Eriarvoisuuden torjuntaohjelmaan hallitukselta löytyi lisärahoitusta peräti nolla euroa.

Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokainen on osallinen. Yhteiskuntaa, jossa kaikki pidetään mukana. Se tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä on oikeus säälliseen toimeentuloon ja ettei ketään päästetä syrjäytymään.

Puheessaan Akaassa Viialan torilla Viitanen muistutti myös Keskustaa ja sen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosta sanojen ja tekojen ristiriidasta.

“Olemme ihmetelleet usein eduskunnassa erityisesti keskustan puheita suhteessa tekoihin. Taannoin koimme tilanteen, jossa eriarvoisuutta käsittelevässä välikysymyksessä eduskunnan salissa torstaipäivänä keskusta todisti vahvoin sanoin, että kaikki on hyvin, perjantaina äänestettiin eläkkeiden leikkausten puolesta, ja sitten heti lauantaina vaadittiin viikonloppupuheissa toimia heikompiosaisten hyväksi.”

Viitasen mielestä viimeisin pettymys oli hallituksen kehysriihi, jossa se jatkoi sosiaalietuuksien indeksileikkauksia. Tämä siitäkin huolimatta, että kokoomuksen hallituskumppanit olivat perumista vaatineet matkan varrella näissä viikonloppupuheissaan.

“Olenkin usein hämmästellyt sitä, kuinka puheet ja teot eduskunnan salissa eroavat näistä viikonloppupuheista. Nyt huomasin, että näin vapun kunniaksi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen tekee ”vastavälikysymystä” oppositiolle ja erityisesti SDP:lle, jossa kysytään muun muassa SDP:n vaihtoehtojen perään. Vinkkinä Kaikkoselle voisi sanoa, että SDP:n vaihtoehtobudjetti ja esitykset muun muassa maksuttomasta toisesta asteesta, yleisturvasta ja monista muista uudistuksista löytyvät kätevästi SDP:n kotisivuilta.

Viitasen mukaan nähdyn valossa voisi olla parempi, että Kaikkonen esittäisi mieluumminkin välikysymyksen itse itselleen.

“Se voisi kuulua: Miksi sali-Kaikkosen ja viikonloppu-Kaikkosen puheet eroavat niin kovasti toisistaan ja miksi sali-Kaikkonen äänestää toisin kuin viikonloppu-Kaikkonen kentällä vaatii?”

Viitasen puheen mukaan työväenliikkeen arvot ovat edelleen ajankohtaisia.

“Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokainen on osallinen. Yhteiskuntaa, jossa kaikki pidetään mukana. Se tarkoittaa, että kaikilla ihmisillä on oikeus säälliseen toimeentuloon ja ettei ketään päästetä syrjäytymään. Se tarkoittaa tasa-arvoista koulua lapsillemme, hyvää päivähoitoa ihanille pikkupirpanoillemme ja arvokasta hoivaa ikäihmisillemme.”

“Työväenliike on myös halunnut puhua niiden puolesta, jotka itse eivät siihen kykene. Niinpä tehtävänä on paitsi huolehtia heikoimmista, myös yhteisesti luonnosta ja ympäristöstä huolehtiminen on tämän päivän iso tehtävä. Luonto on lainassa lapsiltamme, siitä on pidettävä hyvää huolta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE