Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Viitasen vinkki hallitukselle: Eläkkeensaajien verokohtelu kehysriiheen

– On erittäin hyvä asia, että hallituspuolueessa ollaan nyt vihdoin herätty huoleen eläkeläisten kohtelusta, mutta uusien lupauksien sijaan tarvitaan toimenpiteitä tässä ja nyt, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) sanoo.

SDP:n kansanedustaja ja valtiovarainvaliokuntavastaava Pia Viitanen pitää hyvänä, että hallituksessa ollaan nyt vihdoin sanottu Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) suulla julki huoli eläkeläisten asemasta.

– Ensimmäinen paikka, jossa eläkeläisten asemaa voidaan ja pitää parantaa, on hallituksen tuleva kehysriihi. Siinä hallituksella on paikka korjata virheensä, jolla se vastoin vaalien alla annettuja lupauksia eriarvoisti eläkkeensaajien verotuksen palkansaajiin nähden.

– Esitämmekin, että kaikki puolueet sitoutuvat korjaamaan epäreilun eläkkeensaajien verokohtelun ja tuomaan eläkeläiset samalle viivalle palkansaajien kanssa.

Viitanen pitää hyvänä hyvänä, että hallituspuolueessa ollaan vihdoin herätty huoleen eläkeläisten kohtelusta, mutta uusien lupauksien sijaan hän peräänkuuluttaa toimenpiteitä tässä ja nyt.

– Kehysriihi olisi oiva paikka osoittaa, että huoli on tosissaan sisäistetty, Viitanen lisää.

Kehysriihi olisi oiva paikka osoittaa, että huoli on tosissaan sisäistetty.

Verotus ei ole Viitasen mukaan ainoa eläkeläisten toimeentuloon vaikuttava asia. Oikaistavien kohtien listalta löytyvät muun muassa terveyskeskusmaksujen korotukset, lääkekorvaukset, matkakorvaukset ja kansaneläkehuijauksen peruminen.

Lisää aiheesta

– Savottaa riittää, mutta jos tahtoa löytyy, hallitus pystyy korjaamaan näissäkin asioissa väärään suuntaan kulkenutta kurssiaan, SDP:n Viitanen kannustaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE