Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Viljanen: Pandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja etenkin naisiin kohdistuva väkivalta ovat lisääntyneet Suomessa

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Heidi Viljanen on huolissaan koronapandemian kielteisistä vaikutuksista naisten turvallisuuteen.

Demokraatti

Demokraatti

Viljanen muistuttaa tiedotteessaan, että pandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja etenkin naisiin kohdistuva väkivalta ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet Suomessa. Aihe on Viljasen mukaan erityisen ajankohtainen juuri tänään, kun ympäri maailmaa vietetään YK:n kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

“Naisten kokema väkivalta on ollut todellinen ongelma Suomessa jo ennen koronapandemiaakin, mutta pandemia on entisestään huonontanut tilannetta. Esimerkiksi poliisin kotihälytysten tiedetään lisääntyneen alkuvuoden 2020 aikana lähes 50 prosenttia. Erilaisten tukipalveluiden jatkuvuus ja saatavuus on koronapandemian aikana entistäkin tärkeämpää turvata. Niin normaalioloissa kuin pandemian aikanakin meillä tulee olla yhteiskuntana tiukka nollatoleranssi naisiin kohdistuvalle väkivallalle.”

Viljanen kiittelee hallitusta tiedotteessa myös siitä, että se kirjautti ohjelmaansa naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman laatimisen. Oikeusministeriön johdolla valmisteltu torjuntaohjelma julkaistiin tänä syksynä. Myös hallituksen tekemät panostukset ensi- ja turvakoteihin ovat Viljasen mielestä erittäin tärkeitä naisten turvallisuuden takaamiseksi.

“Koronapandemia on vain korostanut naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman tärkeyttä. Ohjelma nojaa vahvasti väkivallan ennaltaehkäisyyn läpileikkaavana teemana. Vuosina 2020-2023 toimeenpantava ohjelma pitää sisällään monia tärkeitä toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua naisten kohtaamaan väkivaltaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE