Turva – Hymy

”Heidän matkakulunsa vain kasvavat pysyvästi” – SDP:n Wallin penää junamatkustajien luottamuksen palauttamista

Harry Wallin toivoo, että omistajaohjauksesta vastaava ministeri käy VR:n kanssa keskustelun havaittujen ongelmien ja epäkohtien korjaamiseksi.

Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle VR:n lippu-uudistuksesta. Viikko sitten julkaistussa uudistuksessa on ollut Wallinin mukaan runsaasti ongelmia, eikä kaukoliikenteen lippujen hinnan voida sanoa pysyvästi laskeneen, kuten VR uudistusta markkinoi.

Edullisten ja rajoitetuissa määrin etukäteen myytävät liput tarjoavat edullisia junamatkoja, mutta samalla monen matkustajan liput ovat kallistuneet.

Uudistuksessa VR poisti muun muassa perhelipun, alensi lapsimatkustajien ikärajaa omalle lipulle sekä laski eläkeläisten ja opiskelijoiden alennusta. Myös toistuvasti työn tai opiskelun vuoksi matkustavien kausilippujen hinta onkin noussut joillakin rataosuuksilla jopa noin sata euroa kuukaudessa.

– Perushintaisella lipulla ja leikatulla alennuksella heidän matkakulunsa vain kasvavat pysyvästi. Toivon, että omistajaohjauksesta vastaava ministeri käy VR:n kanssa keskustelun havaittujen ongelmien ja epäkohtien korjaamiseksi, sanoo Wallin.

Mitä hallitus aikoo tehdä kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi valtionyhtiöön?

Yhtiön ja valtion vuoroin vähentämä junaliikenne, monelta asemalta lipunmyynnin lakkauttaminen ja rataverkon kunnon takia myöhästelevät junat ovat Wallinin mukaan hermostuttaneet matkustajia jo pidemmän aikaan ja heikentäneet valtionyhtiön mainetta. Monien rataosuuksien varrella on lisäksi huoli riittävän liikenteen jatkumisesta tulevaisuudessakin.

– Siksi kysynkin, mitä hallitus aikoo tehdä kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi valtionyhtiöön, hän päättää.

AVAINSANAT

SDP:n Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen kommentoivat tuoreeltaan Saksan demarien ratkaisua

Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Eurooppa on kääntänyt uuden lehden, arvioi SDP:n kansanedustaja Timo Harakka tuoreeltaan Saksan demarien päätöstä neuvotella yhteishallituksesta CDU:n kanssa.

Harakan mukaan myös Sipilän hallituksen on muutettava suuntaa tai jäätävä peräkammariin, kun Saksa ja Ranska johtavat EU:n tulevaisuutta.

– Jo nyt tiedetään, että uusi hallitus kääntää Saksan EU- ja EMU-linjan nykyistä yhteisvastuullisemmaksi. Se ajaa aktiivisesti välttämättömiä EMU-uudistuksia, joita Suomen europelkoinen hallitus on väistellyt ja vastustanut.

Haaste on Harakan mukaan erityisen kiusallinen kokoomukselle, joka on hänen mukaansa perinteisesti ollut EU-intoisin puolue, mutta on antautunut nykyisessä hallituksessa yhden prosentin populisteille.

– Kokoomuksen EU-linjassa on paljon näpertelyä, mutta ei yhtään näkyä Euroopan tulevaisuudesta, Harakka sanoo tiedotteessa.

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen kommentoi asiaa puolestaan Twitterissä.

”Saksan SPD:n päätös aloittaa hallitusneuvottelut Merkelin kanssa on hyvä uutinen. Täytyy silti muistaa, että SPD on päättänyt järjestää jäsenäänestyksen lopullisesta neuvottelutuloksesta. Hallitusohjelmaneuvotteluille tulee paljon painoa.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

362–279: SPD päätti lähteä hallitusneuvotteluihin

Kuva: Lehtikuva

Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) lähtevät mukaan virallisiin hallitusneuvotteluihin kristillisdemokraattien kanssa, päätti ylimääräinen puoluekokous. Yhteensä 642 delegaatista 362 kannatti neuvotteluja.

SPD:n tulos syyskuun liittopäivävaaleissa oli surkein vuosikymmeniin. Puoluejohtaja Martin Schulz lupasikin vaalien jälkeen viedä puolueensa oppositioon, mutta taipui lopulta alustaviin hallitusneuvotteluihin sen jälkeen kun Angela Merkelin yritykset muodostaa hallitus kahden pienpuolueen kanssa menivät kiville marraskuussa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Yle: Kermas tarjolla Helsingin telakan omistajaksi – poliisi tutkii yhtiön perustajan epäiltyjä sisäpiirikauppoja

Kuva: Kari Hulkko

Helsingin myynnissä oleva telakka on saamassa uuden omistajan, kertoo Yle. Ylen saamien tietojen mukaan telakan omistajaksi on tarjolla monialakonserni Kermas, jolla on entuudestaan telakkatoimintaa Kroatiassa.

Kermasin perustaja on yhtiön verkkosivujen mukaan kroatialainen Danko Koncar. Poliisi tutkii parhaillaan hänen epäiltyjä sisäpiirikauppojaan erityismetalliseoksia valmistavassa Afarak Group -yhtiössä.

Helsingin telakka on tällä hetkellä kokonaan venäläisomistuksessa.

Keskustelua aiheesta

Olympiayllätystä kohti? Suomelle maukas kolmossija joukkueyhdistetyssä

Kuva: Lehtikuva
Eero Hirvonen hiihti Suomen ankkurina. (Arkistokuva)

Suomen kvartetti Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Ilkka Herola ja Eero Hirvonen ylsi kolmanneksi yhdistetyn maailmancupin joukkuekilpailussa Ranskan Chaux-Neuvessa.

Mäessä loistanut Norja pääsi hiihtoon yli minuutin ennen Suomea ja voitti 13,1 sekunnilla ennen Saksaa.

Suomi nousi mäkiosuuden toiseksi, kun edeltä Itävallan hyppääjistä Wilhelm Denifl hylättiin sääntöjen vastaisen hyppypuvun vuoksi.

Ladulla Ranska ja Saksa ajoivat Suomen kiinni, ja Mäkiaho tuli toiseen vaihtoon neljäntenä.

Kolmannella osuudella Herola nykäisi niin, että Ranska jäi kyydistä. Ankkuri Hirvonen kilvoitteli saksalaisen Vinzenz Geigerin kanssa toisesta sijasta, mutta jäi kyydistä ennen loppusuoraa.

Maalissa Suomi oli 20,5 sekuntia Norjan jälkeen.

Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Itävallan Seefeldissä.

Keskustelua aiheesta

Yli 1 000 000 ääntä jo annettu presidentinvaaleissa

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä on iltapäivään mennessä kertynyt jo yli miljoona ääntä. Oikeusministeriön tulospalvelun mukaan ääniä oli ensimmäisen kierroksen äänestyksessä kertynyt lähes 1 020 000.

Äänestysprosentti on noussut 24 prosenttiin. Äänestämässä on tämän päivän aikana käynyt hiukan yli 100 000 äänioikeutettua.

Keskustelua aiheesta