Turva – Hymy

SDP:stä eronnut Jungner sanoo sen nyt suoraan Mustreadissa: ”Puolueet ovat rikki”

Kuva: Kari Hulkko
Kuva: Kari8 Hulkko

”Vaikka eropäätös syntyi nopeasti, olin aktiivisesti torjunut ajatusta jo vuosia. Ajattelin, että tehokkain tapa kääntää omia ajatuksia maailman muutokseksi on yrittää uudistaa puoluetta sisältäpäin. Lopulta vakuutuin siitä, että se ei onnistu.” Näin SDP:n entinen puoluesihteeri ja kansanedustaja Mikael Jungner avaa verkkojulkaisu Mustreadin artikkelissa viime viikkoista eroaan puolueesta.

Jungner korostaa kuitenkin ennen kaikkea poliittisten puolueiden merkityksen vähenemistä eronsa taustalla. Hänen mukaansa puolueet eivät uudista tällä hetkellä Suomea, vaan ”kaikki muu”.

– Puolueet eivät ole Suomea eteenpäin vievä voima, vaan kaikki tapahtuu muualla: yrityksissä, kaupungeissa, ihmisten teoissa. En usko, että politiikka on rikki vaan puolueet, hän toteaa.

Viime perjantaina nykyisin viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana toimiva Jungner kertoi, että ymmärtäneensä viimein alkoholilakikäsittelyn tiimoilta, kuinka erilleen puolue ja hän ovat kasvaneet.

– Kauppojen aukiolo, työperäinen maahanmuutto, paperittomien oikeudet, tieliikennekaari, kasvuyrittäjyys… Tämä ei ole enää se puolue, josta aikoinaan innostuin, hän kirjoitti tuolloin Facebookissa.

Ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan.

Nyt pureskeltuaan päätöstä hieman pidempään, Jungner kertoo ettei hän usko puolueiden kautta maailmaan vaikuttamisen olevan enää ”toimiva konsepti”. Suurin syy tähän on Jungnerin mukaan se, että ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan.

– Jos puolueisiin Suomessa kuuluu ehkä kymmenen prosenttia ja näistä ehkä kymmenen prosenttia on aktiiveja, se tarkoittaa, että yksi prosentti suomalaisista pyrkii aktiivisesti puolueiden kautta parantamaan maailmaa. Ja sitten on se 99 prosenttia, joka oikeasti muuttaa maailmaa, Jungner toteaa Mustreadin haastattelussa.

Hän korostaakin, että puolueet eivät enää määrittele trendejä, vaan trendit tulevat nykyään puolueiden ulkopuolelta.

– Politiikassa on tosi paljon potentiaalia, mutta se ei nyt välity puolueiden kautta. Toivon, että tulevaisuudessa puolueet voisivat muuttua ja tilanne normalisoitua.

Jungner kuitenkin vakuuttaa, ettei hän joutunut SDP:ssä minkäänlaiseen paitsioon.

– Kun soitin, niin kyllä puheenjohtaja Antti Rinne aina vastasi, hän sanoo Mustreadille.

– Mutta että olisin voinut kääntää omia ajatuksiani oikeastaan mistä tahansa digimaailman trendistä niin, että SDP:n kenttä olisi sen hyväksynyt, niin sellaista ei tapahtunut.

Demarit ja markkinatalous ovat törmäyskurssilla.

Jungner toteaa Mustreadin artikkelissa lisäksi muun muassa, että demarit ja markkinatalous ovat törmäyskurssilla.

– Minulle markkinatalous edustaa jotain muuta kuin mitä se edustaa perusdemareille. Heille se on viime vuosisadan vastakkainasettelun termi, viime vuosisadan lippu. Minulle se on toimiva tapa järjestää yhteiskunnan vuorovaikutus. Sitten on kaikki, tasa-arvo ja muut näkökulmat, mutta niillä ole tekemistä markkinatalouden kanssa, hän sanoo.

– Markkinatalous on tehokas tapa järjestää yhteiskunnallinen vuorovaikutus, synnyttää hyvää. Sitä kannattaa vaalia. Aate kannattaa ottaa käyttöön silloin kun pitää päättää, miten hyvä jaetaan.

”Nyt on selityksen paikka” – Rinne vaatii Sipilältä selitystä Lindströmin puheille yleissitovuudesta: Onko tämä hallituksen virallinen kanta?

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kuvattuna eduskunnassa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii pääministeri Juha Sipilää kertomaan hallituksen kannan yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan. Työministeri Jari Lindström (sin.) antoi MustReadin haastattelussa ymmärtää, että edessä on keskustelu työehtosopimusten yleissitovuudesta ja irtisanomissuojasta.

– Kuinka paljon työministeri haluaa leikata suomalaisten palkkoja? Onko tämä hallituksen virallinen kanta? Pääministeri Sipilä piileksi työttömiä rankaisevan aktiivimallin kohdalla liian pitkään. Sama peli ei vetele enää. Sipilän on kerrottava suoraan, aikooko hallitus kajota yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan. Nyt on turha leikkiä kuurupiiloa. Nyt on selityksen paikka, Rinne vaatii tiedotteessa.

Rinne sanoo, että Sipilän hallituksen aikana palkansaajia ja työttömiä on kuritettu kohtuuttomasti.

– Pakkolaeista tunnettu Sipilän hallitus on heikentänyt ihmisten toimeentuloa. Lomarahoja on leikattu. Taloustilanteen aiheuttama lasku on maksatettu pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla ja työttömillä ihmisillä. Työttömien rankaisumalli ei olekaan viimeinen asia, vaan lisää on tulossa. Nyt työministeri puhuu yleissitovuuteen ja irtisanomissuojaan koskemisesta. Sipilän on vihellettävä peli poikki, Rinne vaatii.

Rinne huomauttaa, että SDP on useaan otteeseen esittänyt vaihtoehtoja hallituksen talouspolitiikalle ja tarjonnut keinoja parantaa työllisyyttä.

– SDP:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on palauttaa suomalainen luottamusyhteiskunta takaisin. Yksi konkreettinen esimerkki on se, että työllisyyttä voidaan parantaa ilman, että työttömiä rangaistaan. Siksi SDP on luvannut, että perumme työttömiä rankaisevan aktiivimallin ja uudistamme työllisyyspolitiikkaa niin, että työttömiä tuetaan ja autetaan. Se on pohjoismainen tapa hoitaa työllisyyttä.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Pitäisikö olla huolissaan? – Mihin katosi Petteri Orpo?

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Mihin katosi Petteri Orpo?

Mieltäni on kaihertanut jo pidempään kysymys, mihin on kadonnut kokoomuksen johtotähti, varapääministeri ja puheenjohtaja Petteri Orpo? Hän on ollut jo pitempää hiljaa kuin…niin no hienommin ilmaistuna…kuin pissi housuissa.

Ensin ajattelin syyksi vuodenaikaa, olihan joulu ja mielelläni sallin poliitikoillekin joululoman. Mutta nyt on kohta jo helmikuu ja hiljaisuus jatkuu. Tähän huopatossutehtaan haalausporukkaan ovat yhtyneet muutkin kokoomuslaiset valtuutetusta kansanedustajiin ja ministereihin.

Ihmetykseni vain lisääntyi, kun huomasin presidentinvaalien olevan ihan ovella. Kokoomukselta ei ole tullut viime aikoina yhtään kannanottoa, jossa olisi pohdittu näihin vaaleihin liittyviä teemoja. Ei ulkopolitiikkaa, ei nato-kannanottoja. Ei siis mitään.

Orpolle riittää, että kansanliikkeen sitoutumaton ehdokas vetelee omia linjojansa.

Toisaalta luulisi, että gallupeissa maan suurimmalla puolueella olisi ollut edes jotain sanottavaa vaikkapa presidentin tehtävistä. Vaalithan ovat kuitenkin vain joka kuudes vuosi.

Vai haluaako kokoomus, että presidentin tehtävistä keskustellaan vasta sitten, kun sen entinen puheenjohtaja ei ole ehdolla?

Kysymykseen ei vastaa kukaan. Kokoomus näyttelee kuollutta.

 

Heinäluoma – Maailma minuutissa: Nämä neljä tekijää ovat Suomen Nato-kannan takana

Kuva: Pekko Korvuo

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) tarttuu tällä viikolla Ruotsin Sälenissä pidetyn turvallisuuskonferenssin käynnistämään Nato-keskusteluun. Tviitin murtajassa puolestaan pohditaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin terveyttä.

Videon kuvaajana sekä editoijana toimii Pekko Korvuo.

Tarja Halonen: Äänestäminen on erinomainen tapa kunnioittaa sadan vuoden itsenäisyyttä

Kuva: Kari Hulkko
Viime eduskuntavaaleissa Tarja Halonen äänesti ennakkoon Helsingin kaupungintalolla.

Presidentti Tarja Halonen kehottaa Twitterissä kansalaisia käyttämään äänioikeuttaan.

Äänestäminen on tietysti aina tärkeää, ja nyt se on samalla erinomainen tapa kunnioittaa käytännössä Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä.

Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys jatkuu 23.1. saakka.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta.

Ministeri äimän käkenä: ”Olen erittäin yllättynyt väitteestä, että siniset olisi lähes torpannut perhevapaaneuvottelut”

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) painottaa, että perhevapaaneuvottelut ovat vielä kesken. HS uutisoi tänään, että ”sinisten leirissä hanketta pidetään jo lähes kuopattuna”.

– Olen erittäin yllättynyt väitteestä, että siniset olisi lähes torpannut perhevapaaneuvottelut. Neuvotteluthan ovat vielä kesken ja toteuttamiskelpoista mallia etsitään.

Mattilan mukaan siniset haluaa saada perhevapaauudistuksen maaliin siinä missä muutkin hallituspuolueet.

– Joitain uudistuksia on tarpeen tehdä. Sovitut reunaehdot ovat toki tiukat.

Kaikkea ei muuteta lainsäädännöllä.

Hän pitää työnantajien roolia merkittävänä, kun keskustellaan miesten jäämisestä perhevapaille.

– Meillähän on jo joustoja perhevapaiden käytössä. Kotihoidontuella lasta voi hoitaa kumpi tahansa vanhemmista kolmevuotiaaksi asti.

Mattila toivoo työelämään enemmän joustoa ja myönteisempää suhtautumista osa-aikatyöhön ja lyhyempään työviikkoon.

– Ja tietenkin myönteisempää ja kannustavampaa otetta isien mahdollisuuteen perhevapaiden käyttöön. Kaikkea ei muuteta lainsäädännöllä. Meille ensisijaista on, että perheiden vapaus päättää vapaiden käytöstä säilyy.

Siniset tekee ministerin mukaan parhaansa, että hallitus pääsee perhevapaauudistuksesta soputulokseen.