reijo_frank

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

SDP:stä Suomen johtava myötätuntopuolue

Olemme eläneet poikkeuksellisen epämääräistä poliittista aikaa viime syksystä alkaen. Hallituksen tempoileva ja uhkaileva linja on synnyttänyt varsinkin tavallisissa palkansaajissa ja yhteiskunnan tukien varassa elävissä levottomuutta ja ahdistusta. Kun ihmisten parissa liikkuu, huokaukset kuuluvat kauas: Mihin Suomi on oikein menossa? Pidetäänkö minusta huolta, jos voimani ehtyvät?

Hallitus on siis onnistunut tavoitteessaan lähes täydellisesti. Sen ajatuksena on koko ajan ollut herättää kansalaisissa kriisitietoisuutta, jotta ”vaikeita” päätöksiä voidaan ajaa läpi eduskunnassa ilman suurempia nurinoita. Opposition tehtävänä onkin tässä tilanteessa palauttaa järjen ääni poliittisen keskusteluun. Elämme edelleen vakaassa ja vauraassa yhteiskunnassa, jossa tärkeät päätökset voidaan tehdä maltilla jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Ei vaadi kovinkaan suurta rohkeutta tehdä kovia leikkauspäätöksiä. Paljon suurempaa rohkeutta vaatii vaikeina talousaikoina pitää huolta ihmisten hyvinvoinnista ja ihmisarvoisesta elämästä.

Mikään talouskasvu ei saa vaatia ihmisuhreja, vaan keinojen tulee olla inhimillisiä.

Suomen henkinen ilmasto kärsii tällä hetkellä happikadosta. Kun vielä 1980-luvulla oli itsestään selvää, että huolenpito ja välittäminen kuuluvat jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle, nyt ollaan kiinnostuneita vain oman itsen ja perhekunnan hyvinvoinnista. Kun Berliinin muuri murtui 1989, alkoi Suomessa näkymättömien muurien rakentaminen ihmisten ja ihmisryhmien välille. Nämä sydämettömyyden muurit oikeuttavat katsomaan vain oman lähipiirin asioita jättäen yhteiskunnan vähäosaiset oman onnensa nojaan. ”Kukin hoitakoot omat asiansa” -asenne on läpäissyt yhteiskunnan pelottavalla voimalla.

Tämä valitettava yhteiskunnallinen ilmapiiri tarjoaa mahdollisuuden vahvalle ihmisarvoa ja tasa-arvoa korostavalle politiikalle. SDP:n voima piilee juuri siinä, etteivät sen arvot ole kaupan. Mikään talouskasvu ei saa vaatia ihmisuhreja, vaan keinojen tulee olla inhimillisiä.

SDP:n voima piilee juuri siinä, etteivät sen arvot ole kaupan.

Kun liityin SDP:hen vuonna 2012, valitsin puolueen juuri arvojen mukaan.

Minulle SDP on aina ollut maailman ja Suomen johtava empatiapuolue. Se tarkoittaa sitä, että kaikkien poliittisten päätösten edessä tulisi asettua päätöksiä koskevien ihmisten asemaan. Vasta sitä kautta voi tuntea nahoissaan, mistä päätöksissä on kyse. SDP pyrkii koko ajan aktiivisesti murtamaan sydämettömyyden muureja ja raivaamaan tilaa aidolle myötätunnolle. Asenne ihmisiin tulisi sisältää lempeyttä, laupeutta ja empatiaa.

Kerron loppuun tarinan taivaasta ja helvetistä: Mies näki unen, jossa oli kaksi kaksi porttia; toinen vei taivaaseen ja toinen helvettiin. Uteliaisuuttaan hän päätti vierailla molemmissa. Ensiksi hän avasi helvetin portin. Hän tuli huoneeseen, jossa leijaili ihastuttava sienikeiton tuoksu. Mies näki edessään pyöreän pöydän, sen keskellä höyryävän padan ja pöydän ympärillä ihmisjoukon. Kunkin ihmisen käteen oli sidottu valtavan kokoinen lusikka. Ihmisten ilmeet olivat tuskaiset, sillä kukin yritti ottaa lusikalla padasta keittoa, mutta eihän metrin mittainen lusikka millään osunut omaan suuhun. Nälästä kurnien vatsat valittivat karua kohtaloaan.

Mies pakeni helvetistä, hengitti syvään ja avasi taivaan portin. Huone oli yllättäen täysin samanlainen kuin helvetissä. Sienikeitto tuoksui sielläkin, mutta tunnelma oli erilainen. Mies löysi pyöreän pöydän, höyryävän padan ja ihmiset, joiden käsiin oli jättilusikat sidottu. Ihmisten kasvoilla oli kuitenkin lempeät katseet, mahat eivät kurnineet ja laulu raikasi. Taivaassa ihmiset olivat oppineet syöttämään toisiaan.

Kerron loppuun tarinan taivaasta ja helvetistä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Voiko demari olla kristitty?

Oli heinäkuun hikinen sunnuntai vuonna 2012. Seisoin papin juhlavarustuksessa Oulun Karjasillan kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen hieman rutinoidusti: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat ”tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa.

Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman. Meidän tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Koin siis sosialidemokraattisen herätyksen kirkon alttarilla tuona heinäkuisena päivänä. Sen jälkeen tieni on vienyt Oulun kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi ja lähes kansanedustajaksi.

Meidän ihmisten ei tule odottaa kädet ristissä ja tumput suorina, että Jumala tekee maailmasta paremman.

Minulta moni on kysynyt, voiko kristitty olla demari? Olen monesti vastannut kysymyksellä, voiko kristitty olla muuta kuin demari? Tiedän, että kirkko on itsenäisyytemme historian taitekohdissa asettunut ”voittajien” puolelle. Edelleen pienin kirjaimin puhutaan ”valkoisen Suomen kirkosta”.

Tästä huolimatta Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?

Suomen kirkko ja sosialidemokraatit alkoivat lähentyä talvi- ja jatkosodan melskeessä. Rintamalla taistelleet papit oivalsivat, että vasemmistolaiset soturit olivat aivan tavallisia suomalaisia, joille itsenäisyys oli kunnia-asia. Nämä asevelipapit raivasivat kirkossa yhteyksiä työväenliikkeeseen päin.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara.

Tunnetuin asevelipappi oli Meilahden kirkkoherra Erkki Niinivaara, joka kirjoitti vuonna 1956 merkittävän pamfletin Maallinen ja hengellinen.

Niinivaara lanseerasi kirjassa käsitteen kutsumuskristillisyys, jonka mukaan kristityn tunnistaa ainoastaan tavasta, jolla hän kohtelee lähimmäistään.

Kirkossakäynti ja oma hurskaus ei kertonut Niinivaaran mielestä mitään ihmisen kristillisyydestä. Kristityn tunnistaa vain siitä, miten hän suhtautuu lähimmäiseensä.

Tämän päivän sosialidemokratia ja kirkko ovat tavoitteineen lähes veljeksiä. Kirkko soittaa Aleppon teurastuksen muistoksi kelloja ja majoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, jotka eivät uskalla palata kotimaahansa. Tinkimätön ihmisarvon puolustus on niin demarille kuin kristityllekin sydämen asia.

Voiko demari siis olla kristitty? Käännän kysymyksen toisin päin: Voiko kristitty olla demari? Tietenkin voi. Nimittäin tässä voikin piillä uusi demarien kannattajapotentiaali. Ehkä kristityt demarit nostavat meidät vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi keväällä 2019.

Hyvää pääsiäistä Toveri!

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Demokraatti uudistui perusteellisesti, pullistui ja paisui — nyt lehden tulevaisuus näyttää valoisalta

Demokraatti uudistui tämän vuoden alussa perusteellisesti. Yli vuosisadan sanomalehtenä ilmestynyt SDP:n pää-äänenkannattaja muuttui torstaisin ilmestyväksi viikkolehdeksi. Samalla lehti pullistui ja paisui merkittävästi.

Torstaisin (tai postista johtuen perjantaisin) lehtiluukusta on kolahtanut keskimäärin 48-sivuinen luomus, johon olemme toimituksessa antaneet kaiken intomme ja luovuutemme. Lehtiuudistuksemme on kerännyt paljon palautetta.

On kiitelty lehden ulkoasua ja luettavuutta. On kritisoitu päivänpolitiikan puuttumista ja liian kriittistä asennetta hallitusta kohtaan. Olemme käyneet palautteen huolellisesti läpi ja tuoneet koko vuoden ajan uusia elementtejä rakkaaseen lehteemme. Panostamme jatkossa enemmän eduskunnan päätösten ja niiden taustojen uutisointiin myös lehdessä.

Mistä Demokraatin levikin kasvu oikein johtuu?

Paras palaute uutta lehtituotettamme kohtaan löytyy kuitenkin lukuja tarkasteltaessa. Lehtemme levikki on vuosien jälkeen kääntynyt roimaan yli 10 prosentin nousuun. Lehtiala kokonaisuudessaan on noin seitsemän prosentin laskussa, joten saavutusta voi pitää merkittävänä. Kiitos siis vaan kovasti Sinulle, arvoisa lukijamme!

Mistä Demokraatin levikin kasvu oikein johtuu? Lehtemme uusmyynti on aina ollut hyvällä tasolla. Aina on vuosien varrella löytynyt innokasta demariväkeä, jolle oma lehti on ollut tärkeä. Levikin kasvu ei johdu vain myynnin kasvusta, vaan siitä, että lehtemme peruutukset ovat puolittuneet. Lehti on siis ilmeisen hyvin kulunut lukijoittemme käsissä.

Printtilehden kasvun ja kehittämisen ohella pyrimme lisäämään näkyvyttäämme ja vaikuttavuuttamme myös verkossa. Demokraatti.fi-uutissivuston tavoitteena on olla nopein kotimaisen politiikan uutismedia, joka tuottaa luotettavaa tietoa politiikan ja työmarkkinoiden kysymyksistä. Lisäksi haluamme tarjota terävimmät analyysit poliittisesta tilanteesta mahdollisimman kattavasti. Verkkouutisointia laajentaa erillinen eduskuntatoimittaja, joka raportoi valtakunnan kiinnostavimmat puheenaiheet paikan päältä.

Lehtemme tulevaisuus näyttää valoisalta.

Panostus verkkolehteemme näkyy selvästi myös tilastoissa. Tavoitamme parhaimmillaan yli 100 000 eri lukijaa viikoittain (TNS Metrix). Määrä vastaa suurin piirtein keskisuuren maakuntalehden kävijämääriä. Olemme kävijöillä mitattuna Hufvudstadsbladetin kokoinen verkkomedia, ja lähes Suomen Kuvalehden tasoa. Useina viikkoina Demokraatti.fi on ollut tänä vuonna 50 suosituimman verkkosivuston joukossa Suomessa.

Lehtemme tulevaisuus näyttää valoisalta. Vaikka lehdistötuki on pudonnut viimeisen kolmen vuoden aikana (vaalitappioista johtuen) 2,4 miljoonasta eurosta 800 000 euroon, olemme kyenneet uudistumaan taloudellisesti hankalina aikoina. Raju uudistusprosessi on kysynyt Demokraatin henkilökunnalta poikkeuksellista venymistä, mikä on onnistunut esimerkillisesti. Kun muutosprosessiin liittää vielä yt-neuvottelut ja toimituksen muuton Hakaniemen Ympyrätaloon, ei ainakaan haasteiden puuttumisesta voi lehteämme syyttää.

Ensi vuonna on edessä kuntavaalivuosi, joka starttaa mielenkiintoisella SDP:n puoluekokouksella Lahdessa. Haluamme palvella sinua, lukijamme, kattavalla verkkouutisoinnilla ja entistä laadukkaammalla lehdellä.

Ennen ensi vuotta on kuitenkin aika vetää hieman henkeä. Haluan toivottaa sinulle hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017.

Kirjoitus on toistaiseksi viimeinen päätoimittajalta, joka ilmoitti perjantaina 16.12. asettuvansa ehdolle SDP:n puoluesihteeriksi. Juttu on kirjoitettu ennen ilmoitusta. SDP:n puoluekokous on Lahdessa helmikuun 3—5. päivä.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Henkisesti maitohampainen Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen nieli Juha Sipilän oksennuksen vatsahappoineen

Politiikka on tunnetyötä. Se on ilmaston muutoksen haistelua ja tuuliviirien katselua. Herkimmät ja tarkimmat havainnoitsijat pärjäävät parhaiten. Menestyvän poliitikon ihokarvat ovat poikkeuksellisen herkät. Kaikki viisi aistia tulee olla huippuunsa viritettyjä.

SDP:n puoluevaltuuston kokous Hyvinkäällä marraskuussa oli kuin politiikan psykologian oppikirjasta. Puolueväki kerääntyi tunnustelemaan, onko nykyisellä johtajalla vielä riittävästi vitaalisuutta johtaa menestyksekkäästi lauma läpi pitkän talven. Haastajaehdokkaista varsinkin Timo Harakka kiersi kokoussalia saalistuksen äänet kengissään. Kun kokoussalissa kuultiin puheenjohtajan ilmoitus puheenjohtajakisaan lähtemisestä, mikrofonit kääntyivät potentiaalisiin ”nuoriin leijoniin”, joiden haastamisintoa toimittajat yrittivät kaivaa kuin korppikotkat haaskan nahkasta.

Korppikotkat, nuo kiimaiset toimittajat, tarkkailivat potentiaalisten haastajien kehonkieltä hyvinkin tarkkaan. Kun Antti Rinteen jatkohalu kuultiin puhujakorokkeelta, toimittajat seurasivat intensiivisesti, kuka nousi seisomaan, kuka aloitti taputuksen, mikä mikroilme haastajien kasvoilta näkyi. Näiden havaintojen perusteella politiikan analyysit tehdään. Ei niinkään sen perusteella, mitä poliitikot sanovat.

”Korppikotkat” rynnistivät terävine mikrofoneineen tämän viikon keskiviikkona pääministeri Juha Sipilän eteen.

Suomen parhaan poliittisen silmän omistaa Ben Zyskowicz (kok.). Benin metodi on yksinkertainen: hän menee aina sinne, missä jotain tapahtuu. Hyvä esimerkki oli Lenita Toivakan veroparatiisisotkujen selvittely televisiossa. Kun muu kokoomusväki luikki pakoon, Ben oli valmis ottamaan kaiken sen kuran vastaan, joka olisi kuulunut koko puolueelle. Kehittynyt poliittinen silmä on siis suoraselkäisyyttä vaikeina hetkinä ja vakuuttelua siitä, että korjaamme virheemme.

”Korppikotkat” rynnistivät terävine mikrofoneineen tämän viikon keskiviikkona pääministeri Juha Sipilän eteen. Kyseessä oli Sipilän vakava sananvapauden rajoitusyritys Ylen uutistoiminnassa. Henkisesti maitohampainen päätoimittaja Atte Jääskeläinen nieli Sipilän oksennuksen vatsahappoineen ja rajoitti perusteettomasti toimittajien sananvapautta. Se siitä poliittisesta korrektiudesta.

Heitto siitä, ettei pääministerillä ilmeisesti saisi olla sukulaisia ollenkaan, oli paha rimanalitus.

Juha Sipilän poliittisessa silmässä on edelleen paha taittovirhe. Hän suhtautuu yliolkaisesti asialliseen kritiikkiin ja käyttää väärissä tilanteissa latteaa huumoria. Heitto siitä, ettei pääministerillä ilmeisesti saisi olla sukulaisia ollenkaan, oli paha rimanalitus. Ellei Sipilä korjaa taittovirhettään pikaisesti, loppuu hänen pestinsä politiikan huipulla yllättävän nopeasti.

Juha Sipilä ei ole päässyt Kesärannan terassilla vieläkään eroon messias-kompleksistaan. Kaikesta näkee, että hän on tullut nostamaan kansakunnan uuteen kukoistukseen, kysymättä lainkaan, mitä kansakunta johtajaltaan odottaa. Sipilä uskoo Jumalan lisäksi vain itseensä, minkä takia voi perustellusti kysyä, onko hänen kuuloaistinsa kunnossa. Suuret johtajat aistivat yhteiskunnan heikotkin signaalit, Sipilä taas ei kuule edes kansan suoraa huutoa.

Menestyvät johtajat ovat aina osanneet kuulla kansan ääntä. Urho Kekkonen lienee tästä paras esimerkki. Hyvä johtaja ei sanele ylhäältä kansan parasta, vaan uskoo parhaan argumentin voimaan ideologioista riippumatta. Hyvä johtaja on aina yhteisönsä palvelija, joka kantaa heikkoja, rohkaisee osaajia ja tökkii laiskoja. Sellaisen puheenjohtajan myös SDP:kin helmikuussa tarvitsee. Vasta sitten voimme haaveilla pääministerin paikasta ja Kesärannan tenniskentästä keväällä 2019.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Kardemumman yössä eli kuinka Sipilä sotki herttaisen lastenlaulun ja lokapolitiikan

Yksi lapsuuteni suosikkilauluista oli Kardemumman yössä -rosvolaulu. Laulun päähenkilöt Kasper, Jesper ja Joonatan asuvat Kardemumma nimisessä kaupungissa ja ovat ammatiltaan rosvoja. Varsinaisiksi ryöväreiksi heitä ei voi kutsua, sillä he varastavat vain tarpeeseen. Elina Salon sanoittamassa herkullisessa ja kieltä kutittavassa laulussa rosvot tyytyvät vain ”piukkaakin hiukkaakin niukempaan” saaliiseen: silavaa leijonalle, piparkakkua Joonatanille ja muutama kaljapullo. Lopulta aika harmittomalta kuulostavaa menoa.

Pääministeri Juha Sipilä ei ilmeisesti ole lapsilleen laulanut kyseistä laulua, sillä hän onnistui nettikolumnissaan viime perjantaina sotkemaan herttaisen lastenlaulun ja lokapolitiikan samaan lauseeseen. Närkästyksen taustalla oli SDP:n vaihtoehtobudjetin väliotsikko, jossa SOS-hallituksen päämiehiä kutsuttiin kolmeksi iloiseksi rosvoksi. Maukas retorinen heitto minun mielestäni! Sipilän huumorintaju ei vain tähän taipunut.

Oireellista on se, ettei pääministeri kommentoinut otsikon alla olevaa tekstiä lainkaan.

Voi toki olla, että Sipilä ei hermostunutkaan väliotsikosta, vaan sen sisältämästä painavasta asiasta. Oireellista on se, ettei pääministeri kommentoinut otsikon alla olevaa tekstiä lainkaan. Liekö osunut johonkin syvälle sieluun.

Tekstiosassa muistutetaan siitä, että hallitus sai omalta Talouden arviointineuvostoltaan moitteet siitä, että se ei lainkaan käytä verotuksen työkaluja talouden tasapainottamisessa. Hyvinvointivaltion rahoitus on kriisissä veronalennusten vuoksi ja velanotto vain kiihtyy. Tämän lisäksi hallitus palkitsee omia kavereitaan kolmella joululahjalla. Kuusen alta löytyy metsälahjavähennys, perintö- ja lahjaveron alennus sekä yrittäjävähennys.

SDP:n vaihtoehtobudjetista käy hyvin ilmi, että Suomi on luisumassa kovaa vauhtia hyvin eriarvoiseen suuntaan. Tuloerojen kasvu huolestuttaa jo 70 prosenttia suomalaisista. Siitä huolimatta nykyhallitus riistää pienituloisilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja erityisryhmiltä viimeisetkin ostovoiman rippeet. Hyvätuloisille Sipilä ehdottaa vain vapaaehtoisia lahjoituksia. Tästä on jo hyvin lyhyt matka amerikkalaistyyliseen hyväntekeväisyysyhteiskuntaan.

Kardemumman satumaailmasta on valitettavan pitkä matka Suomen yöhön.

Juha Sipilän verkkokolumni osoittaa, miten kaukana pääministerin sanat ja teot ovat toisistaan. Hän maalailee kauniisti ”yhteen hiileen” puhaltamisesta, vaikka tavallisen kansan keuhkot ovat riekaleina. Hän kertoo aina uskoneensa asioista sopimiseen ja yhteistyöhön, vaikka kiky-neuvotteluja vauhdittaakseen tarjolla oli uhkailua, sanelua ja ylikireitä aikatauluja. Sipilän käsitys yhteistyöstä lienee se, että jos ei mennä hänen tahtonsa mukaan, yhteistyölle ei ole edellytyksiä.

Nykyhallituksen tärkein tehtävä on Suomen työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin. Tavoitteesta ollaan vielä yli kolmen prosentin päässä. Hallitus uskoo toimissaan yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksun alentamiseen sekä työeläkemaksujen painotuksen siirtämiseen palkansaajien laskuun. Vuoteen 2020 mennessä nettopalkat alenevat yli kaksi prosenttiyksikköä ja tulonsiirtoa palkansaajilta yrityksille syntyy 1,1 miljardia euroa. Kovat ovat keinot. Silti työvoimakustannusten alentaminen ei takaa työttömyyden laskua. Suomi ei koskaan pärjää kansainvälisessä hintakilpailussa. Meidän valttimme on osaaminen ja laatu.

Kardemumman satumaailmasta on valitettavan pitkä matka Suomen yöhön. Metrotunneleissa ja ostareiden aukioilla ei pyöri kovinkaan iloisia rosvoja. Kansankunnan raju jakaantuminen näkyy epätoivona monien kasvoilta. SDP:n vaihtoehto on pitää kaikki mukana. Niin, ettei suurin osa kansasta elä vain piukkaakin hiukkaakin niukemmilla tuloilla.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

SDP on gallup-noususta huolimatta kuin puristelua vailla oleva kuplamuovipussi tai esiteinin nokka

Olin viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla jakamassa lasteni kanssa Demokraattia. Markkinointitaktiikkani sai sekä kehuja että haukkuja. Laitoin 9- ja 12-vuotiaat tenavani jakamaan karkkia noin viiden metrin päähän jakopisteestäni. Kun lapset olivat sulattaneet ohikulkijan sydämen, sujahti sosialidemokraattinen D-eväs sulavasti messuvieraan kassiin.

Joku tiukkapipo huomautti minulle, ettei lapsia saa käyttää poliittisen agendan mannekiineinä. ”Miksi ei?”, kysyin. ”Eikö lasten kasvattaminen liity aina arvoihin? Emme koskaan kasvata lapsiamme uskonnollisesti, kulttuurillisesti tai poliittisesti arvovapaassa ilmanalassa. Arvoneutraali kasvatus ei sitä paitsi ole kasvatusta lainkaan. Ja eikö pohjimmiltaan poliittinen toiminta nousekin aina arvoista?” Tiukkapipo murahti ja lähti terävästi harppoen kohti muita arvostelun kohteita.

Kesken lauantaipäivän SDP:n messutiskille pölähti toinenkin suuttunut mies. Hän ei kiinnittänyt huomiota karkkia jakaviin lapsiin, vaan SDP:n uskottavuuteen. Hän oli kovin sydämistynyt perjantain skuupista, jonka mukaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman oli jo pitkään kirjaillut eduskunnan puhemiehistöä ohjaavan salaisen listan sopivista demaripuhujista kyselytuntia varten. Mies kertoi äänestäneensä elämänsä aikana lähes jokaista eduskuntapuoluetta, mutta

Sipilän hallituksen toimet olivat saaneet miehen kannattamaan juuri SDP:tä. Lindtmanin ”touhut” saivat mieheltä kuitenkin täystyrmäyksen.

Moni politiikan toimittaja on ihmetellyt jo pitkään SDP:n eduskuntatyön terävöitymistä.

Kuntavaaleissa äänen saa kuulemma aivan jokin muu puolue.

Kotiuduttuani messuvilinästä jäin pohtimaan miehen puhetta. Hän selvästikin oli alkanut uudestaan rakentaa sidettä puolueeseen nimeltä SDP, mutta pettynyt raskaasti Lindtmanin listojen vuodettua julkisuuteen. Kyseessä on toki yhden ihmisen luottamuspula, mutta tuskin hän on aatoksineen täysin yksin.

Antti Lindtmanin toimintaa kohtaan voi osoittaa myös ymmärrystä. Moni politiikan toimittaja on ihmetellyt jo pitkään SDP:n eduskuntatyön terävöitymistä. Tässä kohtaa Lindtmanin lista on ollut mainio strateginen ase. Jotta opposition viesti kuuluu istuntosalissa kirkkaana, on parhaat ja osaavimmat voimat päästettävä ääneen. Tämän ymmärtävät kaikki. Ainoastaan listan salailu sai puoluetoverien hihat palamaan.

Luottamusta ei nakerra naaman puristelun jälkeinen puna, vaan jatkuva naaman virheiden peittely.

Listakohu ei ole vain puheenjohtajapeliä, vaikka siihen liittyneestä kirjoittelusta voisi niin päätellä. Kyseessä on jo pitkään jatkunut puolueen sisäinen puhumattomuuden tila. Kun Antti Rinne valittiin puheenjohtajaksi Seinäjoella vuonna 2014, moni hoki, että pulinat pois. Metodi oli väärä, sillä silloin olisi vasta pitänytkin puhua! Puolueen henkinen kypsyys kasvaa nimittäin sen kyvyssä sietää epävarmuutta ja niiden synnyttämää ahdistusta. Kysykääpä vaikka keskustalta.

SDP on gallup-noususta huolimatta kuin puristelua vailla oleva kuplamuovipussi tai esiteinin nokka, jonka nähdessään ei malta pitää sormia kurissa. Onneksi jo helmikuussa on edessä SDP:n puoluekokous, jossa kuplamuoveja ja teinineniä pitää kunnolla puristella, sillä vasta kuplien puhjettua ja kuonan poistuttua alkaa SDP:n todellinen nousu. Luottamusta ei nakerra naaman puristelun jälkeinen puna, vaan jatkuva naaman virheiden peittely.

Mikko Salmi

Kirjoittaja on Demokraatin päätoimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta