Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

”Se ei heijastanut Yhdysvaltojen arvoja” – Biden nostaa Yhdysvaltain pakolaiskattoa Trumpin aikaisesta

LEHTIKUVA / AFP / MANDEL NGAN

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden (kuvassa) on ilmoittanut nostavansa maahan päästettävien pakolaisten määrää tänä vuonna 62  500:aan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Bidenin edeltäjän Donald Trumpin hallinnon aikana yläraja maahan päästettäville oli 15  000.

–  Tämä pyyhkii historiallisen alhaisen, viime hallinnon asettaman määrän. Se ei heijastanut Yhdysvaltojen arvoja valtiona, joka toivottaa tervetulleeksi ja tukee pakolaisia, presidentti sanoi lausunnossaan.

Biden myös sanoi uuden ylärajan vahvistavan maahanmuuttopolitiikkaan tekeillä olevia muutoksia. Tavoitteena on hänen mukaansa, että seuraavalla budjettikaudella Yhdysvalloissa olisi kapasiteettia päästää maahan 125  000 pakolaista.

Biden oli jo aiemmin luvannut harjoittaa kaudellaan edeltäjäänsä inhimillisempää maahanmuuttopolitiikkaa. Hänen hallinnossaan on kuitenkin kohdattu haasteita, kun viime kuukausien aikana etelärajalta Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten määrä on ollut kasvussa. Taustalla ovat niin Keski-Amerikan valtioiden köyhyys ja pahentuvat väkivaltaisuudet kuin tuoreen presidentin lupaus muuttuvasta maahanmuuttopolitiikasta.

Viime kuussa Valkoisesta talosta sanottiin, että yläraja pidettäisiin tänä vuonna 15  000:ssa, sillä hallinto tarvitsi lisäaikaa maahanmuuttopolitiikan suunnitteluun. Tuolloin hallinto sai kritiikkiä demokraattipuolueensa sisältä ja pakolaisten kanssa työskenteleviltä tahoilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Pasi Kuoppamäki

Kolumnit
12.5.2021
Valtaosalla suomalaisia on aiempaa enemmän talletuksia – monessa tapauksessa olisi kaikkien osapuolien kannalta järkevää laittaa raha kiertämään
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE