Lukijaristeily2017

Kolumni

Ville Skinnari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.

https://twitter.com/VilleSkinnari

”Se on oikeasti mahdollista” – Ville Skinnari: Uusi Nokia on olemassa

Suomi tarvitsee nyt vientieuroja enemmän kuin koskaan. Alle 10 vuodessa olemme maana kutistuneet puoleen siitä mitä olimme kansainvälisessä kaupassa. Nyt osuutemme on romahtanut 0,32 %:iin, kun se hyvinä vuosina oli kaksi kertaa enemmän eli 0,64%:a. Matkapuhelin-Nokialla oli tässä iso rooli, samoin paperiteollisuudella.

Nykyinen verkkoliiketoimintaan keskittyvä Nokia tekee 25 miljardin liikevaihdolla 2,3 miljardin voiton ja työllistää yhteensä 104.000 ihmistä. Tutkimukseen ja kehitykseen Nokia käyttää 4,2 miljardia euroa työllistäen 40.000 T&K asiantuntijaa. Patentteja Nokialla on 31.000 eli se on omalla alallaan markkinajohtaja maailmassa.

Kasvua pitää hakea jatkuvasti erityisesti kehittyvillä markkinoilla. 120 miljoonan asukkaan Meksikossa käynnistyy valtava viestintäinfrastruktuurin 4 G uudistamishanke. Noin seitsemän miljardin suurhanke työllistäisi Nokian lisäksi muita suomalaisia yrityksiä vuosiksi eteenpäin. Suomalainen koulutettu ja kielitaitoinen insinööri on maailmalla ehkä se kilpailukykyisin vaihtoehto edelleen.

Onnistuessaan Meksikon 4 G hanke voi samalla olla uuden Nokian ja koko Suomen esimerkki maailmalle siitä, miten esimerkiksi opetusta tai terveydenhuollon palveluita tehdään ja paketoidaan älyverkoissa digitaalisesti.

Eduskunnan talousvaliokunta vieraili Meksikossa viime viikolla. Omassa puheenvuorossani Meksikon parlamentissa korostin suomalaista telealan verkko-osaamista televiestinnässä sekä mahdollisuutta luoda maan kattava koulutus tasa-arvoisesti digitaalisesti koko maahan. Eli koko kansalle, ei vain rikkaille ja valituille. Meksikossa se on vielä unelma ja liian moni elää köyhyydessä ilman koulutusta.

Meksikon 4 G kilpailu ratkeaa elokuussa. Toivottavasti voittaja tulee Suomesta. Onnistuessaan Meksikon 4 G hanke voi samalla olla uuden Nokian ja koko Suomen esimerkki maailmalle siitä, miten esimerkiksi opetusta tai terveydenhuollon palveluita tehdään ja paketoidaan älyverkoissa digitaalisesti. Se on oikeasti mahdollista ja sitä kehitystä seuraa koko maailma.

Meksikon lisäksi vastaavaa verkkokokonaisuutta rakennetaan monessa muussakin maassa; muun muassa Singapore, Australia, Dominikaaninen Tasavalta ja Kuuba ovat listalla seuraavina. Suomella on tässä miljardien suuri mahdollisuus, jos osaamme tehdä kauppaa yhdistää perinteiseen verkkoliiketoimintaan myös palveluita.

Viennin menestys on meistä itsestämme kiinni.

Televiestinnän lisäksi keskustelimme Meksikossa koulutus- ja energiayhteistyön käynnistämisestä. Meksiko City on maailman suurin kaupunki, jonka sähköntarve valaistukseen voitaisiin asiantuntijoiden mukaan tuottaa kokonaan jätteillä eli kiertotalouden ratkaisuilla. Suomessa on tehty useita vastaavia ratkaisuja alueellisesti mm. kaupunkien energiayhtiöiden toimesta.

Aidolla yhteistyöllä voimme rakentaa kansainvälisesti voittavan kokonaisuuden. Kysymys on oikeastaan, haluaako Suomi olla mukana tekemässä kansainvälisesti suuria ratkaisuja? Jos ja kun vastaus on kyllä, tarvitsee meidän todella yhdistää kansalliset voimat ja tehdä yhteistyötä myös muiden eurooppalaisten kanssa. Siinä meillä on vielä opittavaa.

Ja Meksiko on vain yksi esimerkki. Viennin menestys on meistä itsestämme kiinni. Ilman kansainvälistä Suomea ja vahvaa koulutusta näivetymme ja jäämme lopullisesti Ruotsista ja muista menestyjistä jälkeen. Istumalla ja valittamalla emme ainakaan menesty.

Myös hallituksen tulisi kärkihankeajattelussaan ymmärtää ja tukea suuria osaamiskokonaisuuksia. Biotalous hyvä asia, mutta pelkästään sen avulla emme nouse viennissä enää koskaan 2007 vuoden tasolle.

https://twitter.com/VilleSkinnari Ville Skinnari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.

Kolumni

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

SDP:n julkikuvaa marginalisoidaan – ”Sosialidemokraatteja ei noissa yhteyksissä nähdä”

Vaalikevät on tuonut julkisuuteen hämmästyttävän suuren joukon sosialidemokratian tilan ja tilanteen tuntijoita, omia ja oudompia. Suosittu suositus varoittaa puoluetta omaksumasta jatkuvaa ”ei-puolueen” roolia. Näillä varoituksilla annetaan ymmärtää SDP:n ajautuneen yhteistyökyvyttömyyden tilaan, jossa kaikille ja kaikkeen vastataan aina vain ”ei”. Enemmittä pohdinnoitta jätetään kuitenkin, mitä kysytään ja kuka kysyy.

Sosialidemokraattisten puolueiden luonteeseen, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, kuuluu toimia kysymysten asettajan, niin kuin oppineet sanovat, agendan rakentajan asemassa. Ei suomalaisenkaan sosialidemokratian päätehtävänä voi olla hankkia kannatusta ja vastauksia muiden tekemiin kysymyksiin. Kuunnella kuitenkin aina kannattaa. Vai mitä?

Vaalitulokseen vaikuttaa aina jossain määrin, usein olennaisestikin puolueen yleinen kuva kansalaisten keskuudessa. Tätä kuvaa muotoillaan ueassakin pajassa, milloin missäkin tarkoituksessa. Muotoilijoina ovat poliittiset toimijat, media, politiikan tutkijat ja monet muut.

Menetelmä on turvallinen. Siitä ei oikein voi protestoidakaan. Tuloksena on vain säälivä hymy.

Sosialidemokratian roolia ja yleistä kuvaa maan, varsinkin median taholla näyttää vähitellen muodostuneen jonkinlainen marginalisaatio, reunailmiö.

Poliittisen julkisuuden mittareilla mitattuna SDP:n yleinen kuva ei ulotu puolueen yleisen merkityksen tasolle juuri missään asiassa.

Sosialidemokraattisen puolueen julkikuvaan ei katsota kuuluvan erityisosaamista, ei ainakaan niin paljon, etteikö jollakulla muulla puolueella olisi sitä enemmän. Eri aloja käsittelevät televisio-ohjelmat tarjoavat tälle teorialle hyvän esimerkin, useitakin.

Taannoin TV2 lähetti keskusteluohjelman, illan mittaisen, jossa käsiteltiin mm. työllisyyttä ja perhepolitiikkaa, SDP:n leipälajeja kumpikin. Keskustelijoina oli edustajia mm. poliittista puolueista, ei kuitenkaan SDP:stä. Menetelmä on turvallinen. Siitä ei oikein voi protestoidakaan. Tuloksena on vain säälivä hymy. Kampanjasuunnittelijoiden on kuitenkin syytä ottaa ilmiö huomioon.

Jos vaikkapa televisio-ohjelmissa käsitellään ideologioita esimerkiksi vasemmisto-oikeisto -akselilla, vasemmistoa edustaa aina vasemmistoliiton ja vastaavasti oikeistoa kokoomuksen edustaja. Sosialidemokraatteja ei noissa yhteyksissä nähdä. Asiantuntemusta sosialidemokraattien puolella on enemmän, mutta ei auta.

Ympäristöpoliittisessa julkisuudessa vihreille on annettu jonkinlainen virallisluonteinen asiantuntijarooli ja -asema. Sosialidemokraattien avainasema ympäristönsuojelussa jää aina mainitsematta, vaikka jo 1969 puoluekokouksessa hyväksyttiin Suomen ensimmäinen ympäristöpoliittinen ohjelma.

Ympäristöministeriön perustaminen toteutui sosialidemokraattien ja ennen kaikkea Matti Ahteen henkilökohtaisen osaamisen vuoksi. Näitä tosiasioita ei näe tai kuule korostettavan näiden aikojen poliittisissa mittelöissä.

Vihreille on kasaantunut erityinen asiantuntijavirkamiesrooli useissa merkittävissä poliittisissa kysymyksissä, esimerkkeinä mainittakoon Soininvaara, Haavisto, Kasvi, Tynkkynen jne. Paljon muitakin voisi mainita. Heidän asiantuntemustaan ei voi kiistää, mutta ei voi poliittistakaan roolia. Tällaisen roolin vihreät ottavat tietysti vastaan.

Voidaan puhua myöhästyneestä kaaoksesta.

Kuntavaalien tulokseen vaikutti varmaan suurimpanakin kokonaisuutena kaikkien aikojen ongelmakimppu. Vaikutti nimenomaan sillä, että se ei ehtinyt mahtipontisia julistuksia ja huutokilpailua lukuunottamatta ratkaisuvaiheeseen. Kyseessä on tietenkin sote. Kansalaisten kannalta se oli varmaan hyvä, julkisuuden ja todellisuuden kannalta ei niinkään.

Voidaan puhua myöhästyneestä kaaoksesta. Kyseessähän on prosessi, jossa viedään kunnilta  päätösvaltaa, omaisuutta ja rahaa ennennäkemättömissä määrin. Rahat viedään maakunnille, joille tulee mm. toimeenpanotehtäviä. Maakuntia ei tosin ole olemassa. Tulevat kyllä. Kyseessähän on keskustan pyhä asia, vuosikymmeniä tavoiteltu.

Muutama pikkuasia on vielä ratkaisematta, kunhan ensin ratkaistaan, miten tehdään jättiläismäinen organisaatiouudistus, jonka prosessi ei maksa mitään. Pääministerin jatko-opinnot perustuslaista ja sen merkityksestä vienevät oman aikansa nekin.

Termit sellaiset kuin ”pakkoyhtiöittäminen” tulevat tutummiksi soten myötä. Kysessä on kokoomuksen harjoitus teemasta ”vaaleissa valittujen päättäjien ensimmäinen ja ainoa tehtävä lopettaa omat tehtävät”. Tämä puolestaan on vuosikymmeninen kokoomuksen haave.

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Suomi ei enää halua olla pelkkä kokousten hovimestaripalveluja tarjoava maa

Arktinen politikka on ollut pitkään ”salainen” harrastukseni niin kansanedustajana kuin nyt viime vuosina Euroopan parlamentissa. Olen toista kautta ryhmäni esittelijä arktista politiikkaa koskevissa kysymyksissä.

Sanon ”salainen” siksi,  että arktinen politiikka ei ole herättänyt laajempaa kiinnostusta, mutta nyt tilanne on hieman toinen – erityisesti Suomessa, kun Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa.

Hienoa olisi, jos Suomessa pidettäisiin kaikkien aikojen ensimmäinen arktinen huippukokous ja vieraaksemme saapuisivat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Olen kuitenkin presidentti Sauli Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, ettei ”turhia” kokouksia kannata järjestää. Tuloksia pitää tulla. Eikä Suomikaan enää halua olla pelkkä kokousten hovimestaripalveluja tarjoava maa, vaan esityslistan tekijä ja tasa-arvoinen päättäjä muiden päättäjien joukossa.

Kokouksia, diplomatiaa ja dialogia tarvitaan kuitenkin erityisesti nyt, kun kansainvälisen jännityksen kiristyminen ja voimapolitiikka uhkaa yhteisiin pelisääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä.

”Salainen” harrastukseni – arktinen politiikka.

EU:n kannattaa välttää kaikkitietävän opettajan roolia ylipäätään, mutta erityisesti arktisessa politiikassa. Suhteita  Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Norjaan pitää vaalia,  puhumattakaan Venäjästä, joka on ollut rakentava voima arktisessa politiikassa.

Yhteistyötä Venäjän kanssa pitää vaalia siellä missä se toimii. Työ Venäjän kanssa arktisissa kysymyksissä onkin ollut hedelmällistä, sillä se kokee itsensä tasa-arvoiseksi kumppaniksi. Venäjä haluaa olla esityslistan tekijä eikä vain valmiin agendan hyväksyjä, mitä roolia EU on liian usein Venäjälle tarjonnut.

Suomi  on ollut EU:n pohjoisen ulottuvuuden kantava voima. Se ei ole ollut paljon otsikoissa, mutta tulokset ovat sitäkin konkreettisempia. Nyt kasvava  globaali kiinnostus aluetta kohtaan on Suomelle arvokas asia.

Tavoitteiden tulee olla kunnianhimoisia. Voisiko nykyinen päättäjäsukupolvi olla todellakin olla ensimmäinen, joka  luonnonvaroja hyödyntäessä ottaa huomioon luonnon, alueella asuvan väestön ja alkuperäiskansat.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Pentti Salmi: Taikuria tarvitaan vielä, tervetuloa takaisin Teemu

Siitä on kohta jo kolme vuotta kun Teemu Rannikko pelasi viimeksi maaottelun Susijengin paidassa. Sehän tapahtui MM-kisoissa Bilbaossa Uutta-Seelantia vastaan.

Sen jälkeen Suomen peliälykkäin koripalloilija on pakertanut vain seuratasolla, josta viime viikonvaihteessa palkkiona Suomen mestaruus ja valinta finaalien MVP:ksi.

Kun nyt päävalmentaja Henkka Dettmann on julkistanut 34 pelaajan ehdokasringin tuleviin suurkilpailuihin, niin sieltähän löytyy taas taikurin nimi.

Joten tervetuloa takaisin, Teemu.

Tietysti somessa maailmanparantajat antavat syyskuussa 37 vuotta täyttävälle Rannikolle jo nyt huutia, ettei jalka muka enää riitä kansainvälisissä karkeloissa. Kuitenkin tälläkin kaudella ketarat riittivät Euroopan kentillä vallan mainiosti mestareiden liigassa, josta tehokkuutta osoittavat 12,6 pisteen ja 6,9 passin keskiarvot.

Onneksi kukaan ei sentään kyseenalaista Teemun pelinjohtoa, mikä mielestäni on tämän pallopelin merkittävin taiteenlaji. Rannikon tapaista johtajaa tarvitaan siis Helsingissä elo-syyskuun vaihteen EM-koriksessa. Siinä on samanlaista karismaa, mitä Jorma Pilkevaara toi maajoukkueeseen 50 vuotta sitten.

Silloinhan Euroopan mestaruudesta kisattiin edellisen kerran Helsingissä ja ”Pilkku” valittiin kisojen ykkösviisikkoon. Kukaan toinen suomalainen miespelaajahan ei tätä kunniaa ole vuosien saatossa arvokisoissa saanut.

Lätkähuuma saa kiittää voittokulustaan nimenomaan joka niemeen ja notkelmaan nousseiden jäähallien lobbareita.

Rannikon johtamana Joensuun Kataja vei siis odotetusti Suomen mestaruuden. Eihän se mikään yllätys ollut, joukkueen pelaajamateriaali oli yksinkertaisesti muita parempi. Salo käpristeli vastaan ja pelasi seurahistoriansa parasta korista, mutta paremmilleenhan ei pitkässä juoksussa voi mitään.

Kun Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen keskiviikkona palkittiin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta seuratyöstään Koripalloliiton juhlagaalassa Heikki Tuomala –plaketilla niin finaalitappio oli jo unohtunut ja hopea maistui sittenkin maukkaalta. Hopea ei ollutkaan häpeä, vaan se oli voitettu mitali.

Korisliiga keräsi tällä kaudella ensi kertaa yli tuhannen katsojan keskiarvon matsia kohden, mikä tietysti osoittaa kiinnostuksen kasvua. Valitettavasti pelihallitilanne on onneton, meillä on pelipaikkoina ”puolapuuhalleja”, jotka eivät ole katsojille enää nykypäivää. Se karkottaa satunnaisia kävijöitä, lajifriikithän menevät sen sijaan vaikka millaiseen murjuun.

Mistähän löytyisivät sellaiset puolestapuhujat, jotka saisivat palloiluhalli-idean iskostettua päättäjien arvomaailmaan? Tosiasiahan on se, että lätkähuuma saa kiittää voittokulustaan nimenomaan joka niemeen ja notkelmaan nousseiden jäähallien lobbareita.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja.

Sipilän valitsema tyylilaji sopii huonosti demokraattiseen järjestelmäämme

Meneillään oleva vaalikausi on minulle neljäs, jonka aikana olen saanut olla eri tehtävissä valtakunnanpolitiikassa.

Puolueena me sosialidemokraatit olemme näiden neljäntoista vuoden aikana olleet vuoron perään hallituksessa, oppositiossa, hallituksessa ja nyt oppositiossa. Aika moni ajattelee, että vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa asioihin ja että oppositiossa oltaessa vain odotetaan hallitukseen pääsyä ja ollaan turhautuneita. Viimeistään meneillään oleva oppositiokautemme osoittaa, ettei tämä pidä paikkaansa. Kun maassa on riittävän huono ja osaamaton hallitus, voi maata palvella myös oppositiosta käsin.

Pääministeri Juha Sipilän kaksi vuotta sitten valitsema tyylilaji on osoittautunut demokraattiseen järjestelmäämme huonosti sopivaksi. Kiire ja yritys johtaa yhteiskuntaa kuin yritystä on johtanut siihen, että hallitus on kerta toisen jälkeen joutunut perumaan ja muuttamaan päätöksiään.

Hallitus on parissa vuodessa perunut yhteensä 20 päätöstä tai lakiesitystä. Tämä on paljon, koska normaalisti hallitusten esitykset menevät läpi lähes poikkeuksetta. Hosumisen ja mutkien oikomisen lisäksi hallituksen kompurointi on johtunut siitä, ettei pääministeri eivätkä kaikki muutkaan ministerit ymmärrä hallinnon, työmarkkinoiden tai sosiaaliturvan toimintaperiaatteita riittävästi.

Oppositio on toiminut tällä vaalikaudella myös asiantuntijayhteisöjen äänenä.

Ehkä kuuluisimmat päätösten perumiset ovat eläkkeensaajien asumistuki, työelämän pakkolait, veteraanien indeksileikkaukset sekä moottoripyörä- ja venevero. Kaikki nämä ja muut perutut päätökset on haudattu tai korjattu opposition ja muun kansalaisyhteiskunnan aktiivisen toiminnan ja yhteistyön seurauksena. Oppositio on toiminut tällä vaalikaudella myös asiantuntijayhteisöjen äänenä.

On motivoivaa ja tärkeää lähteä liikkeelle joka aamu puolustamaan suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa maan hallitukselta. Meidän tehtävämme on läpivalaista hallituksen esitykset ja osoittaa niissä olevat heikkoudet.

Tämän kevään ja kesän historiallisesti tärkeä tehtävämme on huolehtia, että sote-uudistus etenee niin, ettei hallituksen yhtiöittämis- ja bisnesintoilu johda sosiaali- ja terveyspalveluiden totaaliseen kaaokseen. Jos tästä ei löydä motivaatiota oppositiopolitiikkaan, niin mistä!

Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Urheiluväkikin hiljentyi – sivistyksen ja sydämen merkki

Suomen jääkiekkomaajoukkue pelasi surunauhat käsivarsissaan. Joensuun Kataja ja Salon Vilpas viettivät ennen ottelua hiljaisen hetken presidentti Mauno Koiviston elämäntyön muistoksi.

Hienot eleet urheiluväeltä lentopalloikonin Manun muiston kunnioittamiseksi.

Urheiluväellä on sivistystä. Ja sydäntä.

Tappara voittaisi maajoukkueemme mikäli kohtaisivat.

Aikoinaan Kanada lähetti NHL:n seurajoukkueita maiden välisiin MM-lätkäkisoihin hyvällä menestyksellä. Taustana se, että yhteenkouliintuneet pelaajat osaavat tehtävänsä paremmin kuin eri puolilta kootut huippuyksilöt.

Tämä ajatus tuli mieleen, kun Suomi rämpii ja alittaa itsensä nyt käytävissä Pariisin ja Kölnin mittelöissä. Olen muuten sitä mieltä, että Tappara voittaisi maajoukkueemme mikäli kohtaisivat.

Lauri Marjamäki menestyi seurajoukkueen Oulun Kärpät luotsina mainiosti, mutta nyt hän ei ole osannut koota pelaavaa yhdistelmää.

Maajoukkueemme vääntää kaukalon kulmissa, kun terhakkuus ja tarmo tulisi purkaa ennen kaikkea maalivahdin edessä molemmissa päissä. Sekä Patrik Laineen esittämissä tulisissa kuteissa.

Miksi muuten ei enää kaikille huipuillemme olekaan kunnia-asia pukea ylleen leijonanuttu?

Rahastako se kiikastaa? Onko miljonääreille tarjottu liian pientä palkkaa?

On tässä tekemistä Antti Ruuskasella ja Tero Pitkämäellä.

Mersun ja Ferrarin välillä käydään rajua kuninkuuskamppailua formuloissa. Barcelonassa Lewis Hamilton palasi voittokantaan ja Sebastian Vettel jäi kakkoseksi. Samalla Mersu ohitti Ferrarin.

Ajajien kisassa niin Hamiltonilla kuin Vettelilläkin on kaksi osakilpailuvoittoa ja Valtteri Bottaksella yksi. Valitettavasti Barcelonassa niin Bottas (moottorivika) kuin Kimi Räikkönenkin (kolarointi) joutuivat keskeyttämään. Kärkitilanne nyt: Vettel 104, Hamilton 98, Bottas 63 ja Räikkönen 49 pistettä.

Osakisoja on vielä jäljellä 15. Seuraava Monaco.

Saksan keihäsmiehet ovat ottaneet valtikan haltuunsa, kun Timanttiliiga pyörii huimin tuloksin: Thomas Röhler 93,90, Andreas Hofmann 88,79, Lars Hamann 86,71 ja Johannes Vetter 83,39. Kaikki saaksalaisia.

On tässä tekemistä Antti Ruuskasella ja Tero Pitkämäellä. Muitahan kv-karkeloihin ei meillä olekaan tällä erää.

Toivomme, että kompassin neula löytää pikapikaa rastit.

Toissaperjantaina vaasalainen tutkija kertoi suomalaisesta piilokorruptiosta. Esimerkkeinä hän mainitsi hyvä veli -korruption, jolloin kaveria suositaan.

Samana iltana OK:n puheenjohtaja Timo Ritakallio kertoi nimittäneensä  olympiakomitean uudeksi toimitusjohtajaksi vanhan suunnistuskaverinsa Mikko Salosen yllätysnimenä.

Niin tai näin, mitä kaveruuden vaikutukseen tulee, niin Suomen huippu-urheilua ja koko kansan liikuttamista johtavat nyt suunnistajaexpertit.

Toivomme, että kompassin neula löytää pikapikaa rastit ja tulosta syntyy.

Tähän uskomme ja luotamme odottavaisin mielin.

Jalkapallossa pyörivän Veikkausliigan voittajaksi on povattu HJK:ta jälleen kerran. Hieman samaan tapaan kuin ennen euroviisujen alkua Suomeakin ykköseksi.

On kuitenkin lajin kannalta ollut hyvä, että yllätyksiä on mahtunut matkaan. Viime vuoden mestari Maarianhamina on jo kontannut. Samoin ikisuosikki HJK. Eikä toissavuoden mestarilla Seinäjoellakaan pulla paistu uunissa odotetusti.

Tampereen Ilves Jarkko Wissin luotsaamana tuntuu vahvalta. Ja häntäpään joukkueet ovat Kemi ja Jyväskylä. Liiga on sinällään mielenkiintoinen, mutta missä yleisö? Tämä katsojien kato näyttää olevan ikuisuuskysymys aina siihen asti kunnes saamme kunnon jalkapallostadioneja ja kansainvälisiä osaajia á la Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.

Jo 1940-luvulla Helsingin Työväen Uimarit julkaisi kerhoilloissaan Mustikkamaalla hauskaksi koettua seuralehteään Pore. Se tiivisti jäsenkuntaa monipuolisesti. Eritoten uintisaavutusten edistäjänä. Niinpä HTU olikin pari kertaa 1960-luvulla Suomen paras uintiseura. Pore ilmestyi silloin jo painettuna muutaman sadan kappaleena.

Suomen Uimaliitto alkoi puolestaan julkaista 1950-luvusta alkaen Uinti-lehteä. Aviisi on säännöllisesti ilmestyneenä ollut luettu varsinkin uintiperheiden keskuudessa hyvin toimitettuna.

Mutta mikään ilo ei ole iäti kestävää. Uimaliitto on ilmoittanut, että lehden ilmestyminen päättyy tämän vuoden lopulla, mikä on ikävä uutinen. Yleisestikin ottaen on ollut ilahduttavaa, että eri lajiliitot ovat julkaisseet lehtiään lajinsa tiedottamiseksi.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta