Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Se on täysin mahdollista” – Väyrynen lähtee voitonhalua puhkuen kohti presidentinvaaleja

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo lähteä presidentinvaaleihin kannattajayhdistyksen kautta. Vaalilain mukaan valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään 20 000 äänioikeutetun jäsenen allekirjoittamat kannattajakortit.

Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan lauantaina, että hänellä on viisi vahvaa teemaa. Väyrynen sanoi, että hän on painottanut niitä jo kymmeniä vuosia. Teemat ovat Suomen itsenäisyyden vaaliminen, sotilaallinen liittoutumattomuus, hallittu maahanmuuttopolitiikka, maan kokonaisetua palveleva aluepolitiikka ja globaalien ongelmien ratkaiseminen eli Väyrysen mukaan ihmiskuntapolitiikka.

Kansalaispuolue kertoo tiedotteessa, että Väyrynen tavoittelee Suomen seuraavan pääministerin paikkaa, jos häntä ei valita presidentiksi.

En arvioi asetettuja ehdokkaita.

Presidentinvaaleihin ovat ilmoittautuneet ehdolle tasavallan presidentti Sauli Niinistö, keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen, RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds, vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen.

Niinistö on asettumassa ehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta. SDP valitsee ehdokkaansa jäsenvaalilla elokuussa, ehdokkuudesta kisaavat kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero.

Väyrynen sanoi, ettei ehdokkaiden joukossa ollut ketään, jota kannattaa. Väyrynen kertoi aiemmin kannattavansa Niinistöä, mutta perui kannatuksensa myöhemmin.

Lisää aiheesta

– En arvioi asetettuja ehdokkaita. Sen aika on sitten, kun ehdokkuus on varmistunut ja kampanjointi alkaa, Väyrynen sanoi.

Väyryseltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, uskooko hän, että hänestä tulee presidentti.

– Se on täysin mahdollista. Enpä lähde tässä vaiheessa ennustelemaan. Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa, Väyrynen kommentoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE