Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Se on viisautta” – Leijonien Kari Jalosen malli kelpaisi suomalaiseen työelämäänkin

Suomen huippu-urheilun lippulaiva on jääkiekko. Sen meno kuuluu tuuteista ja torvista. Lehdet vetävät palstoillaan kissankorkuisia otsikoita. Aihetta ylistykseen on. Alla nuorten 20- ja 18-
vuotisten maailmanmestaruudet. Nyt pitäisi toivoa, että sitä mitä nuoret edellä sitä seniorit perässä.

Näinkin päin.

Viitteitä on. Miehet löivät Moskovassa Venäjän kahdesti. Kukapa olisi uskonut tällaisenkin ajan koittavan.

Nyt alkaviin MM-kisoihin Suomi saa kaukaloon vahvan miehistön. NHL-taitureistamme tärkeimmät ovat porukassa. Jääkiekko on perin me-henkistä. Osoituksena sekin, että Kari Jalonen ei päätä korkealta koturniltaan yksin kuka pelaa kenenkin kanssa vaan pohtii pelaajien kanssa yhdessä ketjut ja viisikot. Miten kemiat toimivat. Se on viisautta.

Kelpaisi työelämäänkin.

***

On mainiota olla hyvä urheilija, mutta vielä parempi on olla hyvä urheilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Tämän ajatuksen heitti ilmoille aikanaan 1937 työläisolympialaisten rintauinnin kultamitalisti Antwerpenissa Väino Leskinen. Hänestähän tuli sittemmin aina ulkoministerin postia myöten
poliittinen mahtimies Suomessa sotien jälkeen.

Aihe tuli mieleen kun Jani Sievinen antoi pakit politiikalle eikä lähtenyt pyrkimään vaikuttajaksi. No, tätä päätöstä tulee tietysti kunnioittaa. Moni muu huippu-urheilija on kuitenkin menetellyt toisin. Kansanedustajina ovat olleet Kelpo Gröndahl, Voitto Hellsten, Arto Tiainen, Antti Kalliomäki, Arto Bryggare sekä paraikaa Sari Multala, Pauli Kiuru ja Sinuhe Wallinheimo.

Politiikka on itsekkyyttä, tuumasi Jani. Niinhän se osittain onkin, mutta sen sisältöön voi vaikuttaa oleellisesti olemalla itse mukana.

***

Helsingin IFK oli lähellä voittaa lätkässä runkosarjan ykköstilansa jälkeen myös Suomen mestaruuden. Dramaattisten vaiheiden jälkeen Tappara oli kuitenkin terästä.

Mutta tämä suomenruotsalainen punaisten lippujen hulmussa toimiva tähtiseura ei ole pannut kynttilää vakan alle. Seura oli halukas ostamaan nykyisen jäähallin, mutta kun se ei ollut kaupan, niin pantiin moninverroin paremmaksi. Suunniteltiin monikäyttöinen urheilun, kaupan ja asumisen tyyssija. Paikkakin tuntuu nyt löytyneen. Pannaan pytinki pystyyn isolla rahalla (ruotsinkielisten pääomallako etupäässä?) nykyhallin läheisyyteen.

Matkan varrella joillakin on ollut ajatus purkaa tarpeellinen ja toimiva nykyhalli. Onneksi museovirasto ja järki ovat voittaneet tämän tuhoajatuksen.

Hienoa, että Helsinkiin syntyy lisää urheilemisen ja muiden toimintojen edellytyksiä.

***

Jalkapallon pääsarjamme on eläväinen. Mestari Seinäjoki taapertaa. Tulokas Kemi ei ole vielä päässyt kotikentälleen, mutta kukisti nyt Oulussa HJK:n. On muitakin yllätystuloksia koettu. Hyviä
merkkejä kiinnostavuuden lisäämiseksi.

Silti kysymme miksi futiksemme on monista ponnisteluista huolimatta vauvatasolla. Silloin tällöin pulpahtaa Rytkösiä. Tolsia, Litmasia ja Hyypiöitä, mutta ei kerralla yhtätoista.

Onko henkilökohtainen taito laajemmin hukassa?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE