Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sea Lion -kaapeli voi kiirehtiä Suomen uutta tiedustelulakia”

Venäjä on saanut Sea Lion -tietoliikennekaapelin myötä uuden mahdollisuuden ohjata dataliikennettään niin, etteivät ruotsalaiset pääse siihen käsiksi. Se saattaa selittää Suomen uuden tiedustelulain kiirehtimistä, sanoo Ruotsin tietoliikennetiedustelulakiin perehtynyt dosentti Mark Klamberg Svenska Presstjänstin (SPT) haastattelussa.

Suuri osa Venäjän ulkomaille menevästä dataliikenteestä kulkee Suomen läpi. Aiemmin suurin piirtein koko liikenne kulki vedenalaista kaapelia pitkin Suomesta Ruotsiin. Mutta tänä vuonna avattu suora Sea Lion -kaapeli Suomesta Saksaan voi vaikeuttaa länsimaiden tiedusteluyhteistyötä, Tukholman yliopistossa työskentelevä Klamberg sanoo.
Kaapeli voi hänen mukaansa olla vaikutin kiirehtiä uutta tiedustelulakia Suomessa.

– Sehän on ilmeistä. Yhteistyötä tekevät länsimaat haluavat olla niin lähellä lähdettä kuin mahdollista, Klamberg sanoo SPT:lle.

Työryhmän ehdotus viime viikolla

Viime viikolla Suomen oikeusministeriön asettama työryhmä ehdotti tiedusteluun lisävaltuuksia. Työryhmä mahdollistaisi luottamuksellisen viestin suojaan kuuluvan tiedon hankkimisen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää, kun on kyse esimerkiksi terrorismista, väkivaltaisesta radikalisoitumisesta tai ulkomaisten tiedustelupalveluiden toiminnasta.

Ehdotus vaatisi perustuslain muutoksen.

Mark Klamberg kuitenkin uskoo, että tarkoitus on todennäköisesti vakoilla Venäjää.

Lisää aiheesta

– Äänensävyt olivat samanlaisia Ruotsissa kahdeksan vuotta sitten, kun tietoliikennetiedustelulaki (FRA-laki) tuli. Viranomaiset eivät halunneet kertoa, mitä he halusivat urkkia ja perustelivat lakia terrorismin vastaisella työllä. Mutta itse asiassa Venäjä on tärkein. Halutaan valvoa suurlähetystöä, laivaston toimintaa Kaliningradissa sekä yhtiöitä, jotka ovat lähellä Venäjän valtiovaltaa, hän sanoo SPT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE