Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sebastian Tynkkystä odottaa pettymys — kohualoitteella enää yksi päivä aikaa hankkia yli 16 000 nimeä

Kesäkuussa alulle pantu kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen EU-jäsenyydestä ei näytä saavuttavan määräajassa tarvittavia 50 000 kannatusilmoitusta.

Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelun mukaan aloite saanut taakseen päivää ennen määräaikaa hieman yli 34 000 kannatusilmoitusta. Aikaa nimien keräämiseen on kuusi kuukautta.

50 000 nimeä tarvitaan, jotta aloite saisi eduskuntakäsittelyn.

Toinen aloitteen vireillepanijoista on perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Aloitetta perustellaan:

“Se, päättääkö asioistaan itse, vai antaako muiden päättää omista asioista, on jokaisen henkilökohtainen arvovalinta. Suomen päätöksentekoa on siirretty Brysseliin Euroopan unioniin liittymisen jälkeen enemmän kuin olisi välttämätöntä. EU:n kehityskulku ja EU-johtajien lausunnot osoittavat selvästi, että EU:sta ollaan tekemässä liittovaltiota. Aloitteen tekijöiden mielestä Suomen kansallisten etujen kannalta on välttämätöntä, että asioista päätetään itsenäisesti ajopuuna ajelehtimisen sijaan. Itsenäisen päätöksenteon turvaamiseksi ainoa looginen ratkaisu on erota EU:sta. Kuten Euroopan unioniin liityttäessä, myös siitä erottaessa ratkaisulle täytyy olla kansan enemmistön hyväksyntä. Tämän vuoksi eroamisesta on järjestettävä kansanäänestys. Kansalaisaloite ei ota kantaa siihen, tuleeko Suomen jäädä ETA-sopimuksen pariin, johon kuuluvat EU:n ulkopuoliset maat Islanti, Liechtenstein ja Norja, vai ETA:n ulkopuolelle, kuten Sveitsi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE