Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Teatteri & Tanssi

Seela Sella paketoi pitkää näyttelijäuraansa hurjalla roolivalinnalla – TTT:n tulevassa kevätohjelmistossa on muutakin räjähdysherkkää tavaraa

Tuomo Manninen
Seela Sella on valtakunnanjohtaja ja Verneri Lilja hänen koiransa TTT:n ja Kansallisteatterin yhteistyön käynnistävässä uutuusnäytelmässä Hitler ja Blondi.

Tampereen Työväen Teatteri  on julkistanut kevään 2020 ohjelmisto. Luvassa on  kuusi ensi-iltaa, joista kaksi on kantaesityksiä.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Ludvig Holbergin kansankomedia Jeppe Niilonpoika saa ensi-iltansa 25.1.  TTT:n suurella näyttämöllä. Ohjaus ja sovitus on Akse Petterssonin, jonka Q-teatterille muutama vuosi sitten ohjaama ja kirjoittama Kaspar Hauser oli suuri menestys ja jopa sukupolvikokemukseksi ylennetty. TTT:n teatterinjohtaja Otso Kautto odottaa innolla Petterssonin tarttumista 1700-luvulla kirjoitettuun tanskalaisklassikkoon.  – Holbergin komedian asetelmat vievät vääjäämättä uuden eurooppalaisen populismin äärelle, kiteyttää Kautto.

Tarinassa Jeppe taas kerran huolella  juopoteltuaan herää eräänä aamuna  – väärinkäsitysten vyyhdin seurauksena toki – peräti paronina, ja pääsee suoraan vallan huipulle. Mitä kaikkea itsevaltiaana voikaan tehdä?

Eurooppalaisen ja koko maailmankin sekasortoon saattaneen vallanahneuden äärellä ollaan myös 19.2. Eino Salmelaisen näyttämöllä ensi-iltansa saavassa draamassa. Hitler ja Blondi on samalla TTT:n ja Suomen Kansallisteatterin yhteistyön lähtölaukaus. Sen on kirjoittanut ja ohjaa Kansallisteatterin dramaturgi Michael Baran ja sen pääosissa ovat Kansallisteatterissa pitkän päivätyön tehnyt, mutta Tampereella ”Työviksessä” näyttelijäuraansa aikoinaan aloitellut Seela Sella.

Sellan kanssa paljon yhteistyötä tehnyt Baran kysyi häneltä pari vuotta sitten, että minkä roolin hän vielä haluaisi tehdä. Siihen näyttelijä vastasi ykskantaan: Hitlerin. Kun juutalaiseen uskoon 1960-luvulla kääntynyt, nyt pitkälti yli kasikymppinen näyttelijä ehdottaa moista, ei näytelmäkirjailija voi kun ryhtyä toimeen.

Näytelmän toinen henkilö on historiallista perua hänkin – tai sekin: Blondi oli Hitlerin koiran nimi. Baranin näytelmässä puhuvan koiran roolin tekee TTT:n nuorta näyttelijäpolvea edustava Verneri Lilja.

Metoo-teemaa musta komedian keinoin

Jännitteitä ei puutu Salmelaisen näyttämön toisestakaan ensi-iltanäytelmästä Karvas pala, sillä sen mediavaikuttajana valtaa käyttävän päähenkilön nimi on varsin suuntaa-antavasti Barney Fein. Yhteyttä erääseen, ilmeisesti jo entiseen, Hollywood-moguliin ei ole kätketty vakan alle. Amerikkalaisen nykydraaman kärkinimiin jo useamman vuosikymmenen kuulunut David Mamet on tarttunut #metoo-tematiikkaan sysimusta komedian keinoin. Aimo Räsäsen esittämä Fein mellastaa mediamaailmassa kuin sarvikuono posliinikaupassa, ja näytelmän vastaanotto onkin ollut kiihkeän ristiriitainen. TTT saa Mametin uutuuden todella tuoreeltaan näytettäväksi, sillä sen maailmakantaesitys oli kesäkuussa Lontoon West Endissä. Tampereella sen ohjaa Milko Lehto.

Aimo Räsänen rymistelee ensi keväänä vahvoja mielleyhtymiä herättävänä mediamogulina mustassa #metoo-komediassa Karvas pala. (Kuva: Kari Sunnari)

Teatteri Takomon ensi-illastaan juuri loistoarviot saanut Esa Kirkkopellon ohjaama Ruusuruoska on yhteistuotantoja sekin.  Alpo Jaakolan sarjakuviin perustuvan, Mika Rätön kirjoittaman näytelmän rooleissa ovat Takomosta Joanna HaarttiJoonas Heikkinen, Nätystä Sofia Smeds sekä TTT:stä Minna Hokkanen ja Auvo Vihro. Tampereen ensi-ilta on 6.2. Kellariteatterissa.

Teatterinjohtaja Otso Kauton yhteistyöhakuisen ohjelmistopolittikan näytteinä TTT:n keväässä on luvassa myös kaksi tamperelaisten oppilaitosten kanssa syntyvää musiikkiteatteriesitystä.

Työvis ja Tampereen musiikkiluokat tuottavat yhteistyössä ensi-iltaan seikkailumusikaalin Peter Pan, joka on samalla Tampereen musiikkiluokkien  45-vuotisjuhlanäytäntö. Tuotannossa on mukana kaikkiaan 450 lasta ja nuorta. Esitykset ovat toukokuussa 2020 Suurella näyttämöllä.

Helmikuussa TTT:n suurella näyttämöllä nähdään kotimainen, Dingon biisikatalogista ammentava musikaali Nahkatakkinen tyttö, joka tuotetaan ensi-iltaan yhteistyössä ilmaisutaidon erityislukiona toimivan Tampereen yhteiskoulun lukion kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
29.5.2020
Kaarlo Simojoki on hoitanut satoja alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä ja peliriippuvaisia: ”Oletko nähnyt yhtään tukikonserttia juoppojen puolesta?”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE