Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Seela Sellan juhlamonologissa todellisuus tunkee Nasun metsään

Valtakunnallisia synttärijuhlia eri näyttämöillä pitkin kevättä viettavällä Seela Sellalla on Nasun roolissa sydän koko ajan mukana.

Seisaalleen kimmahtaminen erilaisten esitysten loppuaplodien aikana tuntuu  olevan harmillisesti yleistymässä. Harmillisesti ja jotonkin vaivaannuttavasti siksi, että vain oikeasti to-del-la hyvät teatteri- ja tanssiesitykset, konsertit tai oopperat ovat ansainneet tällaisen huomionosoituksen. Nykyisin pompataan penkistä ylös läpsyttämään keskinkertaistenkin juttujen tähden. Joskus riittää, että on ollut komea ylöspano, kohottava loppukohtaus tai musikaalissa muutama kiva hitinpoikanen.

Taiteilijoiden juhlaesitykset ovat asia erikseen. Niissä sopii herkemmin aplodeerata seisten taitelijan uraa kunnioittaakseen.

Pieni eläin – Seela Sella 80 vuotta
Käsikirjoitus Leena Tamminen – Ohjaus Kari Paukkunen – Lavastus Martti Aiha – Valot Kalle Ropponen – Ääni Antti Puumalainen – Pukusuunnittelu Marja Uusitalo – Näyttämöllä Seela Sella

Seela Sella on  sitten vielä ihan oma erillistapauksensa. Hänelle standing ovationit olisivat olleet viime vuosikymmenen aikana paikallaan useasti. On hän niin hieno esimerkki siitä, kuinka näyttelijä voi jatkaa uraansa eläkevuosillaan niin pitkään kuin vain virtaa sielussa ja päässä riittää. Sellalla sitä paloa on, kuten hän juhlaesityksensä jälkeen pitämässään pienessä improvisoidussa kiitospuheessa vakuutti.

Sitä vakuutusta ei edes olisi välttämättä tarvittu. Sellan 80-vuotisjuhlaesitys “Pieni eläin” kyllä itsessään näytti, että hän rakastaa yhä näyttämöllä oloa, vuorovaikuitusta yleisön kanssa, heittäytymistä rooliin.

Aidosti “rakastettu”

Seela Sellan juhlaesityksen ensi-ilta oli asiaankuuluvasti Kansallisteatterin suurella näyttämöllä, sieltähän hänen ammattinäyttelijäuransakin  lähti liikkeelle 1958, Kolmen iloisen rosvon leijonana muuten.

Kansallisen isolle ei kenellä tahansa ole pääsyä – tai uskallusta – lähteä soololoilemaan. Viime vuosina Jukka Puotilan showt ja Esko Salmisen tarinointi-illat ovat olleet kyllin vetovoimaisia täyttämään isonkin puolen katsomon.

Sella pystyi samaan, helposti. Olisi varmasti täyttynyt useampikin ilta kuin ne pari, jotka Pientä eläintä nyt Kansallisessa ehdittiin esittää. Mutta kun kasikymppisella on kiire tien päälle, kiertueelle. Ei auta jäädä laakereille lojumaan, kun muuallakin Suomessa halutaan nähdä rakastettu näyttelijä.

“Rakastettu” on toinen asia, joka noiden seisoma-aplodien tapaan on kärsinyt vähän inflaatiota, sen verran herkästi se on mediassa viskattu ties kenen kyläkomeljanttarin tai pillipiiparin epiteteetiksi.

Sella on tehnyt itsestää rakastetun välittömällä, läsnäolevalla persoonallaan. Hänessä on luontaisaa iloa ja lämpöä, mutta tarpeen tullen Seelasta löytyy myös kipakkuutta, kuten olemme vuosien varrella kuulleet esimerkiksi hänen Israelia puoltavista kommenteistaan.

Nasun ravisteltu maailma

Kaiken tämän suitsutuksen jälkeen on aika ikävä sanoa, että Sellalle juhlaesitykseksi kirjoitettu monologi Pieni eläin ei ole tekstinä kovin sytyttävä. Ei mielestäni niin imaiseva kuin samalla tiimillä (Leena Tamminen käsikirjoittajana, Kari Paukkunen ohjaajana) syntyneet Sellan aiemmat menestyksekkäät kiertuemonologit “Pitkä, musta, tyylikäs” ja “Seela Sella seisaallaan” tai Arttu Kapulaisen kanssa vuonna 2013 tehty, puolitoista vuotta maata kiertänyt näyttämöduetto “Ottaa sydämestä”.

Tammisen tekstin lähtökohta on soma ja näyttelijän toiveiden mukainen: Sella pääsee kerrankin esittämään symppaamaansa Nasua, tuota Nalle Puh -tarinoiden vähän hermoherkkää ja ongelmakeskeisesti maailmaa katsovaa pikkupossua.

Nasusta kehittyy Sellan käsittelyssä satusankaria yleispätevämpi hahmo, joka pohtii paitsi omaa eläimyyttään, myös asemaansa  yhteisössään (josta äänitehostein ja Nasun imitaatioin ovat näyttämöllä läsnä muun muassa Nalle P. itse sekä Ihaa ja Pöllö) ja koko maailmassa.

Teksti jää usein kuitenkin pyörimään jonnekin Puolen hehtaarin metsän fantasiamaailman ja globaalien uhkien varjostaman nykytodellisuuden väliin. Ihmisen ahneus, tehometsätalous, ilmastomuutokset ulottuvat Nasun elämänpiiriin, mutta itse jäin katsojana miettimään, pitääkö satuhahmon niistä kantaa huolta. Eikä Nasu sitten tietysti enää näyttäytynytkään fantasiahahmolta. Tuli epäsadullinen olo, todellinen.

Mutta on Pienessä eläimessä paljon hyvääkin, isompi osa reilun tunnin kestosta. Monet Nasun todellisuuteen törmäyksistä on lystikkäästi muotoiltu ja monologi on koko ajan eläväinen ja liikkeessä niin fyysisesti kuin ajatuksellisesti.

Ja Seela Sella on Nasuna ihana.

Kahdeksankymppiä ei mittarissa paljon paina, kun Seela pompahtelee näyttämöllä jumppapallojen ja muun rekvisiitan keskellä. Eläinten ystävänä tunnetulla näyttelijällä on sydän isosti Nasun roolissa mukana. Se syke näkyy kauas.

Pieni eläin – Seela Sella 80-vuotta -kiertue pysähtyy nyt lauantaina  kahdeksi seuraavaksi viikonvaihteeksi Kuopion kaupunginteatteriin, jatkaa sieltä muun muassa Kouvolan, Lappenrannan, Espoon ja Tampereen isoihin teatterisaleihin ja päättyy toukokuun lopulla lähtöpisteeseensä Kansallisteatteriin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE