Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Seinäjoen murhatutkinnassa kiinniottoja – uhriin kohdistettiin voimakasta väkivaltaa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä epäiltynä Seinäjoella marraskuussa kadonneen ja kesäkuussa kuolleena löydetyn miehen murhasta, vahvistaa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Järvelin STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kiinniotot tehtiin Seinäjoen alueella eilen aamupäivällä. Kiinni otettuja on useampia kuin yksi, mutta Järvelin ei kerro heidän tarkkaa lukumääräänsä eikä muita tietoja kiinni otetuista.

Tutkinnanjohtajan mukaan kiinniotot sujuivat “ihan ok”.

–  Poliisin kannalta se oli tavanomainen kiinniotto, Järvelin sanoo.

Kiinniotoista uutisoi aiemmin Ilkka-Pohjalainen.

Vangitsemisia vaadittava viimeistään torstaina

Poliisi on jo käynyt keskusteluja kiinni otettujen kanssa. Keskustelujen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen. Tutkinnanjohtaja ei ota kantaa siihen, ovatko epäillyt olleet jo pidempään poliisin kiikarissa.

Järvelinin mukaan torstaina selviää, aikooko poliisi vaatia kiinni otettujen vangitsemista. Lain mukaan vaatimus pidätetyn vangitsemisesta on tehtävä käräjäoikeudelle viimeistään kolmantena päivänä kiinnioton jälkeen ennen puoltapäivää.

Poliisi aikoo tiedottaa torstaina lisää tapauksesta.

–  Ajatus on, että silloin on jotain kerrottavaa, koska silloin henkilöitä viimeistään vangitaan tai vapautetaan.

Voimakas väkivalta aiheutti uhrin kuoleman

Yli puoli vuotta kateissa olleen nelikymppisen miehen ruumis löytyi kerrostalon kellaritiloista Seinäjoella Kasperin kaupunginosassa kesäkuussa. Poliisi tiedotti asiasta juhannusviikolla.

Tapausta tutkittiin aiemmin tappona, mutta ruumiin löytymisen jälkeen rikosnimike vaihdettiin murhaksi. Poliisin mukaan mies kuoli voimakkaan ulkoisen väkivallan uhrina. Poliisitutkinnan perusteella mies surmattiin viikonloppuna 28.–29. marraskuuta.

Järvelinin mukaan ruumis löytyi väestönsuojeluun liittyvästä tilasta kerrostalon kellarista.

–  Sen tarkemmin en sitä tilaa kuvaa, mutta se liittyy väestönsuojeluun.

Mistä johtuu, että ehti kulua noin puoli vuotta uhrin kuolemasta ennen kuin kerrostalossa oleva ruumis huomattiin?

–  Joskus olosuhteet ovat sellaiset, että rakennuksessakin ruumis voi säilyä niin, että siitä ei aistein havaittavia havaintoja ole tehtävissä, Järvelin sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE