Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Selkkaus jääkäri-uutisoinnin ympärillä jatkuu – Ylen Jokinen: “Ei ollut kysymys poliittisesta valinnasta”

Jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaparaati Vaasassa lauantaina 24.

Julkisuudessa viime päivinä käyty keskustelu Ylen uutisoinnista Vaasassa viikonloppuna järjestetyistä tilaisuuksista sai keskiviikkona uusia kierroksia, kun Ylen hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen (kok.) otti Kalevassa kantaa Ylen ohjelmavalintoihin.

Satonen kertoi keskiviikkona Kalevassa olleensa lauantaina yllättynyt, kun jääkärijuhlia ei pääuutislähetyksessä otettu huomioon.

– Hallintoneuvostoon kuuluvana olen pidättäytynyt arvostelemasta Ylen ohjelmavalintoja, vaikka minulle tulee runsaasti palautetta ja yhteydenottoja. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Jääkärijuhla olisi pitänyt huomioida ja juhlaa olisi voitu näyttää suorana jollakin kanavalla, Satonen totesi keskiviikkona Kalevassa

Satosen kommentista huomionarvoista on se, että poliitikkojen on sovittu pidättyvän Ylen hallintoneuvostossa arvostelemasta Ylen journalistisia valintoja. Satonen tekee tässä nyt poikkeuksen, kuten hän itsekin toteaa.

Viikonloppuna tuli kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Saksassa koulutettujen ja itärintamalla taistelleiden jääkärien toinen pääjoukko saapui Vaasaan. Kaupungissa järjestettiin lauantaina ja sunnuntaina tapahtumia, joissa muistettiin jääkärien kotiinpaluuta. Paikalla oli muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistö sekä eduskunnan puhemies Paula Risikko.

Yle ei nostanut juhlallisuuksia lainkaan lauantain pääuutislähetykseen. Yle kuitenkin uutisoi tapahtumasta kattavasti niin YleAreenassa, verkkosivuillaan kuin radiossa.

Ylen päätöstä jättää juhla pois pääuutislähetyksestä ovat Satosen lisäksi julkisesti pahoitelleet muun muassa Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa, ministeri Niinistö, sekä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kansliapäällikkönä toiminut yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen.

Lisää aiheesta

Jääkärijuhla olisi pitänyt huomioida.

Satosen lausuntojen tultua julkisuuteen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Jouko Jokinen julkaisi kirjoituksen, jossa hän selvensi perusteluja Ylen uutisoinnin taustalla.

Jokinen kirjoittaa Ylen verkkosivuilla ja Pohjalaisessa julkaistussa vastineessa, että “tilaisuudesta ei syntynyt varsinaista uutista puoli yhdeksän uutislähetykseen muiden muassa siksi, että illan uutislähetys oli viisi minuuttia normaalia lyhyempi olympialaisten takia ja uutisiin mahtui vähemmän aiheita kuin normaalisti”.

– Uutisvalintoja ja päätöksiä voi perustella sillä, että jääkärijuhlassa ei ollut kyse varsinaisesta uutisesta, vaan kyseessä oli sisällissotaan liittyvä muistelutilaisuus.

Politikointia?

Pohjalaisen päätoimittaja Viljanmaa syytti maanantaina Ylen jättäneen tilaisuuden pois päälähetyksestä politikoidakseen. Tätä Jokinen ei allekirjoita lainkaan.

– Jääkärijuhlan uutisointipäätöksissä ei ollut kysymys poliittisesta valinnasta. Pohjalaisessa esitettyihin vihjauksiin Ylen rahoituksesta ja poliittisista painotuksista tai Pohjanmaan sivuuttamisesta on helppo vastata, että ne eivät pidä millään tavalla paikkaansa. Jääkäreistä on tehty Ylelle juttuja tämän talven aikana ja niitä tehdään jatkossakin. Pohjanmaahan liittyviä aiheita käsitellään normaalien uutiskriteerien mukaisesti, Jokinen kirjoittaa.

Lopuksi hän vielä pahoittelee, mikäli Ylen uutistoiminnasta noussut keskustelu on tulkittu negatiiviseksi jääkärijuhlaa kohtaan.

– Omani ja Yleisradion asenne jääkäriliikettä kohtaan on pelkästään kunnioittava, Jokinen sanoo.

Tulkitsen sen politikointina, että aiheessa nyt vedotaan politikointiin.

Demokraatti haastatteli asian tiimoilta maanantaina poliittisen historian professori emeritus Seppo Hentilää. Hentilä korosti, että paluujuhlan viettäminen on perusteltua.

– Itse tapahtuma oli sodan ratkaisun lopputuloksen kannalta aivan keskeinen. Kun asiaa arvioi Suomen historian kannalta ilman asennoitumista mihinkään suuntaan, niin päivän huomioiminen on ihan paikallaan.

Professori emeritus ei kuitenkaan ymmärtänyt julkisuudessa esitettyjä huomioita siitä, että esimerkiksi Yle olisi huomioinut tapahtumaa liian vähän politikoidakseen.

– Jos katsahtaa jonkin matkaa historiassa taaksepäin, niin kukahan näillä asioilla on politikoinut, Hentilä katsoi.

– Tulkitsen ennemmin sen politikointina, että aiheessa nyt vedotaan politikointiin, hän jatkoi.

Hentilä arvioi, että yleisesti ottaen historiallisia tapahtumia uutisoidessa ollaan päästy vaiheeseen, jossa politikoinnin määrä on selvästi vähentynyt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE