Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SEL:n Veli-Matti Kuntonen: Talouskasvu ei synny työehtoja heikentämällä

puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen.

Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja työttömyys on laskussa, mutta se ei ole Suomen hallituksen ansiota, vaan se on tapahtunut hallituksen toimista huolimatta.

–   Hallitus on vähentänyt kansalaisten ostovoimaa ja kotimaista kysyntää leikkaamalla palkansaajien tuloja painostamalla kilpailukykysopimukseen sekä leikkaamalla sosiaaliturvaa, muistuttaa Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen SEL:n edustajakokouksen avauspuheenvuorossaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toukokuun suhdannebarometrin mukaan esimerkiksi elintarviketeollisuudessa suhdannekuva on jatkanut paranemista alkuvuonna ja myös lähikuukausille ennustetaan myönteistä suhdannekehitystä.

–   Elintarvikeala on kasvu-uralla, vaikka me elintarvikealan työntekijät jäimme kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle, eikä työntekijöiden palkkoja leikattu työaikaa pidentämällä. Talouskasvu ei edellytä työehtojen ideologisia heikennyksiä, tämä on syytä muistaa myös nyt, kun hallitus on uudistamassa työaika- ja vuosilomalakeja. Talouskasvuun tarvitaan ennen kaikkea kysyntää, mikä edellyttää ostovoimaa, Kuntonen korostaa.

SEL tyrmää myös hallituksen esittämän työelämäkokeilun, jossa työtön voisi tehdä töitä työttömyysetuudella kunnalla enintään vuoden tai yksityisessä yrityksessä enintään puolen vuoden ajan.

– Hallituksen esittämä työelämäkokeilu olisi karhunpalvelus sekä työttömille että talouskasvulle. Kun työnantajilla on mahdollisuus käyttää ilmaistyövoimaa, ne eivät palkkaa ihmisiä oikealla palkalla töihin, jolloin jää työpaikkoja syntymättä. Ilmaistyövoima myös vääristää kilpailua, Kuntonen toteaa.

SEL:n 20. edustajakokous alkoi tänään Jyväskylässä. SEL:n jäsenet ovat valinneet 88 äänivaltaista edustajaa, jotka käyttävät päätösvaltaa kokouksessa. Edustajat hyväksyvät liitolle strategian vuosille 2017-2027 sekä päättävät liiton toiminnan ja talouden suuntaviivoista vuosille 2017-2022. Edustajakokous myös valitsee liitolle uuden hallinnon: liittovaltuuston, liittohallituksen ja liittopuheenjohtajan sekä käsittelee sääntömuutoksia ja ammattiosastojen tekemät aloitteet.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE