Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Selvännäkijän kykyjä olisi tarvittu jo asiasta neuvoteltaessa” – kansanedustaja onnittelee kokoomusta U-käännöksestä

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) haluaa onnitella kokoomusta lämpimästi puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpon suorittamasta U-käännöksestä. Kärnä pui asiaa blogissaan.

Petteri Orpo ilmoitti aikaisemmin tänään, että sote-palveluiden pakkoyhtiöittäminen on perustuslain vastaista.

Samalla Orpo totesi, että yhtiöittäminen itsessään ei ole ollut kokoomuksen poliittinen tavoite, vaan valinnanvapaus.

– Kun velvoite yhtiöittämiseen poistuu, on kokonaisuutta helppoa tukea, Kärnä kirjoittaa.

– Se sinällään hämmentää, että kokoomus kyllä ihan itse neuvotteli tämän pakkoyhtiöittämisen osaksi sotepakettia, mutta samapa tuolle. On äärettömän hienoa, että omaa kantaa uskalletaan muuttaa kun huomataan, että on tullut oltua väärässä.

On äärettömän hienoa, että omaa kantaa uskalletaan muuttaa.

Kärnä kuitenkin kertoo häntä ihmetyttävän kuinka kokoomuksen puheenjohtaja tuntuu tietävän, millaiselle kannalle perustuslakivaliokunta tulee asettumaan, vaikka valiokunnan mietintöä on lupa odotella aikaisintaan perjantaina.

Lisää aiheesta

– Näitä ilmeisiä selvännäkijän kykyjä olisi kuitenkin tarvittu jo siinä vaiheessa, kun asiasta yhdessä neuvoteltiin.

– Tässä tilanteessa tärkeintä on kuitenkin se, että vuosisadan poliittinen uudistus etenee vuosikymmenien vatuloinnin jälkeen. Kansalaisten yhdenvertaiset sotepalvelut turvataan myös tulevaisuudessa ja tällä kertaa ilman riskiä läpinäkymättömyydestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE