Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Selvitys: Muun muassa ICT-alan ja puolustusteollisuuden toimijoita on hyväksikäytetty korruptiivisten varojen välikäsinä

Kari Hulkko

Pohjoismaisia toimijoita voidaan hyväksikäyttää korruptioon liittyvässä rahanpesussa, vaikka Pohjoismaissa esiintyy verrattain vähän näkyvää korruptiota, kuten lahjontaa.

Demokraatti

Demokraatti

Poliisiammattikorkeakoulun tuore selvitys valottaa korruption ja rahanpesun yhteyksiä Pohjoismaissa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa ja oikeusministerin tilaamassa hankkeessa on tarkasteltu erityisesti lahjontaa kansainvälisessä liiketoiminnassa. Selvityksen mukaan kansainvälisen liiketoiminnan yhteydessä annettuja lahjuksia voidaan peitellä esimerkiksi konsulttien käytön tai monimutkaisten yritysrakenteiden avulla.

‒ Pohjoismaissa on tullut ilmi tapauksia, joissa ICT-alan, logistiikan, puolustusteollisuuden ja finanssisektorin toimijoita on hyväksikäytetty korruptiivisten varojen välikäsinä. Kansainvälinen ulottuvuus tekee tapausten tutkinnasta haastavaa. Toistaiseksi lahjonnasta kansainvälisessä liiketoiminnassa tai korruptiivisten varojen rahanpesusta onkin annettu verrattain vähän tuomioita, tutkija Saana Rikkilä sanoo Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteessa.

Selvityksessä toteutettiin kirjallisuuskatsaus, tilastollinen tarkastelu sekä kysely pohjoismaisille rahanpesun selvittelykeskuksille.

Selvityksessä kävi ilmi, että rahanpesulaissa mainitut ilmoitusvelvolliset ovat keskeisessä roolissa korruption tunnistajina, mutta korruption tunnistaminen ja selvittäminen on vaikeaa.

Hanke jatkuu tänä vuonna Poliisiammattikorkeakoulussa toteutettavassa KORPEN 2 (Korruption i samband med näringsverksamhet i Norden) -projektissa, jossa tutkitaan viranomaisten ja rahanpesulain mukaisten ilmoitusvelvollisten käytäntöjä korruption tunnistamiseksi.

Jatkoprojekti päättyy tammikuussa 2022.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE