Hän vertaili Akava Worksin tilaamassa raportissa neljän EU-maan, Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan, työehtosopimusjärjestelmiä, ja mitä eroja ja samoja elementtejä niistä löytyy Suomen vastaavaan.

Ahtela keskittyi työehtosopimusjärjestelmien lisäksi erityisesti paikallisen sopimisen käytäntöihin.

Ruotsin ja Tanskan järjestelmien perusteet ja tavoitteet ovat pitkälti samoja kuin Suomessa, mutta työpaikkakohtaisessa sopimisessa meillä olisi Ahtelan mielestä naapureista oppimista.

Ahtela huomauttaa, että paikallisen tason osapuolten osaaminen on Ruotsissa ja Tanskassa aivan toista luokkaa.

Ahtela ottaa esille myös Suomen yt-järjestelmän, joka on sinänsä ihan mallikas, jos lukee vain pykäliä. Hänen mukaansa käytännössä järjestelmä ei kuitenkaan toimi toivotulla tavalla – kuten on käynyt myös paikallistason sopimisessa.

Saksan ja Ranskan työmarkkinajärjestelmät ovat olleet kovassa murroksessa. Keskeiseksi eroksi Pohjoismaiden järjestelmiin Ahtela nostaa valtiovallan roolin, poliittisen ohjauksen vahvan otteen.

– Ranskassa on tehty todella radikaaleja muutoksia poliittisella tasolla, koska työmarkkinaosapuolet eivät ole siihen pystyneet.

Saksassa hallitus löi painetta jo paljon aiemmin ja sai työmarkkinaosapuolet havahtumaan. Ahtelan mukaan Saksaa vaivaa nyt kuitenkin työehtosopimuskriisi. Se johtuu järjestäytymisasteen huimasta laskusta pöydän molemmin puolin.

– Saksassa käydään vakavaa keskustelua siitä, millainen työehtosopimusjärjestelmän pitäisi tulevaisuudessa olla, jotta se olisi riittävän houkutteleva ja toimiva.

Suomessakin on nähtävissä, että järjestäytyminen on laskussa. Ahtela varoo antamasta tarkkoja evästyksiä, mitä muista maista kannattaisi omia itselleen ja mitä varoa.

– Kannattaisi kuitenkin arvioida yhdessä, miten työmarkkinajärjestelmät toimivat, ja ennen kaikkea mihin suuntaan niitä voisi kehittää.

Kompassisuuntia on kuitenkin tarjolla. Ahtelan mielestä on selvää, että henkilöstön osallistaminen ja yhteistyön vahvistaminen pitää ottaa tosissaan – sitä edellyttää myös paikallisen sopimisen aito edistäminen.

Ahtela muistuttaa arkipäivän realismista:

– Jos työmarkkinaosapuolet eivät pysty asioita hoitamaan, joku kyllä hoitaa ne.

Hänen mukaansa Ruotsi ja varsinkin Tanska ovat hyviä esimerkkejä siitä, että ne eivät suin surmin halua hallitusta eikä EU:ta ronkkimaan omia järjestelmiään.

– Suomessakin tällainen ote on ollut – ainakin joskus.

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder pitää selvitystä tärkeänä, sillä Suomesta on puuttunut objektiivinen kansainvälinen vertailu työmarkkinoista.

– Haluamme tämän selvityksen kautta rikastaa varsin yksipuolista julkista keskustelua yleissitovuudesta, hän totesi raportin julkistamistilaisuudessa.

Fjäder huomauttaa, että keskusteluissa viitataan usein keskeisten kilpailijamaiden käytäntöihin, joten on perusteltua tehdä vertailua näiden maiden käytännöistä. Akavaa luonnollisesti kiinnostaa hänen mukaansa, onko olemassa jokin malli, jonka osaset voisivat toimia Suomessa.

– Jos joku pohtii sitä, että Akava ehdottaa yleissitovuudesta luopumista tai paikallisen sopimisen dramaattista muuttamista, vastaus on ei, Fjäder painottaa.

– Tätä pitää kehittää työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa.

Hänen mielestään nyt on hyvä vaihe keskustella tästäkin teemasta, kun uusi hallitus on aloittanut työnsä.

– Ahtelan raportissa ei ole valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta se on hyvä pohja jatkaa keskustelua.

Yhteistoimintalain uudistaminen alkoi jo edellisen hallituksen aikana ja työ valmistuu maaliskuun loppuun mennessä. Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto arvioi, että nyt on erinomainen mahdollisuus uudistaa yt-lakia niin, että se toisi oikeasti työpaikoille hyvää neuvottelu- ja sopimiskulttuuria.

– Tai että sen toteutuminen ei ainakaan jää laista kiinni.

Hallintoedustuslaki on myös mainittu hallitusohjelmassa. Kannisto kannustaa käynnistämään uudistustyön nopeasti.

– Tämä on tärkeää, koska Suomessa henkilöstön edustus ei ole erityisen vahva.