Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Selvitysmies laskisi korkeakouluopiskelijoiden opintorahan 250 euroon kuukaudessa

Opintotuen selvitysmies, professori Roope Uusitalo ehdottaa, että korkeakouluopiskelijoiden opintoraha pienennettäisiin samalle tasolle kuin toisen asteen opiskelijoilla. Korkeakouluopiskelijoiden opintoraha putoaisi näin 250 euroon kuukaudessa.

Nykyisin opintoraha on 303 euroa, jos opinnot ovat alkaneet ennen 1. elokuuta 2014. Sen jälkeen aloittaneilla opintoraha on 337 euroa.

Vastapainoksi Uusitalo esittää opintolainojen valtiontakausta nostettavaksi siten, että opintorahan, asumislisän ja opintolainan yhteenlaskettu summa nousisi 1 100 euroon kuukaudessa. Tästä opintolainan osuus olisi 650 euroa kuukaudessa.

Esitykseen sisältyy myös opintotuen rajoittaminen niin, että tavallisimpien 300 opintopisteen yliopistotutkintojen opintotukea voisi saada 45 kuukauden ajan.

Opintorahan leikkaus liittyy hallitusohjelmaan, jonka mukaan opintotuesta leikataan 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Pitkällä aikavälillä tavoitteena ovat 150 miljoonan euron säästöt.

Hallitus käsittelee opintotuen uudistamista tämän kuun aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE