Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Semmoista kukaan ei ole minulta kysynyt” – Paatero avasi MTV:llä omaa rooliaan Postin työkiistassa

Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan kukaan ei kysynyt häneltä hyväksyntää Postin päätökselle siirtää noin 700 pakettilajittelijaa toiseen työehtosopimukseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Semmoista kukaan ei ole minulta kysynyt, koska se on yhtiön sisäinen päätös. Minulle kerrottiin se sen jälkeen, kun se oli tehty, hän totesi haastattelussa.

Paatero sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että kyseessä on yhtiön sisäinen päätös.

Ministeri avasi omaa rooliaan työkiistassa.

– Virallisestihan se menee niin, että omistajaohjausministeri päättää hallituksen yhtiöille ja sitten käy hallituksen kanssa keskustelua, mihin suuntaan yhtiö menee ja se hallitus ohjaa sitä toimivaa työnjohtoa. Ja tästä työnjaosta aion pitää kiinni yhä.

Posti siirsi syksyn aikana noin 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä ja toisen työehtosopimuksen piiriin. Ammattiliitto PAU ei hyväksy siirtoa.

Kiista pakettilajittelijoiden asemasta on toistaiseksi estänyt sovun löytymisen Postin työriidassa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE