Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sen takia Jutta Urpilaisella on laaja portfolio” – kaavailussa oli aluksi Afrikka-salkku

Suomen komissaariehdokkaasta Jutta Urpilaisesta (sd.) tulee uuden komission kansainvälisestä kumppanuudesta vastaava komissaari. Pitkään jatkunut arvailu saatiin päätökseen tänään, kun EU-komission tuleva puheenjohtaja Ursula von der Leyen (kuvassa) kertoi salkkujaon Brysselissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Urpilaisen salkusta kaavailtiin ensin Afrikka-salkkua, mutta von der Leyenin mukaan hän luopui ajatuksesta keskusteltuaan Afrikan unionin edustajien kanssa. Afrikka-komissaari olisi hänen mukaansa koettu syrjivänä.

– Sen takia Jutta Urpilaisella on tämä laaja portfolio, joka sisältää taloudellisen yhteistyön lähialueidemme kanssa, von der Leyen kertoi tiedotustilaisuudessa.

Von der Leyen nostaa johtoon kahdeksan varapuheenjohtajaa.

Uusi komissio aloittaa viisivuotisen kautensa tällä tietoa 1. marraskuuta. Komissaarit käyvät sitä ennen parlamentin valiokuntien tentittävänä, minkä jälkeen Euroopan parlamentti äänestää koko komission luottamuksesta.

Vaikeuksia saattaa olla luvassa ainakin Romanian ja Unkarin ehdokkaille, jotka ovat olleet puolustamassa maidensa oikeusvaltiohuolia nostattaneita uudistuksia.

Urpilainen on ensimmäinen nainen Suomen komissaarina. Hänen edeltäjiään ovat Erkki Liikanen (sd.), Olli Rehn (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.).

Lisää aiheesta

Katainen on ollut nyt työnsä päättävässä komissiossa varapuheenjohtaja ja hänen vastuullaan ovat olleet työpaikat, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky. Myös Rehn oli varapuheenjohtaja vuosina 2011–2014. Hän vastasi ensimmäisellä kaudellaan EU:n laajentumisesta ja toisella kaudella talous- ja raha-asioista.

Liikasen vastuulla oli budjetti, henkilöstö ja hallinto sekä toisella kaudella yritykset ja informaatioyhteiskunta.

Jokaisella maalla on oma komissaarinsa, jolle jäsenmaat ovat lobanneet mahdollisimman vaikutusvaltaista tehtävää. Mutta kun työ alkaa, komissaarien tehtävänä on ajaa koko EU:n eikä oman maansa etua.

Näin salkut jaetaan:

Malta, Helena Dalli, Tasa-arvokomissaari
Latvia, Valdis Dombrovskis, Varapuheenjohtaja, vastuussa taloudesta, joka “palvelee kaikkia”
Portugal, Elisa Ferreira, Koheesiosta ja reformeista vastaava komissaari
Bulgaria, Mariya Gabriel, Innovaatioista ja nuorista vastaava komissaari
Italia, Paolo Gentiloni, Talouskomissaari
Ranska, Sylvie Goulard, Sisämarkkinakomissaari
Itävalta, Johannes Hahn, Budjettikomissaari, joka on vastuussa myös hallinnosta
Irlanti, Phil Hogan, Kauppakomissaari
Ruotsi, Ylva Johansson, Sisäasioiden komissaari
Tshekki, Vera Jourova, Arvoista vastaava varapuheenjohtaja
Kypros, Stella Kyriakides, Terveyskomissaari
Slovenia, Janez Lenarcic, Kriisinhallintakomissaari
Romania, Rovana Plumb, Liikennekomissaari
Belgia, Didier Reynders, Oikeuskomissaari
Kreikka, Margaritis Schinas, Varapuheenjohtaja vastuussa “eurooppalaisesta elämäntavasta”
Luxemburg, Nicolas Schmit, Työkomissaari
Slovakia, Maros Sefcovic, Varapuheenjohtaja vastuussa kansainvälisistä suhteista
Viro, Kadri Simson, Energiakomissaari
Liettua, Virginijus Sinkevicius, Ympäristökomissaari
Kroatia, Dubravka Suica, Varapuheenjohtaja, vastuussa demokratiasta ja demografiasta
Hollanti, Frans Timmermans, Varapuheenjohtaja, vastuussa vihreästä ohjelmasta (Green deal)
Unkari, Laszlo Trocsanyi, Laajentumiskomissaari
Suomi, Jutta Urpilainen, Kansainvälinen kumppanuus
Tanska, Margrethe Vestager Varapuheenjohtaja, vastuussa digitaalisesta kehityksestä. Jatkaa myös kilpailukomissaarina.
Puola Janusz Wojciechowski, Maatalouskomissaari
Espanja, Josep Borrell EU:n ulkoministeri eli korkea edustaja
Saksa, Ursula von der Leyen komission puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE