Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Senaatti ja edustajainhuone menossa eri puolueiden haltuun USA:ssa – lamauttaisi lainsäädännön

Kongressin rakennus Washingtonissa.

Yhdysvaltojen demokraattipuolue vaikuttaa edelleen olevan todennäköisesti saamassa välivaaleissa haltuunsa enemmistön kongressin edustajainhuoneessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Republikaanipuolue puolestaan on todennäköisesti säilyttämässä enemmistönsä senaatissa.

Näin ennustaa muun muassa vaaliennusteisiin keskittyvä amerikkalaissivusto FiveThirtyEight.

Mikäli vaalituslos on ennusteiden mukainen, se voi lamaannuttaa Yhdysvaltojen lainsäädännön seuraaviksi kahdeksi vuodeksi.

Kun senaatti ja edustajainhuone ovat eri puolueiden hallussa, kumpikaan puolue ei todennäköisesti saa läpi itselleen tärkeitä lakialoitteita. Lain muuttaminen vaatii kummankin kamarin hyväksynnän, ja puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä on tullut Yhdysvalloissa vuosi vuodelta harvinaisempaa, kun puoluepoliittinen kahtiajako on syventynyt.

Presidentti Donald Trumpille demokraattienemmistöinen edustajainhuone voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia.

Niin kauan kun senaatti säilyy republikaanien hallussa, presidentin viraltapano ei ole todennäköistä, mutta edustajainhuone voi penkoa monia Trumpille ja hänen hallintonsa entisille ja nykyisille edustajille kiusallisia asioita kuten Trumpin veroilmoituksia.

Vaalit järjestetään reilun viikon päästä tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE