Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Senaatti-kiinteistöt vastaa koronakriisissä kärvistelevien pk-yritysten ja yhdistysten hätään: 100 prosentin vuokranalennus

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on valmis antamaan 100 prosentin vuokranalennuksen huhti- ja toukokuulta koronaviruksen takia vaikeuksissa oleville pienille ja keskisuurille yritysvuokralaisilleen. Virastojen ja valtion laitosten vuokria päätös ei koske.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuokrien anteeksi antaminen edellyttää, että vuokralainen ottaa yhteyttä Senaattiin ja esittää perustelut alennukselle.

Yhtiö kertoo seuraavansa pandemian kehitystä ja ryhtyvänsä tarvittaessa uusiin toimenpiteisiin vuokralaistensa auttamiseksi.

Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, joka vastaa valtionhallinnon toimitiloista. Senaatti-kiinteistöjen tiedotteen mukaan pieni osa sen asiakkaista on yksityisiä yrityksiä. Vuokralaisina on ravintoloita, kahviloita, kauppaliikkeitä ja muita pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden toimintaan nyt vallitseva poikkeustilanne voi vaikuttaa merkittävästi. Vuokranalennus koskee myös yhdistyksiä.

Senaatissa tehty linjaus tarkoittaa, että yritykset ja yhdistykset voivat saada vapautuksen huhti- ja toukokuun vuokrista, eikä vuokria myöhemmin peritä takaisin. Päätöksestä ilmoitettiin keskiviikkona.

Valtion ja muiden julkisyhteisöjen virastot ja laitokset saavat rahoituksensa tai pääosan siitä julkisista varoista, samoin kuin valtaosa kulttuurilaitoksista. Näiden asiakkaiden sekä julkisyhteisöjen omistamien yhtiöiden ja yhteisöjen osalta liikelaitos ei ole tehty muutoksia vuokranmaksuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE