Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Senaattorit huolestuivat Trumpin mielenterveydestä – täyttyvätkö perustuslain 25. lisäyksen ehdot?

Osa Yhdysvaltain senaattoreista on huolestunut presidentti Donald Trumpin mielenterveydestä, kertoo uutissivusto Politico. Sen mukaan runsaat kymmenen senaattoria tapasi joulukuun alkupuolella Washingtonissa vierailleen Yalen yliopiston oikeuspsykiatrian professorin Bandy X. Leen ja keskusteli hänen kanssaan Trumpin henkisestä tasapainosta. Senaattorit olivat yhtä lukuunottamatta puoluekannaltaan demokraatteja.

Lee tunnetaan kansainvälisesti The Dangerous Case of Donald Trump -kirjastaan, johon hän on koonnut 27 psykiatrin arviot Trumpin mielenterveydestä. Psykiatrin toteavat kirjassa edustavansa paljon laajempaa presidentin terveydestä huolestunutta mielenterveysammattilaisten joukkoa. Kirja julkaistiin suuren kohun saattelemana viime lokakuussa, ja se sai ristiriitaisen vastaanoton.

Keskustelu Trumpin mielenterveydestä on saanut vauhtia hänen tviittailustaan.

Teoksen on sanottu rikkovan Amerikan psykiatriyhdistyksen APAn eettisten periaatteiden niin sanottua Goldwater-sääntöä, jonka mukaan psykiatrien ei pidä arvioida julkisuuden henkilöiden mielenterveyttä ilman asianomaisten lupaa ja jolleivät he ole henkilökohtaisesti heitä tutkineet.

Keskustelu Trumpin mielenterveydestä on saanut vauhtia hänen tviittailustaan. Keskiviikkona Trump muun muassa uhosi Twitterissä, että hänen ydinaseiden laukaisupainikkeensa on paljon isompi ja tehokkaampi kuin Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin hallinnoima laukaisupainike.

Keskustelu Trumpin mielenterveydestä ei ole poliittisesti aivan merkityksetön. Yhdysvaltain perustuslain 25. lisäyksen mukaan presidentti voidaan erottaa virastaan, jos varapresidentti ja hallituksen enemmistö toteaa hänet fyysisesti ja psyykkisesti kykenemättömäksi täyttämään virkansa edellyttämiä velvollisuuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE