Seurasi naistenhuoneeseen ja otti esiin peniksensä – Yle julkaisi naisten kertomuksia Lauri Törhösen käytöksestä

Kuva: Foto: Pixabay

Yleisradio on julkaissut noin 20 elokuva-alan naisen kertomukseen perustuvan jutun, jossa tuodaan yhdenmukaisesti esiin professori, elokuvaohjaaja Lauri Törhösen seksuaalisesti häiritsevä käytös.

Törhösen häiritsevä käytös vaikuttaisi Ylen haastattelemien naisten mukaan jatkuneen ainakin 1980-luvulta 2000-luvulle.

Naiset kertovat Törhösen ehdottaneen seksiä muun muassa pääsykokeissa.

Häiritseviä tapauksia kerrotaan tapahtuneen jo 1980-luvulla, kun Törhönen oli Taideteollisen korkeakoulun TaiKin vieraileva opettaja.

”Nyt kun olet elokuva-alalla, sinun täytyy oppia, millaista elämää se tarkoittaa.”

Ylen haastattelema leikkaaja kertoo Törhösen seuranneen häntä naistenhuoneeseen ja ottaneen peniksensä esiin, kun hän oli ykkösvuosikurssilaisena juhlissa. Törhönen antoi leikkaajan mukaan ymmärtää, että tämän on suostuttava hänen seksikumppanikseen.

– Hän sanoi, että nyt kun olet elokuva-alalla, sinun täytyy oppia, millaista elämää se tarkoittaa, nainen kertoo ja sanoo paenneensa vessasta.

Törhönen ei ole kommentoinut Ylen jutussa esitettyjä väitteitä.

Keskustelua aiheesta

Lähes seitsemän vuotta sitten Utøyalla surmattiin kymmeniä nuoria – nyt ensi-iltansa sai elokuva Utøya 22. juli

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO
Erik Poppe.

22. heinäkuuta 2011. Kyseinen päivämäärä on norjalaisille murheen murtama. Lähes seitsemän vuotta sitten tuona päivänä Anders Breivik avasi tulen Utøyan saarella, jossa oli käynnissä Norjan työväenpuolueen nuorten kokousleiri. 69 ihmistä sai surmansa, pääosa heistä oli nuoria.

Aikaisemmin samana päivänä Breivik räjäytti pommin Oslon keskustassa surmaten kahdeksan ja haavoittaen yli 200.

Nyt ohjaaja Erik Poppe ja käsikirjoittajat Anna Bache-Wiigin sekä Siv Rajendram Eliassenin ovat tehneet kyseisen päivän traagisista tapahtumista elokuvan, joka sai ensi-iltansa maanantaina Berlinale-elokuvafestivaalilla Saksassa.

Elokuvan nimi on Utøya 22. juli, suomennettuna Utøya 22. heinäkuuta.

Uhrien vanhempien ja sisarusten ei tarvitse miettiä onko kyseessä lapseni, veljeni tai siskoni.

Ohjaaja Poppe myönsi elokuvan ensinäytöksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että jotkut ovat pitäneet elokuvan ajankohtaa liian aikaisena.

– Sanoisin itse, että jos elokuvan katsominen ei satuta, se on tehty liian myöhään. Joten toteaisin, että elokuva on varmasti hyvin rankka kokemus, mutta se on myös osa tapahtumista selviämistä, Poppe sanoi Reutersin uutisen mukaan.

Hän kertoi tiedotustilaisuudessa, että elokuva on fiktio eettisistä syistä.

– Näin uhrien vanhempien ja sisarusten ei tarvitse miettiä onko kyseessä lapseni, veljeni tai siskoni.

Elokuvassa näyttelee pääosin amatöörinäyttelijöitä. Poppe kertoi, että kuvauspaikalla oli mukana psykologeja tukemassa näyttelijöitä sekä paikallisia asukkaita.

– Kun katsoo ympäriinsä Euroopassa, missä uusfasismi kasvattaa suosiotaan päivästä toiseen, meidän tulee muistaa mitä tapahtui kyseisellä saarella, miltä äärioikeistolainen terrorismi näyttää, Poppe perusteli elokuvan tärkeyttä.

Utøyalta selvinnyt Ingrid Marie Vaag Endrerud kertoi puolestaan tiedotustilaisuudessa elokuvan tarinan olevan sellainen, jonka moni norjalainen kokee mahdottomaksi kertoa.

– Kun yritän selittää mitä koin, kykenen puhumaan siitä vain suurpiirteisesti. Elokuva puolestaan voi kertoa tarinan siten, miten siihen ei pystytä kirjoittamalla tai puhumalla, hän totesi.

– Tapahtumat olivat vihaa sen puhtaassa muodossa. Yhteiskuntana meidän tulee taistella sitä vastaan.

Elokuva on haluttu kuvata nuorten näkökulmasta.

Elokuva on haluttu kuvata nuorten näkökulmasta, Episodin artikkelista selviää. Iskujen tekijän nimeä ei elokuvassa mainita lainkaan ja hänet näytetään vain muutamaan otteeseen etäällä olevana tummana hahmona.

– Kun Norjassa puhutaan aiheesta, puhe koskee yleensä esimerkiksi iskun tekijää, tämän oikeuskäsittelyä, vahinkojen korjaamista tai muistomerkin rakentamista. Vuosien aikana muisto itse tapahtumista on tuntunut hälvenevän, Poppe puolestaan totesi Helsingin sanomien mukaan.

– Utøyan saarelta selvinneet ihmiset ja heidän vanhempansa, joiden kanssa olen keskustellut, ovat olleet siitä huolissaan.

Elokuvan Suomen levityksestä ei ole vielä tietoa.

Presidentti Halonen oli todistamassa, kun kolmas Tuntematon sotilas -elokuva ylitti 1 000 000 katsojan rajan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas -elokuva on ylittänyt miljoonan katsojan rajan. Rajapyykki ylitettiin tänään Helsingin Tennispalatsissa, jossa paikalla oli myös presidentti Tarja Halonen. 

Terveiset tilaisuuteen lähetti myös eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.).

Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on katsotuin kotimainen elokuva sitten 1960-luvun lopun.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

The Shape of Water (2017): Tämän vuoden Oscar-suosikki on sokerinen fantasia hyljeksittyjen solidaarisuudesta

Kuva: Photo by Kerry Hayes. © 2017 Twentieth Century Fox Film Corporation

Tavanomaista sisäistyneemmin lajityyppiinsä suhtautuvalla meksikolaisella fantasiamaakarilla Guillermo del Torolla on kestänyt pitkään nousta Hollywood-ohjaajien ykkösketjuun. Kaksikymmentä vuotta Pohjois-Amerikankin markkinoita kolunnut elokuvantekijä on lähempänä jättipottia kuin koskaan aiemmin.

del Toro lukeutuu heikkouksineenkin genrensä tunnustettuihin velhoihin. Hänen visuaalinen ilmaisukielensä edustaa huomattavasti sävähdyttävämpää laatua kuin keskiverroissa kilpailijoissa.

Toisaalta ohjaajan Hollywoodissa pyöräyttämistä sarjakuvafilmatisoinneista esimerkiksi Blade 2 (2002) on silkkaa tyhjäpäistä lahtaamista, mikä kielii tietystä alttiudesta miellyttää suuren yleisön makutottumuksia. Meksikolaisen tähän mennessä ylistetyin työ on hänen äidinkielellään tehty Pan’s Labyrinth (2008), joka kamppaili parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarista.

Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Espanjan sisällissotaan sijoittuvassa, poliittisiakin painotuksia sisältävässä rikkaan mielikuvituksellisessa teoksessa on joitain yhtäläisyyksiä nyt Suomessa ilmestyvään, Yhdysvaltojen elokuva-akatemian palkintogaalan ykkössuosikiksi nousseeseen elokuvaan The Shape of Water (2017), joka on teoksista kuitenkin selvästi sokerisempi.

Jälkimmäisen äskettäin saamat syytökset Paul Zindelin Pulitzer-palkitun näytelmän Let Me Hear You Whisper (1969) plagioimisesta voivat horjuttaa ennakkosuosikin asemaa. Sekä näytelmä että elokuva kertovat valtion salaisesta operaatiosta tarkoin suojellussa laboratoriossa 1960-luvulla.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Teljetyllä otuksella halutaan teettää kokeita, joilla hallinto pönkittää maansa asemaa suurvaltapoliittisessa pelissä. del Toron sekä ohjaaman, käsikirjoittaman että tuottaman tarinan ytimessä on hyljeksittyjen ja hyväksikäytettyjen sivullisten solidaarisuus. Liki vasemmistolaisin painotuksin ladatun fantasian hyväntekijöitä ovat mykkä siivooja, hellyydenkipeä homo, väheksytty aviovaimo ja vangittu vesihirviö.

Tavoillaan kahlittujen vihollisiksi del Toro kuvaa kaksinapaista kylmää sotaa käyvät supervaltiot hämärine bunkkeritesteineen ja niitä toteuttavine likaisine kätyreineen, joista hyytävin on Michael Shannonin paatunut ahdistelijaeversti.

The Shape of Waterin itse aiheeseen nähden silotellun pinnan alla del Toro koettaa siis puhua myös paljon vakavammista asioista kuin hänen sittenkin mustavalkoinen, kenties laittomasti vaikutteensa kertomatta jättänyt tarinansa lopulta antaa myöten.

Yhteiskunnalliset teemat ulottuvat myös rasismiin mustan siivoojan hahmossa ja seksuaalisten vähemmistöjen asemaan vanhassa homoystävässä, jonka tielle osuu vain torjuntaa. Sally Hawkinsin esittämä päähenkilö ryhtyy puolestaan rajoja rikkovaan suhteeseen luolastoon teljetyn, ihmismäisen pedon kanssa. Näiden luontevimmaksi kommunikointivälineeksi muodostuu puhdas kehollisuus. Näyttävimmässä kohtauksessa ulkoisesti epäsuhtainen pari rakastelee vedellä täyttyneessä kylpyhuoneessa.

Kuten lukemattomat Hollywood-menestykset edellä myös The Shape of Water kalastelee päähenkilöilleen imelää sympatiaa syventävän rosoisuuden kustannuksella. Ristiriitaisemmat ja persoonallisemmat painotukset jäävät kahden tulen väliin jäävälle tohtorille (Michael Stuhlbarg), jonka on valittava puolensa. Kokonaisuutena hahmotukset luiskahtavat sinänsä herttaisen hännystelyn puolelle.

Luottoystävää esittävä Richard Jenkins antaa kertojaäänenä surulliselle elokuvalle alleviivatun lohdullisen auran.

ELOKUVA:
The Shape of Water
Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Sally Hawkins, Michael Shannon, Richard Jenkins, Doug Jones, Michael Stuhlbarg, Octavia Spencer
2017, 124 minuuttia
★★☆☆☆

Keskustelua aiheesta

Elokuva-ala heräsi Törhösen myötä – julkaisi ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän varalta

Elokuva- ja tv-ala on ottanut käyttöön ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn. Ohjeistus antaa konkreettiset toimintaohjeet sekä seksuaalista häirintää kohtaaville että työnantajille ja esimiesasemassa oleville.

Ohje neuvoo, että seksuaalista häirintää kohtaavan tulee muun muassa kirjata ylös aika ja paikka, jolloin häirintää on tapahtunut sekä se, keitä on ollut läsnä tilanteessa.

Esimiehen puolestaan pitää välittömästi selvittää tapahtumien kulku puolueettomasti, kun hän saa ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä. Esimiehen pitää myös ryhtyä toimenpiteisiin ja seurata niiden vaikutuksia.

Työnantajan tulee selvästi ilmaista, että työpaikalla ei hyväksytä seksuaalista häirintää. Jos tuotanto sisältää vaikkapa alastonkohtauksia tai improvisointia, tilanteet pitää käydä läpi etukäteen ja kysyä osallisten suostumus. Työnantajan vastuulla on myös esimiesten kouluttaminen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen.

Tuottajien järjestö, Suomen elokuvasäätiö ja Aalto-yliopisto järjestävät elokuva- ja tv-alalle tänä keväänä myös koulutustilaisuuden, jossa häirinnän ehkäisyä ja siihen puuttumista käsitellään.

Yle julkaisi viime viikolla jutun, jossa parikymmentä Ylen haastattelemaa naista syytti ohjaaja Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä.

The Post (2017): Steven Spielberg ohjasi Yhdysvaltoja ravistelleesta skandaalijutusta aikuiselokuviensa parhaimmistoon lukeutuvan lehtidraaman

Jymyjuttu. Kustantaja (Meryl Streep) ja päätoimittaja (Tom Hanks) koettavat ymmärtää, mikä on median tehtävä suuressa kuvassa.

Konservatiiviset Hollywood-elokuvat sovittavat kernaasti sankarin viittaa yhteiskunnallisia instituutioita edustavien ammattiryhmien, kuten poliisien, lääkärien, lakimiesten tai toimittajien harteille riippuen ajankohtaistrendien kulloisestakin aallonharjasta. Trumpin, valeuutisten ja propagandan zeitgeist nostaa tarvetta punnituille puheenvuoroille perinteisen median tehtävästä ja luotettavuudesta.

Vaikka Steven Spielbergin ohjaama lehtidraama The Post (2017) edustaa selvästi samoja ihanteita kuin parhaan elokuvan Oscar-palkinnon pari vuotta sitten vienyt Todd McCarthyn reportaasiteos Spotlight (2015), tuntuu se vähemmän idealistiselta puhdasotsaisuudelta. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vetävämpi ensin mainittu teos on.

Asiallisesti molemmat jatkavat Alan J. Pakulan Watergate-teos Presidentin miesten (1976) eetosta, jossa vallanpitäjien suosiosta riippumattomat tiedotusvälineet kyttäävät järjestelmää ja kaivavat esiin totuuksia, joita huiputtajat parhaansa mukaan kätkevät.

Yllättäen Spielberg kysyy elokuvassaan myös hankalia kysymyksiä muun muassa poliitikkojen ja median läheisistä suhteista, jotka mahdollistavat tiedonhankinnan mutta voivat toisaalta korruptoida toimittajat luulemaan, että vallanpitäjät ovat heidän esimiehiään tai ystäviään valvottavien sijasta. Ja mikä pahinta, kansan ja totuuden kustannuksella.

Kriittisyys on siksikin odottamatonta, että päärooleihin menestysohjaaja on valinnut nykyelokuvan pidetyimpiin lukeutuvat suuren yleisön suosikit Meryl Streepin ja Tom Hanksin, joista edellinen esittää leskikustantajaa ja jälkimmäinen haukkamaista päätoimittajaa. Mukavan miehen imagoaan varjeleva Hanks jopa tupakoi tähtikuvaansa vastaan.

Perimmäiseksi kysymykseksi Spielberg nostaa pohdinnan, ketkä päättävät ja millä perustein julkaisulinjasta.

Sotilaallinen tutkija Daniel Ellsberg vuoti Pentagonin papereina tunnetut salaiset asiakirjat New York Timesille Richard Nixonin ensimmäisen kauden loppupuolella vuonna 1971. Niiden mukaan maan presidentit olivat tienneet jo vuosia, ettei Yhdysvallat voi voittaa kaukana kotoa käytyä Vietnamin sotaa. Puhdas häpeä esti päättäjiä tunnustamasta tosiasioita ja lähettämästä nuorukaisia kuolemaan.

Spielbergin elokuva on jo ehtinyt sapettaa Timesin toimitusta, koska se keskittyy asiakirjat myöhemmin käsiinsä hankkineen The Washington Post -lehden toimintaan poliittisen skandaalin tultua julki. Nixonin hallinto nostaa oikeusjutun edellistä vastaan ja hankkii sille julkaisukiellon, jonka jälkeen Postin toimituksessa puntaroidaan median roolin suurta kuvaa.

(arvostelu jatkuu trailerin alla)

Spielberg, Hanks ja Streep ovat niin suuria Hollywood-vaikuttajia, ettei The Post tarvitse edes alkutekstejä. Elokuva on parhaimman luokan viihdettä: erinomaisesti kuvattu, leikattu ja lavastettu. Epookista puuttuu tyystin vastaaville yrityksille monesti ominainen tympäisevä kuivakkuus. Päinvastoin, jäntevä kerronta luistaa ja tapahtumat etenevät kellosepän tarkkuudella.

Tällä kertaa satusetä Spielberg ei väläytä edes vakavien historiallisten aikuisteostensa helmasyntiä, kaiken tietämistä ennalta oikeastaan kuin teoksen lähtökohdassa, jossa näkökulma ei ole paljastuksista ensin kertoneen kilpailijan vaan sen pahimman haastajan. Jälkimmäinen käyttää kaikki keinot päästäkseen kirittäjän rinnalle ja ohi.

Perimmäiseksi kysymykseksi Spielberg nostaa pohdinnan, ketkä päättävät ja millä perustein julkaisulinjasta. Suomessa Helsingin Sanomat on saanut juuri maistaa käräjöinnin uhkaa vähän vastaavasta salaisten tietojen julkistamisesta. Kumpi painaa enemmän, yleisön oikeus tietää vai valtion oikeus pantata tietoa maan turvallisuuteen vedoten?

Elokuva kuvaa uskottavasti eri näkemyksiä kuunnellen, millaisessa paineessa ratkaisevia päätöksiä on kuitenkin tehtävä odotusten ja uhkailujen ristitulessa. Kukaan tuskin yllättyy The Postin kaltaisen liberaalin Hollywood-draaman päätelmistä, mutta ohjaaja pitää pöyhkeät julistamiset kurissa miltei loppuun saakka.

ELOKUVA:
The Post
Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk, Bradley Whitford, Bruce Greenwood, Matthew Rhys
2017, 116 minuuttia
★★★★☆

Keskustelua aiheesta