Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Shanghaissa ei enää vaadita negatiivista koronatestiä julkisilla kulkuvälineillä matkustamiseen tai puistoissa käyntiin

LEHTIKUVA / AFP / HECTOR RETAMAL

Kiinassa koronarajoitusten höllentäminen jatkuu laajojen rajoituksia vastustaneiden mielenosoitusten jälkeen.

Tästä päivästä alkaen maan suurimmassa kaupungissa Shanghaissa ei enää vaadita negatiivista koronatestiä julkisilla kulkuvälineillä matkustamiseen tai puistoissa käyntiin. Kaupunki tiedotti asiasta eilen. Tiedotteen mukaan rajoitusten “optimointia ja muuttamista jatketaan” tilanteen ja kansallisten linjausten pohjalta.

Kiinan suurimmista metropoleista myös Pekingissä, Shenzhenissä ja Kantonissa on viime päivinä höllennetty rajoituksia.

Kiinaa johtavan kommunistisen puolueen politbyroon pysyvä komitea ei kuitenkaan ole virallisesti ottanut kantaa rajoitusten höllentämiseen.

Kiina on pitkään noudattanut niin sanottua nollakoronapolitiikkaa, jossa tartunnat pyritään lopettamaan täysin. Sen vuoksi miljoonat ihmiset ovat olleet kuukausikaupalla eristettyinä koteihinsa ympäri maata, kun laajoja koronasulkuja on määrätty jopa suurkaupunkeihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE