tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Shh! Tästä ei sitten kerrota Martille – erikoinen kampanja kerää rahaa Ahtisaaren 80-vuotislahjaksi

Kuva: Kari Hulkko
Maamme ainoa rauhannobelisti Martti Ahtisaari täyttää 80-vuotta kesäkuussa.

Konfliktinratkaisujärjestö CMI kertoo käynnistävänsä varainhankintakampanjan järjestön perustajan, presidentti Martti Ahtisaaren 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Järjestössä toivotaan, että Älä kerro Martille -kampanja pysyisi salassa rauhannobelisti Ahtisaarelta niin pitkään kuin mahdollista. CMI onkin pyytänyt mediaa lähtemään leikkiin mukaan ja välttämään asiasta uutisointia painetuissa lehdissä, tv-uutisissa ja keskusteluohjelmissa. Järjestön mukaan perinteistä mediaa kuluttava presidentti ei näin saisi vihiä kampanjasta.

Kampanjan tavoitteena on kerätä rauhanneuvotteluja varten 200 000 euroa. CMI:n mukaan raha riittäisi arviolta viiteen rauhanneuvottelukierrokseen.

Rauhannobelisti Ahtisaari täyttää vuosia kesäkuussa. Hänelle aiotaan järjestää juhlallisuudet 15. kesäkuuta.

Turun puukotusisku puhuttaa Kouvolassakin – ”Kamala, joskin odotettavissa”

Kuva: Jari Soini
Eläkkeellä oleva Teuvo Tenhonen ja Antti Rinne keskustelivat Kouvolassa kauppakeskus Hansassa.

Koulutus, huoli eläkeläisten toimeentulosta sekä tietysti Turun puukkoisku olivat sosialidemokraattien kansanedustajia tapaamaan saapuneiden ihmisten huulilla SDP:n eduskuntaryhmän jalkautuessa kouvolalaiseen kauppakeskukseen.

Kesäkuussa kansanedustajaksi noussut Pilvi Torsti keskusteli kauppakeskus Hansassa viime keväänä kunnallisvaaleissa luottamustehtäviin nousseiden SDP:n paikallisten kaupunginvaltuutettujen kanssa. Heidän kanssaan hän kertoi puineensa muun muassa perheellisten ihmisten mahdollisuuksista osallistua luottamustehtäviin.

– Keskustelussa nousi esiin, kuinka tärkeää on, että päättävissä elimissä ja luottamustehtävissä on mukana ihmisiä hyvin erilaisista elämäntilanteista, Torsti kertoi.

– Lisäksi koulutuksen merkitystä miettivät selvästi kaikki ikäluokat. Nuoremmat sukupolvet pohtivat sitä itsensä kannalta, vanhemmat puolestaan lastensa ja lastenlastensa kannalta. Työväenliikkeen sivistysperinne olikin vahvasti esillä keskusteluissa, mitä pidän hienona.

Isku koskettaa meitä kaikkia.

Pitkän linjan kansanedustajan Eero Heinäluoman kookas hahmo erottui kauppakeskukseen kokoontuneesta väkijoukosta selkeästi. Myös hänellä riitti juttuseuraa.

– Pienituloisten huoli tulevaisuudesta sekä valtionyhtiöiden omistajanohjaukseen liittyvät kohut ovat olleet tänään tapetilla, Heinäluoma tuumi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan päätyi päivittelemään viime perjantain traagisia tapahtumia eläkkeellä olevan Teuvo Tenhosen kanssa.

– Turun tapaus oli kamala, joskin odotettavissa, Tenhonen päivitteli.

– Isku koskettaa meitä kaikkia.

Tenhosta mietitytti myös sote-uudistuksen vaikutukset Kouvolan alueen terveydenhuoltoon. Ennen kaikkea huolta syntyi siitä, mitä sote-uudistuksen kokonaisuus tarkoittaa Kouvolan terveydenhuollon yksiköille.

Rinne ei säästynyt tiukoiltakaan kysymyksiltä. Ari-Pekka Tynys tiukkasikin puheenjohtajalta SDP:n eläkepolitiikasta. Huolta Tynyksessä herätti ennen kaikkea pienituloisimpien eläkeläisten toimeentulo.

Rinne vastaili kärsivällisesti esittelemällä SDP:n vaatimaa toimenpideohjelmaa pienituloisten eläkeläisten aseman vahvistamiseksi. Keskustelun jälkeen osapuolet paiskasivatkin reilusti kättä kiittäen toisiaan mielipiteiden vaihdosta.

SDP:n logolla varustettu stressilelu pyöri näppärästi Mikkel Näkkäläjärven peukalolla eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Itse kesäkokouksen alkaessa Demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven huomio kiinnittyi kokousväelle jaettuun SDP:n logolla varustettuun fidget spinneriin. Nuorison keskuudessa kulovalkean tavoin levinnyt stressilelu pyörikin näyttävästi Näkkäläjärven peukalolla.

– Tämähän on siitä hauska lelu, että kokouksienkin aikana voi keskittyä paremmin tätä pyörittämällä. Hirveämpiä temppuja en vielä osaa, mutta yhdellä sormella se jo pyörii hyvin, Näkkäläjärvi tokaisi.

– Vaikeampia temppuja varten tarvitaan kyllä treeniä ja koulutusta.

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän kesäkokousta vietetään keskiviikkona Kouvolassa. Keskiviikkona iltapäivällä ryhmän matka jatkuu Haminan torin kautta kotkaan. Kokous jatkuu huomenna Kotkassa.

”Kukaan ei saa tippua veneestä” – SDP lähetti hallitukselle tiukat budjettiterveiset

Kuva: Jari Soini
Puheenjohtaja Antti Rinne piti poliittista tilannekatsausta SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Sosialidemokraatit lähetti eduskuntaryhmän kesäkokouksesta Kouvolasta hallitukselle tiukat terveiset syksyn budjettiriiheen. SDP:n mukaan Suomessa tulisi panostaa ennen kaikkea pitkän aikavälin kasvun edellytyksien vahvistamiseen, nyt kun Suomen talous on päässyt kansainväliseen suhdanneimuun.

Kansanedustaja Krista Kiurun esittelemien terveisten keskeisimmäksi teemaksi nousi työllisyyden nostaminen. Työllisyyden parantamisen keinoiksi hän luetteli perhevapaauudistuksen toteuttamisen, oppivelvollisuuden pidentämisen sekä varhaiskasvatuksen maksujen reippaan alentamisen ja laadun vahvistamisen.

– Perhevapaauudistus lisää työelämän joustavuutta, tasa-arvoa ja työllisyyttä. Toisen asteen koulutus puolestaan pidentää työuria jopa kymmenellä vuodella ja varhaiskasvatusuudistus on tehokasta kannustuspolitiikkaa, Kiuru perusteli.

Kukaan ei saa tippua veneestä.

Toiseksi terveisten keskeiseksi lohkoksi Kiuru nosti osaamisen, osallisuuden ja koulutuksen, jotka hänen mukaansa kulkevat käsi kädessä.

– Kukaan ei saa tippua veneestä ja kaikki on pidettävä mukana. Etenkin nuoriin tulee panostaa. SDP tulee jatkamaan Peruskoulu-uudistusta ja lapset ja nuoret ansaitsevat turvalliset ja terveet koulutilat.

Lisäksi SDP ehdotti panostuksia tutkimukseen. Kiuru korosti myös nuorisotyöttömyyden vähentämisen tärkeyttä ja nuorisotakuiden merkitystä.

– Ne nuoret aikuiset, ketkä ovat uhassa tippua yhteiskunnan rattailta, tulee saada mukaan. Tähän SDP esittää esimerkiksi palkkatukia.

Puolue ehdottaa poliisien resurssien vahvistamista.

Oikeudenmukaisuus korostui puolestaan terveisten kolmannessa teemassa. SDP vaatii esimerkiksi, että lomarahaleikkaukset on korjattava ja pienituloisten eläkeläisten asemaa vahvistettava. Jälkimmäiseen Kiuru esitti lääkkeeksi kohdennettua ostovoiman lisäystä pieni- ja keskituloisille eläkeläisille.

– Emme ole sosialidemokraatteja, jos emme kantaisi huolta köyhyydestä, syrjäytymisestä ja osattomuudesta. Haluamme kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskunnassa pitää jakaa tuloja oikeudenmukaisella ja tehokkaalla tavalla. SDP haluaakin, että esimerkiksi solidaarisuusveroa jatketaan.

Viime perjantaisen Turun puukotusiskun seurauksena SDP teki tiedotustilaisuuden lopuksi myös kolme ehdotusta Suomen sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Puolue ehdottaa poliisien resurssien vahvistamista, tuomioistuin prosessien nopeuttamista sekä huomion kiinnittämistä kotouttamiseen.

– SDP on jo esittänyt poliisien määrärahojen lisäystä jo aikaa sitten. Vasta nyt hallitus on tulossa sosialidemokraattien pitkään vaatimalle linjalle. Poliiseja ei kannata kouluttaa työttömiksi.

Juttua on päivitetty klo 16:34.

Delta Auton uhkailu, kiristys ja väkivaltaiset muutokset työsopimuksiin eivät loppuneet – Delta Auton työt pysähtyvät

Kuva: Teollisuusliitto
Tapa, jolla Delta Autossa kohdellaan työntekijöitä ei käy Metalliliitolle. Nyt tuli mitta täyteen ja lakko alkaa. Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen vetää joukkoja.

Noin 200 asentajaa Delta Auton, Delta Motor Groupin ja Kia Motors Finlandin ja niiden aputoiminimien korjaamo- ja asennustöissä lopettaa työnsä 24.8. kello 0.00. Teollisuusliiton järjestämä työnseisaus päättyy 27.8. kello 23.59.

Teollisuusliitto päätti työnseisauksesta pari viikkoa sitten. Työt pysähtyvät, koska neuvottelut kiistakysymyksistä eivät ole johtaneet Teollisuusliittoa tyydyttävään lopputulokseen. Lisäksi yhtiöt on asetettu toistaiseksi voimassa olevaan hakusaartoon.

Teollisuusliitto antoi lisäksi viime viikoilla liiton johtoryhmälle lisävaltuuksia, joilla voidaan laajentaa Delta Auto –konsernia koskevia työtaistelutoimia. Työtaistelutoimenpiteitä laajennetaan tarvittaessa koskemaan myös muita erikseen määriteltyjä yrityksiä kuin niitä, jotka kuuluvat Delta Auto –konserniin.

Lakon taustalla ovat pitkäaikaiset ongelmat yhtiön kanssa, työnantajan harjoittama uhkailu ja kiristys. Viimeinen pisara oli se, että Delta Auto ryhtyi väkivaltaisesti tekemään muutoksia asentajien työnkuvaan siten, että samalla heikennetään palkkoja ja muita työsuhteen ehtoja.

Delta Auto irtisanoi keväällä suurimman osan asentajistaan, mukaan lukien pääluottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Uusilla työsopimuksilla palkattavat asentajat ovat ns. palvelumestareita, jotka ottavat myös vastaan ja luovuttavat itse työnsä. Teollisuusliitto ei vastusta sinänsä muutosta. Se auttaa liiton jäseniä kehittymään työssään. Mutta tapa, jolla muutos yritetään toteuttaa, on törkeä.

Teollisuusliitto on haastanut myös alan työnantajaliiton Autoalan Keskusliiton työtuomioistuimeen valvontavelvollisuuden noudattamatta jättämisestä.

Pitääkö palautuskeskuksia perustaa? – 3 kysymystä turvapaikkapolitiikasta SDP:n presidenttiehdokkaiksi pyrkiville

Kuva: Jari Soini
Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero kouvolalaisessa kauppakeskuksessa. SDP:n eduskuntaryhmä pitää kesäkokoustaan tänään Kouvolassa ja huomenna Kotkassa.

Demokraatti kysyi SDP:n presidenttiehdokkaiksi pyrkiviltä Maarit Feldt-Rannalta, Tuula Haataiselta ja Sirpa Paaterolta Kouvolassa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kolme turvapaikkapolitiikkaan liittyvää kysymystä.

Katsovatko kansanedustajat, että paine tiedustelulain säätämiselle on tällä hetkellä niin voimakas, että se säädetään eduskunnassa nopeutetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Lisäksi ehdokkaat kommentoivat, pitäisikö kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusprosessia nopeuttaa ja miten he suhtautuvat siihen, että Suomeen perustettaisiin erityisiä palautuskeskuksia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille.

Muun muassa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on julkisuudessa vaatinut, että tiedustelulait käsiteltäisiin eduskunnassa kiireellä. Maarit Feldt-Ranta näkee tässä opportunismiakin.

– Kyllä eduskunta sen vamasti käsittelee, kun hallitus tuo sen sinne, hän muistuttaa.

– Odotan hallituksen esitystä. En ennakoi. On kohtuuton pyyntö, että eduskunnassa opposition edustajat ottaisivat sokkona kantaa esitykseen, jota ei ole olemassakaan, Feldt-Ranta ihmettelee.

Matti Eloranta Kouvolasta jutteli Maarit Feldt-Rannan kanssa tänään kouvolalaisessa päiväkeskuksessa.

Feldt-Ranta muistuttaa, että asioita ei ratkaista vain tiedustelulainsäädännöllä, vaan tarvitaan moninaisia toimia. Monissa eurooppalaisissa maissa, joissa viranomaisilla on jo nyt laajat tiedusteluvalmiudet, on silti tapahtunut terroiskuja.

– Toki kaikki, mitä on tehtävissä, on tehtävä.

Kielteisen turvapaikkapäätösten saaneiden palauttamiseen Feldt-Ranta toteaa, että se on ollut SDP:n linja, että ne jotka ovat oikeutettuja turvapaikkaan ja apuun, heitä autetaan ja ne jotka eivät, palautetaan nopeutetusti.

Palautuskeskuksiinkaan Feldt-Ranta ei ota tässä vaiheessa kovin suoraa kantaa. Hän painottaa harkintaa ja viranomaisten sekä poliittisten päättäjien yhteistä arviota, jos käytäntöjä muutetaan.

Suomessa on nyt noin 10 000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta.

– Ei ole hyvä tilanne, jos emme tiedä, missä he ovat, Feldt-Ranta sanoo ja muistuttaa samaan hengenvetoon, ettei pidä leimata vaarallisiksi kaikkia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita.

”Toivon, ettei paniikissa tehdä ratkaisuja.”

Sirpa Paatero puntaroi palautuskeskuksia todeten, että niille voisi olla perusteet kielteisen päätöksen saannin jälkeen. Paatero pohtii, että tällöin kielteisen päätöksen saaneet olisivat jossakin tietyissä paikoissa verrattuna siihen, että heitä olisi jokaisessa vastaanottokeskuksessa.

Kysymyksiin kielteisen päätöksen saaneiden palauttamisesta Paatero sanoo, että oikeuden päätöksien saamista nopeammin pitäisi kiirehtiä ensin.

– Etteivät ihmiset joudu kohtuuttomasti odottamaan.

Palautuslennot puolestaan pitäisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun kaikki oikeusasteet on käyty läpi.

Tiedustelulainsäädännöstä Paatero toteaa, että haluaa ensin nähdä, onko siihen lausuntojen jälkeen tullut muutoksia.

– Sen jälkeen voi arvioida, miten asiaa menee eteenpäin. Toivon, ettei paniikissa tehdä ratkaisuja, Paatero painottaa.

”On ihmeellistä, miten asiassa nyt hoputetaan oppositiota.”

Tuula Haataisen mielestä tiedustelulakiuudistukselle on todellista tarvetta. Hän kuitenkin katsoo sosialidemokraattien yleisen linjan mukaisesti, että ennen kuin asiasta on mahdollista antaa tarkempia lausuntoja, on odotettava, miten hallituksen esitys lopulta jäsentyy. Hän ei haluakaan vielä ottaa kantaa siihen, kuinka todennäköisesti lait säädetään kiireellisessä järjestyksessä.

– Tätä tulemme käsittelemään yhdessä eduskuntaryhmän kanssa. Laki tarvitaan, mutta sen kokonaisuuteen pitää perehtyä huolella. Sen tulee täyttää oikeusvaltion periaatteet, Haatainen sanoo.

– Hallituksella on ollut kaksi vuotta aikaa toteuttaa laki. On ihmeellistä, miten asiassa nyt hoputetaan oppositiota. Laki on hallituksen käsissä, heidän pitää tehdä sellainen esitys joka menee eduskunnassa eteenpäin.

Kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palautusprosessien pitää Haataisen mukaan hoitaa perusteellisesti ja oikeusvaltion toimintaperiaatteita noudattaen, mutta myös riittävän nopeasti.

– Kysymys on aina siitä, minkälaiset resurssit ovat käytettävissä.

Hänen mukaansa prosessin nopeuteen voi vaikuttaa varmistamalla, että asioita käsittelemässä on riittävästi osaavia ihmisiä.

– Ennen kaikkea kansainvälisiä sopimuksia pitää kuitenkin kunnioittaa. Ja palautukset pitää toteuttaa hallitusti.

Palautuskeskusten tarpeellisuudesta kysyttäessä Haatainen korostaa, että nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa jo turvapaikanhakijoiden sijoittamisen erilliseen vastaanottokeskukseen, jonka asukkaille voidaan määrätä ilmoittautumisvelvollisuus sekä asumisvelvollisuus. Tällöin asukkailla on kuitenkin myös oikeus liikkua keskuksen ulkopuolella.

– Viranomaisten toimintaan pitää voida luottaa, että he arvioivat nykylainsäädännön perusteella, mitä yksittäisissä tapauksissa tehdään.

– Nyt päättäjienkin pitää puntaroida asioita tarkkaan ja laittaa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Keskeistä on pohtia sitä, miten voimme estää iskuja, miten voimme tiivistää kansainvälistä yhteistyötä sekä miten radikalisoitumassa olevista ihmisistä saadaan tieto liikkumaan.

Toimittajat: Topi Juga, Johannes Ijäs

Kuvat: Jari Soini

Keskustelua aiheesta

”Oikeus olla ja unelmoida” – koulurauha julistetaan torstaina Helsingissä

Kuva: Jari Soini

Valtakunnallinen koulurauha julistetaan alkaneelle lukuvuodelle torstaina aamupäivällä Helsingissä. Julistus muistuttaa, että jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja viihtyisään kouluun.

Koulurauhan teemana on tällä kertaa Oikeus olla ja unelmoida. Se kannustaa kouluja oppilaiden oman toiminnan vahvistamiseen kiusaamisen ja syrjinnän vastaisessa työssä.

Koulurauha on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Opetushallituksen, poliisin, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma. Koulurauha on julistettu vuodesta 1990 lähtien.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta