Demariristeily27.-20.8.2016

Shrek seikkailee syksyllä Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa

Kuva: Mirka Kleemola
shrek verkkoon
Shrekiä esittävän Petrus Kähkösen (vasemmalla) lisäksi Helsingin kaupunginteatterin musikaaliuutuuden keskeisissä rooleissa nähdään Kari Arffman, Matti Leino ja Anna-Maija Tuokko.

Helsingin Kaupunginteatterin syksyn 2016 musikaali on koko perheen musikaalikomedia Shrek. Suosittuun animaatioelokuvaan perustuvan musikaalin on kirjoittanut David Lindsay-Abaire ja säveltänyt Jeanine Tesori. Musikaalin on suomentanut ja sen ohjaa Kari Arffman. 12-henkisen orkesterin kapellimestarina on Risto Kupiainen.

Monien tuttujen satujen teemoja  yhdistelevä Shrek on tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Suuri, vihreä, yksikseen suolla asusteleva jätti Shrek (Petrus Kähkönen/Jon-Jon Geitel) on pelottavasta ulkomuodostaan huolimatta rauhaa rakastava olento. Lörpöttelevä Aasi (Matti Leino) seuranaan hän lähtee urheasti pelastamaan kaunista prinsessa Fionaa (Laura Alajääski/Anna-Maija Tuokko), ja taistelemaan minimittaista, satuja inhoavaa hirmuhallitsija Farquaadia (Kari Arffman/Antti Timonen) vastaan.

Mukana musikaalissa on koko Helsinki Dance Companyn 11-henkinen tiimi sekä muissa puhe- ja laulurooleissa muun muassa Emilia Nyman, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Sari Haapamäki, Mikko Vihma ja Kari Mattila. Esiintyjäryhmässä on mukana myös lapsia ja nuoria.

Sadun Shrekistä kirjoitti Yhdysvaltalainen kirjailija ja kuvittaja William Steig vuonna 1990. Siitä tehty tietokoneanimaatio sai kaikkien aikojen ensimmäisen parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2002. Musikaali Shrekistä tehtiin Broadwaylle vuonna 2008. Suomessa Shrekiä on esitetty aiemmin Jyväskylän Kaupunginteatterissa vuonna 2013. Helsingin kaupunginteatterin nsi-ilta on Peacockissa 25. elokuuta.

Keskustelua aiheesta

Pepin riemukas anarkia puree aina

Kuva: Sami Lamberg
peppi verkkoon
Vilma Kärkkäinen touhuaa Järvenpään Peppinä uupumattoman energisesti.

Astrid Lindgrenin luoma Peppi Pitkätossu lienee maailman tunnetuimpia lastenkirjojen sankarittaria. Itse tustustuin heti 1950-luvun alussa Peppi-kirjaan, joka taisi olla ensimmäinen opus, jonka luin sen taidon juuri opittuani. Pepin omintakeinen huumori lumosi kertaheitolla, ja lumoaa yhä: Peppi-kirjoja on pitänyt lukea silloin tällöin vielä aikuisenakin.

Järvenpään teatteri
Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
Dramatisointi Staffan Götestam – Ohjaus Tuija Töyräs – Musiikki Jan Johansson – Lavastus Mikko Rantanen – Puvut Kirsi Manninen – Rooleissa mm. Vilma Kärkkäinen, Venla Kosonen, Markus Peltola,
Ritva Moilanen, Päivi Käyhkö-Isomäki, Lassi Videnius, Ilpo Halonen, Anja Veck

Järvenpään kesäteatterin näyttämälle Vanhankylänniemeen on tänä kesänä pystytetty outo talohökkeli. On monenlaista tasoa, käytävää ja piilopaikkaa ja katollekin kiipeää kätevästi. Se on tietysti Peppi Pitkätossun ikioma koti, Huvikumpu. Ja hupia kumpuilee itse esityksessäkin runsain mitoin.

Järvenpään esitys alkaa vauhdikkaasti ja tempaa niin lapset kuin aikuisetkin heti mukaansa. Kirjan näyttämölle dramatisoinut Staffan Götestam on käyttänyt uskollisesti  Lindgrenin villin hauskoja repliikkejä ja kohtauksia, ja Tuija Töyräs on ohjaajana pistänyt näyttelijät alusta saakka lujaan vauhtiin. Kirjasta tutut jutut kuten sosiaalitätien turhat yritykset saada pikku Peppi lastenkotiin poliisienkin avulla, rosvojen ryöstökeikka ja Pepin omalaatuinen käytös kahvikutsuilla sekä Pepin yritys käydä koulua ynnä muut anarkistiset tempaukset  syttyvät ja sammuvat niin kuin tyttö itse tahtoo.

Vilma Kärkkäinen pomppaa Peppinä näyttämölle kuin pyörremyrsky eikä energia lopu missään vaiheessa. Venla Kososen Annika ja Markus Peltolan esittämä Tommi keksivät alkuhämmästyksestään selvittyään, että Pepin mukana heidän elämänsä saa uutta potkua.

Järvenpään teatterin näyttelijäensemble ja koko muu porukka tuntuu olevan täysillä mukana hauskuttamassa katsojia, niin että tunnelma on katossa alusta loppuun.

Mukanani ollut 5-vuotias esityksen kohderyhmäläinen Katariina tykkäsi ehdottomasti Pepistä ja hyräili totta kai poistuttaessa niin monen sukupolven tuntemaa Peppi-laulua.

– Kaikki näyttelijät olivat mukavia, oli tytön loppukommentti kotimatkalla.

Aikuisena on riemukasta sivusilmällä seurata lasten eläytymistä teatterin ihmeelliseen maailmaan ja sitä, kuinka he jakavat ujostelematta neuvoja näytelmän hölmöileville aikuisille. Jos missä, niin tällaisissa esityksessä monen lapsen mielissä syntyy ja kehittyy rakkaus elävään teatteriin. Siksi lapsille suunnattuihin näytelmiin kannattaa satsata. Sopii  toivoa, etteivät kulttuurimäärärahoja silpovat säästöleikkurit pure liian syvältä näihin perheen pienimmille tarkoitettuihin elämyksiin.

Anja Salminen

Keskustelua aiheesta

Hämeenlinnan kesäteatterissa Stadin varaelvis rikkoo maaseudun rauhaa Lapinlahden Lintujen tahdissa

Kuva: Esko Tuovinen
Elämä janottaa _2
Morgan (Otto Kanerva) on maalaiskylän rauhaa rikkomaan saapuva stadilaisjuippi, joka pehmenee ihanan Aino-neidon (Helena Rängman) säteilyssä.

Jonkun artistin tai bändin biisit lähtökohdakseen ottaneet kesäteatteriesitykset ovat aina riskialttiita. Voi tulla kelpo kesäviihdettä tai sutta/sekundaa.

Hämeenlinnassa on siitä kokemuksia viime vuosikymmeneltä: Juicen laulujen ympärille kääräisty ”Lemmenhotelli Mimosan hipiä” oli löysä viritys, Badding-teemainen ”Paratiisi” taas onnistui kaupunginpuiston näyttämöllä varsin hyvin.

Lajityypin eräänlainen kantaisä, Jukka Virtasen Juha Vainion laulujen ympärille kirjoittama ”Albatrossi ja Heiskanen” on jo suvinäyttämöiden klassikkokamaa, ja pyörii tänäkin kesänä ainakin Tampereen Viikinsaaressa. Hämeenlinnassa se on nähty jo kahdesti, ensi kerran kesällä 1993 heti Kotkan ravintola Kairon kantaesityksen jälkeen.

Hämeenlinnan uusi kesäteatteri
Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja: Elämä janottaa
Ohjaus: Mikko Kivinen – Kapellimestari Lasse Sakara – Lavastus Juha Mäkipää – Rooleissa mm. Tapio Liinoja, Helena Rängman, Otto Kanerva, Tuula Penttilä, Kalle Pylvänäinen/Ville Keskilä

Albatrossi teki aikoinaan katsojaennätyksen Hämeenlinnan kaupunginpuistossa, joten siihen linjaan on luotettu myöhemminkin. Kaupunginpuiston kesäteatteritoiminnaasta vastuun 2015 ottanut näyttelijä Otto Kanervan pyörittämä tuotantoyhtiö tosin avasi viime kesänä SF-elokuvana tutulla komedialla ”Syntipukki”, jonka ohjasi Mikko Kivinen. Kun tänä kesänä palattiin taas musiikkiviihteen pariin ja teemaksi otettiin Lapinlahden Linnut,  Kivinen pyydettiin – asianosaisena eli itseoikeutettuna – puikkoihin uudelleen. Hän sai käsikirjoittajakumppanikseen toisen tuon laulu- ja sketsiteattericombon perustajajäsenen, Tapio Liinojan.

Lintuviihde herää taas henkiin
Lapinlahden Linnut syntyi 1980-luvun alkupuoliskolla Ylioppilasteatterin ympärillä pyörineiden näyttelijänplanttujen päiden kolahtaessa yhteen. Se oli alusta alkaen omintakeinen katusoittoryhmä, jolla oli musiikillisia kykyjä tyydyttävästi ja teatteriosaamista ja luovaa energiaa kiitettävästi. Helsingin Ylioppilastalon terassilla kaljarahojen tienaamiseksi heitettyjen performanssien pohjalta kasvoi bändi/sketsiteatteriseurue, joka vuosikymmen loppuun menessä oli keikkalavojen ykkössuosikkeja koko valtakunnan mitassa.

Poppoon potentiaali huomattiin myös Yleissä ja se pääsi tekemään huolella rakennettuja viihdesarjoja.  Niissä nähtiin monia myöhempien aikojen klassikoiksi kohonneita sketsejä hurjasta mopojengistä alkoholi- ja ajankohtaiskysymyksiin kantaaottavaan munkkikuoroon.

Lapinlahden Linnut pisti pillit, mapit, matkalaukut ja muut instrumenttinsa pussiin vihoviimeisellä jäähyväiskiertueellaan kolme vuotta sitten.

Hämeenlinnan ”Elämä janottaa” -esityksessä laulut ja sketsit herätetään taas kerran henkiin.

Kaupunkilaisjulli maalaisidyllissä

Elämä janottaa ei draamana totta vie ole huikea, vaikka kaikki tässä maailmassa tuntuisi  nykyisin olevan.

Stadilaisjulli Morgan joutuu kesänviettoon tuppukylään, jonka mahtimies Johansson järkkää hänelle töitä. Pöso kuitenkin hermostuu, kun hänen tyttärensä Ainon ja Morganin välillä alkaa olla sutinaa. Kylän junttijengin kingi on Matti, joka myös on iskenyt silmänsä luokkatoveriinsa Ainoon. Matin äiti Helena on kyläkoulun opettaja, jolla on häpeällinen salaisuus…

Tarinassa kohtaavat siis SF-elokuvat ja nurin käännetty kansansatu maalais- ja kaupunkilaishiirestä. Morganin ylimielinen kukkoilu tasaantuu maalaisrealismin ja kaikkialle yltävän Johanssonin puristusotteen armoilla. Mopojengikään ei osoita hänelle mitään kunnioitusta, vaan esittelee omia hurjuuksiaan.

Juonen punontaa seuratessa mieleen nousee, että käsikirjoittajaduolla on varmaankin ollut peruskivenä Lapinlahden lintujen biisi ”Ojasta noustaan”, jossa kaupunkilaiselvistely ja maaseudun aitous törmäävät:

”Kaupunkilaispojalle on kaikki tuotu eteen / viikkorahat jo pienestä tarjottu käteen. / Vaan miten on laita maaseudun pojan, / hän lumikinoksesta on kaivanut laskuojan, pitkän ja savisen, raatanut suolta kauas jokeen. / Ja samaan aikaan tuo kaupungin herraspoika / loikkaa mahoineen rahoineen stokeen…”

Ylipäätäänkin näytelmään on poimittu henkilöhahmoja niin lauluista kuin tv-sarjan sketseistä, joista on mukana ihan suoria lainojakin. On se hurjaa, miten tv:stä tuttu munkkien resitatiivikuorokin saadaan upotetuksi suviseen kylärapsodiaan!

Lauluissa on voimaa

Vaikka Elämä janottaa on näytelmänä vain kevyttä kesähuttua, niin musiikkidramaturgiallaan se nousee monien tämän genren esitysten yläpuolelle. Ihan jo siksikin, että Lapinlahden linnut on mielestäni aina ollut musiikillisesti – ja nimenomaan sävellyksiltään – paljon enemmän kuin yhtyettä vain huumorimusiikin fakkiin änkeävät ovat halunneet antaa ymmärtää.

Laulujen sanoituksissa on paljon tarinallisuutta eikä pelkästään huumoria vaan myös koskettavuutta. Hyvää draaman pohjaa siis, vaikka se ei nyt ihan täysteholla tulekaan hyödynnetyksi.

Elämä janottaa -esityksessä on virkistävää, että hyvin kokonaisuuteen upotettuun biisikattaukseen on mahtunut muutakin kuin sitä ilmeisintä ja puhkisoitetuinta hittikamaa. ”Sateet tulevat”, ”Aimon virsi” tai ”Hellä Ulla” tuovat sopivaa särmää soundtrackiin, josta toki löytyvät myös ne tutuimmat jutut kuten ”Kyllä elämä on ihanaa”,”Se ei käy” ja ”Köyhän taivas”.

Aivan parasta on, että laulut esitetään kautta linjan  raikkaasti. Ainon roolin tekevä Helena Rängman ja Mattina mopoileva Kalle Pylvänäinen vetävät erityisen komeita numeroita. Hyvin suoriutuvat sooloistaan myös tyranni Johanssonia näyttelevä Tapio Liinoja, Morganina heiluva Otto Kanerva ja Tuula Penttilä opettajan roolissa. Ja koko kahdeksanhenkinen muu kaarti, joka esittää kylän muuta väkeä.
Esityksen encoreksi saatiin vielä biisipotpuri, jossa vetäistiin siivut itse tarinassa syrjään jääneistä LL-hiteistä. ”Vihtaasi on kustu” taisi silti jäädä nyt kokonaan pois. Ai ai, avainbiisejä, ja siinä olisi se Helenakin.

Keskustelua aiheesta

Samppalinnan musikaalista löytyy pitkästä aikaa voimaa

Kuva: Robert Seger
Konnanunna
Deloris (Maria Lund, kuvassa keskellä) laittaa vipinää luostariin Samppalinnan kesäteatterin musikaalissa Nunnia ja konnia.

 

Turun Samppalinnan kesäteatterissa on aina nähty lahjakkaita laulajia ja bändi svengannut. Pyörivä katsomo tuulimyllyn suojissa on kuitenkin viime vuosina saanut todistaa aika kehnoja musiikkiteatteriesityksiä. Viime kesän ”Onnen päivät” oli valju, ”Five Guys Named Moe” (2013) ja ”Housut pois” (2012) eivät jääneet musikaaleina mieleen mitenkään.

Vuonna 2010 Samppalinnassa esitettiin West Side Story. Siinä koskettava tarina ja onnistunut musiikki paiskasivat kättä. Olihan säveltäjänä Leonard Bernstein.

Samppalinnan kesäteatteri, Turku

Alan Menken – Glenn Slater – Cheri &  Bill Steinkellner: Nunnia ja konnia

Suomennos Heikki Sankari, Kristina ja Jussi Vahvaselkä – Ohjaus ja sovitus Heikki Sankari – Musiikin sovitus Jussi Vahvaselkä – Kapellimestari Markus Länne – Koreografi Sami Vartiainen – Lavastus Niina Suvitie – Puvut Kaarina Kopola – Ääni Eero Auvinen – Valot Taina Möysä – Rooleissa mm. Maria Lund, Satu Paavola, Tuija Piepponen, Lauri Ketonen ja Pauliina Saarinen

Tänä kesänä Samppalinna on taas oikeilla urilla.”Nunnia ja konnia” -musikaali esitetään Turussa ensimmäisenä Pohjoismaissa. Esitys perustuu elokuvaan ”Sister Act” (1992), jossa laulajan urasta haaveileva Deloris Van Cartier liikkuu väärissä piireissä ja todistaa miesystävänsä jengin ammuskeluja. Hänet laitetaan todistajansuojeluun ja turvaan nunnaluostariin, missä hän alkaa  hämmentää sisarrauhaa.

Yhteys eri maailmoista tuleville naisille syntyy musiikin kautta. Deloris treenaa nunnakuoron niin räväkäksi, että aiemmin aution kirkon penkit täyttyvät taas ja takakireä abbedissakin lämpenee. Koko ajan on kuitenkin varauduttava konnien kostoon.

Soivaa naisenergiaa

Elokuvan pääroolia näytellyt Whoopi Goldberg tuotti Sister Actin Broadwaylle ja on vaatinut, että Delorista esittää aina tummaihoinen nainen. Samppalinnan kesäteatterissa Maria Lund onkin Nunnia ja konnia -musikaalin historian ensimmäinen poikkeus.

Deloriksen laulusaundi vaatii juurevaa groovia, ja suomalaisista näyttelijöistä Lund on oivallinen valinta. Häneltä sujuu niin heleä aaria kuin roisi soul.

Kun musiikki on taitavasti sävelletty ja tarina muutakin kuin perinteistä rakkaushöttöä (tällä kertaa lavalla jyrää naisenergia), esitys ilahduttaa. Niin kuin aiemmin totesin, Samppalinnan ensemble taitaa totutusti sekä laulut että tanssit.

Nunnia ja konnia -musikaalin on säveltänyt Alan Menken. Hänen täyteläisen riemukkaat sävellykset soivat myös muun muassa elokuvissa ”Pieni merenneito”, ”Aladdin”, ”Pocahontas” ja ”Hercules”.

Ei ole Menken turhaan saanut urallaan 11 Grammy-palkintoa ja kahdeksan Oscaria.

”Sä näytät taivaan” ja ”Laulaa saa” -numerot ovat kuin Herculesin laulavien muusien ikivihreitä ja ”Sisaruus” yhtä koskettava kuin Pocahontasin kappale ”Tuulen värit”. Kappaleiden teksteissä on myös eri tasoja, kun monet toimivat niin yökerhossa kuin nunnaluostarissakin.

Svengaavien gospel-, soul- ja diskosävelien lisäksi Nunnia ja konnia tarjoaa luostarin käytäviltä a cappellaa. Yli kymmenhenkisen nunnakuoron harmoniat soivat hyvin yhteen, ja ”Excelsis Deot” muuntuvat nerokkaasti jammailuiksi.

Konkari Sankari ja hänen naisköörinsä

Heikki Sankarin ohjauksessa on paljon pieniä yksityiskohtia eläväisistä ikoneista pukuvaihdoksiin. Lopun lurex-kuosiset glitter-kaavut istuvat musikaaliin olematta liian camppia.

Nunnajoukosta on nostettava esiin Tuija Piepponen sisarista vanhimpana Maria Lazaruksena ja yltiöpositiivista mutta ei silti ärsyttävää sisar Maria Patrickia esittävä  Annamaria Karhulahti. Piepponen saa olla oma itsensä eli rääväsuinen räpättäjä. Musikaalissa hän räppää oikeastikin ja yllättävän hyvin.

Ellinoora Sandell

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Turku-kliseitä Jethron jalanjäljissä

Kuva: Mika Nurmi
Myyntimies-Berthold 1

Jos turkulaisen kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin jutut naurattavat sinua, viihdyt luultavasti myös Linnateatterin ”Myyntimies Bertholdin” katsomossa.

Vaikka kesänäyttämö on uudella paikalla Linnateatterin pihalle pystytetyssä teltassa, läpät ovat vanhoja ja kuluneita. Pidin paljon aikaisempien kesien näyttämöstä Aboa Vetus & Ars Novan pihalla, joten telttanäyttämö tuntuu hieman liian festarimaiselta. Aboa Vetuksen ulkonäyttämö on tänä vuonna pyhitetty lastenteatterille, jossa seikkailevat ensin Tatu ja Patu ja heinäkuussa Fedja-setä.

Linnateatteri, Turku

Antto Terras: Myyntimies Berthold

Ohjaus Petteri Summanen – Lavastus Marko Korkeaniemi – Puvut Leena Honkasalo – Ääni Kristian Uusitalo – Rooleissa Kalle Lamberg, Tom Petäjä ja Jenni Banerjee

Bertholdin käsikirjoittaja Antto Terras kynäili myös Linnateatterin viimekesäisen ”Stockmann Yardin”. Näytelmä toimi ja oli täynnä hauskan teräviä huomioita yhteiskunnan eri kulkijoista. Tuntuu kuitenkin, että Myyntimies Bertholdissa Terraksen kynä on ollut tylsempi.

Esityksen alussa ääni toteaa näytelmän hahmojen ja lausahdusten olevan täysin mielikuvituksen tuotetta. Pientä sarkasmia on ilmassa, koska Bertholdin (Kalle Lamberg) yhteys Jethroon on ilmiselvä. Lambergin posketkin ovat maskeerattu helakan punaisiksi, mikä on yleinen näky Rostedtin viilettäessä ties missä tosi-tv-ohjelmassa.

Punainen lanka puuttuu

Myyntimies Berthold on lurjus kiinteistövälittäjä, joka esittelee pariskunnalle (Tom Petäjä ja Jenni Banerjee) taloa Turun keskustasta. ”Kättä päälle ja käsiraha!” -mantraa toistellessaan Bertholdille on tärkeintä saada asunto myytyä. Ei ole väliä, vaikka ilmoituksessa luvattu parveke on iso ikkuna tai tilava makkari vain iso vaatehuone, jonka seinä pöllyää homerihmastoa. Bertholdin myynti- tai oikeastaan puhetaidoilla pariskunta on vakuutettu.

Lambergin on lämmiteltävä kielenkärkensä kunnolla, koska hahmon monologipätkät ovat pitkiä ja Mertaranta-tyylisiä, turulla höystettyjä litanioita. Niin kuin kaikilla supliikeilla myyntimiehillä yleensä.

Asuntoesittelyn keskellä sukelletaan Bertholdin lapsuuteen ja nuoruuteen. Kun nämäkään eivät vielä sido tarinaa tarpeeksi yhteen, välissä vilahtavat venäläiset ökymiljonäärit, irralliset suomalaisten tv-sarjojen imitaatiot ja oikeuksiaan puolustavat liito-orava ja valkoselkätikka. Lopussa lavalle tallustelee vielä valkopartainen jumala. Jos näytelmä olisikin rakentunut Bertholdin painiskelulle taivaan ja helvetin välillä, se olisi ehkä rullannut sulavammin.

Stockmann Yardissa etsivän tarina sitoi näytelmää, mutta Myyntimies Bertholdissa kokonaisuus jää kolkoksi. Huumorissa luotetaan alapäähän ja kaksimielisyyksiin. Myös turkulaiset päättäjät ja perinteet saavat huutia. Silti teksti ei tarjoa mitään mullistavaa. Tuntuu kuin Terras olisi väsähtänyt keksiessään vitsiensä aiheita ja tasoja.

Pliisut jäähyväiset

Myyntimies Berthold on Petteri Summasen viimeinen ohjaus Linnateatterin taiteellisena johtajana. Elokuun alusta virkaan astuu Summasen ohjattava Kalle Lamberg. Berthold ei ole onnistunein hyvästi, varsinkin kun miettii Summasen lahjakkuutta.

Tuntuu myös kuin Bertholdin näyttelijät eivät olisi täysillä mukana. Vaikka Lamberg on sympaattinen hösöttävänä Bertholdina, viimeinen silaus terävänä koomikkona jää uupumaan. Käsiohjelmassa ohjaaja vertaa Berthold-hahmoa commedia dell`arte -perinteen harlekiiniin. Lambergilla olisi taitoja heittäytyä viihdyttäväksi narriksi, mutta teksti ei siihen virikkeitä tarjoa.

Tom Petäjä on yleensä lavalla hulvaton, mutta tulkitsee nyt roolejansa helpoimmalla mahdollisella tavalla. Jenni Banerjeen naisroolit ovat tylsän yksipuolisia ja tuntuu, että hän tietää sen itsekin.

Ellinoora Sandell

Keskustelua aiheesta

Italialaiset toivat Kuopioon fyysistä ja kiihkeän energistä nykytanssia

Kuva: Petri Laitinen
20.6.2016 Kuopio tanssii ja soi 2016. Ateroballetto, lego
Kuopion tanssifestivaalilla vierailleen Italialaisen Aterballetton teoksessa Lego oli teemana hektinen kaupunkielämä, ja ruuhkan tuntua Musiikkikeskuksen lavalla olikin.

Tanssiviikon viimeinen vieras tuli Italiasta. Compagnia Aterballettoa pidetään Italian tämän hetken johtavana nykytanssiryhmänä. Ryhmän juuret ovat baletissa, mutta viime vuosina se on entistä enemmän laajentanut taiteellista skaalaansa ja suuntautunut voimakkaasti nykytanssiin.

Kuopio tanssii ja soi

Compagnia Aterballetto

Lego

Koreografia, lavastus ja puvut Giuseppe Spota

#hybrid

Koreografia Philippa Katz – Musiikki Romare

Antitesi

Koreografia Andonis Foniadakis

Aterballetto toi Kuopioon kolme esitystä, joista yksi oli duetto ja kaksi muuta tehty koko 17-jäsenislle ryhmälle. Kaikki teokset olivat saaneet kantaesityksensä viime vuonna.

Vaikka teoksilla oli aivan eri koreografit, niin yllättäen esitykset olivat hyvin samantyylisiä jopa liikekieleltään, mutta erityisesti energialtaan. Vauhti, kiihkeys ja tietynlainen agressiivinen tanssiote olivat yhteistä kaikille kolmelle.

Olen aina pitänyt Kuopion Musiikkikeskuksen lavaa ihan kunnon kokoisena isommillekin ryhmille. Nyt se ensimmäistä kertaa kävi selvästi ahtaaksi.

Tämä näkyi erityisesti illan aloittaneessa italialaisen Giuseppe Spotan teoksessa ”Lego”, jossa oli paljon koko ryhmän kohtauksia. Monet yhtäaikaiset pienryhmät olisivat tarvinneet huomattavasti enemmän tilaa ympärilleen, jotta Spotan käyttämät monimutkaiset nostot ja nopeasti vaihtuva, vaativa liikekieli olisivat päässeet täysin oikeuksiinsa. Nyt tuloksena oli ruuhkautumista ja sekavuutta.

Toisaalta se saattoi olla tarkoituskin, olihan teoksen aiheena kaupunki ja sen lukuisat kohtaamiset, erot, esteet ja mahdollisuudet.

Ryhmän tanssija Philippe Katzin tekemän dueton ”#hybrid” esittivät Martina Forioso ja Valerio Longo. Nimensä mukaisesti esitys pyrki yhdistämään balettia ja hip hopia. Valitettavasti kummastakin sinänsä taidokkaasti tanssineesta esittäjästä näki, ettei heillä ollut minkäänlaista katutanssitaustaa ja se latisti koreografian tarkoitusta.

Illan päätti tämän hetken eurooppalaisen nykytanssin kuumiin koreografinimiin kuuluvan, kreikkalaisen Andonis Foniadakisin teos ”Antitesi”.

Helsinki Dance Companyssakin koreografina vierailleen Foniadakisin liikekielelle on ominaista voimakas fyysisyys, hektisyys ja agressiivinen ote. Välillä hyvinkin reuhtova koreografia oli tarkoituksellisen katkelmallista. Triot, kvartetit ja duot pyrähtelivät lavalle ja sieltä pois hengästyttävällä vauhdilla. Rauhoittumista oli oikeastaan vain teoksen alussa ja lopussa, joissa ensin lähes alaston mies valosauvoineen ja lopussa nainen valopalloineen liikkuivat hiljaisuudessa huomattavasti pehmeämmin.

Antitesin punaisena lankana oli vanhan ja modernin välinen ristiriita, joka näkyi ennen kaikkea vaatteissa ja musiikin vaihdoksina barokkimusiikista nykymusiikkiin. Itse liikekieli ja dynamiikka eivät liiemmin muuttuneet.

Aterballetton tanssijat olivat ehdottomasti teknisesti huippuluokkaa. Ilmaisusta ei voi paljon sanoa, koska kaikki kolme teosta tanssittiin monen nykytanssiesityksen tyylin mukaisesi kasvot peruslukemilla ja ilman varsinaisia tunteita. Tanssi oli ennen kaikkea abstraktia liikettä, jonka ilmaisuvälineenä keho toimi.

Annikki Alku

Keskustelua aiheesta