Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sienestäjän murikka varmistui superharvinaiseksi rautameteoriitiksi

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) 7. syyskuuta 2017 välittämä handout-kuva Suomen 14. meteoriitista ja ensimmäisestä Suomesta löydetystä rautameteoriitista. Lieksalaisen Pekka Vallimiehen toukokuun lopulla tekemä korvasienireissu tuotti poikkeuksellisen painavan saaliin. Malmiharrastaja Vallimies poimi Lieksan Löpönvaaralta ruosteisen ja oudon painavan murikan, joka osoittautui rautameteoriitiksi.

Suomen 14. meteoriitti ja ensimmäinen rautameteoriitti löytyi keväällä Lieksassa Pohjois-Karjalassa, kertoo Geologian tutkimuskeskus (GTK), joka on tutkinut löydöstä. Meteoriitin löysi lieksalaismies sienestysreissullaan Lieksan Löpönvaaralla toukokuussa.

GTK:n mukaan asteroidin kappaleeksi paljastunut Lieksan rautameteoriitti on läpimitaltaan noin 66 millimetriä ja painaa 230 grammaa. Rautameteoriittien metallissa on suuria määriä esimerkiksi kultaa ja platinametalleja.

– Lieksasta löydetyssä meteoriitissa on rautaa, nikkeliä ja kobolttia. Pieniä määriä siinä on kultaakin, alle miljoonasosa, sanoo erikoistutkija Kari Kinnunen GTK:sta.

Meteoriitit ovat avaruudesta maalle pudonneita kiviä ja raudankappaleita. Suurin osa meteoriiteista on Marsin ja Jupiterin välisten asteroidien paloja. Harvinaisimmat meteoriitit ovat peräisin Marsista tai Kuusta.

Maapallolta on löydetty yhteensä yli 65 500 meteoriittia, joista rautameteoriitteja on yli 1 100 kappaletta.

Sienestäjän löydös viedään Luonnontieteellisen keskusmuseon Helsingin Kumpulan kartanon meteoriittikokoelmaan, jossa ovat lähes kaikki Suomesta löytyneet meteoriitit. Suomen edellisestä löydöstä on jo tovi. Edellinen eli 13. meteoriitti tunnistettiin vuonna 1980.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE