Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Siihen asti on turvallisempaa ottaa kaksi rokoteannosta” – Suomi saamassa kansallisen koronapassinsa vasta vuoden lopulla

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomessa on todennäköisesti vasta ennen vuodenvaihdetta mahdollista siirtyä kansallisesti malliin, jossa yli kuusi kuukautta sitten sairastettu koronaviruksen aiheuttama tauti ja yksi rokoteannos riittäisi kansallisen koronapassin saamiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Näin arvioi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Taneli Puumalainen.

-  Siihen asti tässä täytyy toimia kansainvälisellä tavalla, eli jos on yli kuusi kuukautta taudista ja haluaa koronatodistuksen, on turvallisempaa ottaa kaksi rokoteannosta.

Kansallisen tietojärjestelmän päivitystä tekee Puumalaisen mukaan Kela (Kansaneläkelaitos) ja se on arvioinut saavansa työn valmiiksi joulukuun puolivälissä.

Tällä hetkellä Suomessa toimii koronapassina EU:n koronatodistus. Sen saa, jos on saanut täyden rokotesarjan tai sairastanut taudin kuuden kuukauden sisällä tai on näyttää negatiivinen testitulos. Kaikissa kunnissa, esimerkiksi Helsingissä, ei ole kuitenkaan annettu taudin sairastaneille toista rokotusta, vaikka taudista olisi yli kuusi kuukautta.

Käytännössä heiltä koronapassiin vaaditaan siis tällä hetkellä 72 tuntia voimassa oleva koronatesti.

-  Kunnat ovat tässä ehkä tulkinneet liian tiukasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lausumaa siitä, että suojaan voi riittää yksi annos, eivätkä ole toisia annoksia aina antaneet. THL on luvannut tätä ohjeistuksella selkiyttää. Toivottavasti nyt ihan näinä hetkinä tulee ohjeistukseen muutoksia, sanoo Puumalainen.

Puumalaisen mukaan STM on pyytänyt THL:ää selkeyttämään ohjeistusta siten, että taudin sairastaneelle riittää kansallisesti yksi annos, mutta jos henkilö tarvitsee koronapassin takia kaksi annosta, niin hänellä on ne mahdollista saada.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoi sunnuntaina, että ylimääräiset rokoteannokset eivät ole ratkaisu tilanteeseen, sillä lääketieteellisestä näkökulmasta valtaosa koronataudin sairastaneista ei toista annosta toistaiseksi tarvitse.

Puumalainen sanoo, ettei rokotteisiin liity mitään erityistä yliannosriskiä. Jos sairastetusta taudista on vasta vähän yli puoli vuotta, voi toisen annoksen ottaa koronapassia varten.

“Tämä ei ole sinänsä koronapassin vika, vaan tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä.”

Esimerkiksi Biontech Pfizerin ja Modernan rokotteiden virallinen perusrokotussarja on kaksi annosta, eikä sellaista lääkeviranomaisen kantaa ole, että aikaisemmin koronataudin sairastaneille riittäisi yksi annos, Puumalainen painottaa.

Uudemman tutkimustiedon valossa asiaa on tulkittu eri tavoin. Osa EU-maista on Puumalaisen mukaan tulkinnut asian samoin kuin Suomen THL, mutta toinen puoli EU-maita ja esimerkiksi Yhdysvallat ja valtaosa muista maista on päätynyt siihen, että kaksi rokoteannosta vaaditaan, vaikka tauti olisi sairastettu.

-  Tämä ei ole sinänsä koronapassin vika, vaan tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä.

Kansallisen koronapassin mahdollistuttuakin Puumalainen suosittelee, että matkalle lähdettäessä on aina turvallisempaa ottaa kaksi rokoteannosta, koska se ainakin kelpaa joka maassa.

-  On joitakin maita, joihin pääsee aikaisemmin sairastetulla taudilla ja yhdellä rokotteella, mutta niitä maita on vähemmän ja vaatimukset voivat muuttua.

Toistaiseksi koronapassi koskee Suomessa vain niitä koronaepidemian leviämisalueilla sijaitsevia ravintoloita, jotka haluavat olla auki myöhempään kuin rajoitusten sallimaan yöyhteen asti tai jotka haluavat välttää voimassa olevat asiakasmäärärajoitukset.

Jos epidemiatilanne pahenee, koronapassin käyttö voi laajeta esimerkiksi yleisötapahtumiin, jos niissä halutaan välttyä mahdollisilta uusilta rajoituksilta.

“Sovelluksen pitäisi nyt hyväksyä kaikki rokotemerkit normaalisti.”

Aluehallintovirasto (Avi) kertoi sunnuntaina saaneensa koronapassia käyttäviltä ravintoloilta viestiä, että passi on näyttänyt tarkastuksessa punaista, jos sen haltija on saanut Janssenin rokotteen, jota tarvitaan täyteen sarjaan vain yksi annos.

Koronasovelluksen kehittäneen Solitan mukaan tämä tekninen ongelma on jo korjattu.

-  Taustajärjestelmässä oli väärä tiedosto väärässä paikassa. Se koski iPhone-sovellusta. Sen pitäisi nyt hyväksyä kaikki rokotemerkit normaalisti ja kunnolla, sanoo teknologia-asiantuntija Sami Köykkä Solitalta.

Myöskään kaikkia kolme rokotetta saaneita ei ole voitu ottaa sisään ravintolaan, vaikka heidän rokotesuojansa onkin riittävä. Sovellus on näyttänyt punaista ilmeisesti siinä tapauksessa, että kolmannen rokotteen saamisesta on kulunut alle seitsemän vuorokautta.

-  Kansalliset tarkastussäännökset kertovat, että täyttä rokotussarjaa ei hyväksytä ennen kuin viimeisestä rokotteesta on kulunut seitsemän päivää. Tämä koskee nyt sitäkin, että jos on saanut kolme rokotetta kolmen sarjasta, Köykkä sanoo.

THL:n ylilääkäri Nohynek sanoi sunnuntaina, että teknistä ratkaisua täytyy virittää siten, että se pystyy taipumaan eri variaatioihin.

STT-Sanna Nikula

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE