Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Siinä mitataan se, onko kokoomuksesta sivistyspuolueena enää mitään jäljellä” – Lindtman Grahn-Laasoselle: Selvitykset seis ja toimiin

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman puhumassa eduskunnassa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii kokoomuslaista opetusministeriä Sanni Grahn-Laasosta tuomaan esityksen toisen asteen maksuttomuudesta jo hallituksen kevään kehysriiheen.

– Siinä mitataan se, onko kokoomuksesta sivistyspuolueena enää mitään jäljellä kaikkien koulutusleikkauksien jälkeen, Lindtman summaa Facebookissa.

Lindtman toteaa, että toisen asteen maksuttomuus on tällä hetkellä erityisesti kokoomuksen käsissä, joka on vastustanut oppivelvollisuuden pidentämistä ideologisista syistä.

– Satavuotiaan Suomen menestystarina on perustunut sille ajatukselle, että tässä maassa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Sen on mahdollistanut suomalainen peruskoulu ja osaamistason nousu. Meillä on valtava määrä tutkittua tietoa siitä, että pelkkä peruskoulu ei enää riitä tulevaisuudessa, eikä riitä tälläkään hetkellä työelämässä.

Lindtman muistuttaa, että toisen asteen koulutuksen oppimateriaalien korkeaksi karannut hinta estää tuhansia nuoria suorittamasta toisen asteen koulutusta loppuun. Jopa puolet lukion tai amiksen keskeyttäneistä nimeää rahanpuutteen yhdeksi syyksi.

– Emme yhteiskuntana voi lähteä siitä, että näiden nuorten ensimmäinen osoite on sosiaalitoimisto. Kenenkään ei pitäisi joutua sosiaalitoimistoon koulukirjojen takia, Lindtman sanoo ja viittaa Grahn-Laasosen aiempiin lausuntoihin.

Ministeri Sanni Grahn-Laasoselta kysyttiin hiljattain Ylen Aamu-tv:ssä, millaisen neuvon hän antaa henkilölle, joka on tilanteessa, ettei ole varaa ostaa kirjoja.

Lisää aiheesta

– Siinä tilanteessa tietysti sosiaalitoimi on se ensimmäinen osoite, Grahn-Laasonen vastasi.

Lindtman on aiemmin hämmästellyt eduskunnassa lausuntoa todella kovaksi ja ylimieliseksi niille toisen asteen opiskelijoille, jotka tuskailevat rahan kanssa.

– Suomessa on 100 000 alle 30-vuotiasta ilman toisen asteen tutkintoa. Heistä vain neljä kymmenestä on työelämässä. Nämä faktat osoittavat, ettei Suomella ole varaa olla tekemättä tulevaisuuden kannalta merkittävää uudistusta eli oppivelvollisuuden pidentämistä ja toisen asteen maksuttomuutta, Lindtman toteaa.

Hän sanoo myös, että on hienoa, kun kansalaisaloite maksuttomasta toisesta asteesta tulee eduskunnan käsiteltäväksi.

– Tämän pitäisi herättää myös Sipilän (kesk.) hallitus ymmärtämään tosiasiat.

– Asiantuntijat, VATT, talouspolitiikan arviointineuvosto ja opettajien ammattijärjestö OAJ ovat kaikki päätyneet samaan analyysiin kuin SDP: oppivelvollisuutta kannattaa pidentää, toisesta asteesta on tehtävä maksuton, Lindtman painottaa.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen on käynnistänyt selvityksen toisen asteen maksuttomuudesta.

– Ministeri Grahn-Laasoselle minulla on selvä viesti: Selvitykset on jo tehty. Tässä ei enää kaivata lisää selvityksiä vaan päätöksiä, Lindtman sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE