Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Siinä olisi mennyt paitsi rahat, myös monen terveys tai jopa henki” – parahdus ay-vaikuttajalta: “Olimme juuri lähellä totaalista hävitystaistelua”

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas ennustaa ohraisia aikoja rakentajille ja muille duunareille blogikirjoituksessaan.

Demokraatti

Demokraatti

“Elinkeinoelämän suuri, avoimesti julkilausuttu linja, on näivettää palkat. Tasolle, jolla Suomessa ei voi elää.”

Suokkaan mukaan roima palkanalennus ei kuitenkaan nykytilanteessa onnistu.

“Harva siihen sovinnolla suostuu. Siksi onkin välttämätöntä lisätä merkittävästi työvoiman tarjontaa. Avata nyt ja heti Suomen työmarkkinat kehitysmaiden satojen miljoonien työttömien armeijoille.”

Suokas arvostelee, että palkansaajien viimeistä puolustuslinjaa lähti murtamaan toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

“STTK:n puheenjohtaja Antti Palola asetti toki reunaehdon, että viranomaisten valvontaresursseja pitää samanaikaisesti parantaa. Ryhdikästä puhetta. Ulkomaalaistarkastajien määrää tultaneen lisäämään kolmella, kaksi etelään ja yksi pohjoiseen.”

Mielenkiintoista on nähdä, mistä keskusjärjestöstä tai liitosta löytyy ensimmäinen periksi antava ay-johtaja.

Suokas vyöryttää, että STTK oli heikoin lenkki myös kiky-sopimusta vastustettaessa.

“Kun keskusjärjestö lupasi, että palkkoja voidaan alentaa, vaikea oli enää muidenkaan rintamalinjoja pitää.”

Viime viikolla Elinkeinoelämän Keskusliitto väläytti yhden lomaviikon poistamista.

“Mielenkiintoista on nähdä, mistä keskusjärjestöstä tai liitosta löytyy ensimmäinen periksi antava ay-johtaja, joka saa kunnian profiloitua elinkeinoelämän ja Helsingin Sanomien ylistämäksi vastuunkantajaksi.”

Suokkaan mukaan Rakennusliitto ei heikennyksiä hyväksy.

“Torjuminen onnistuu vain voimalla. Olimme juuri lähellä totaalista hävitystaistelua, työnantajien julistamaa koko maan kattavaa työsulkua. Siinä olisi mennyt paitsi rahat, myös monen terveys tai jopa henki.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE