Ulkomaat
13.7.2018 05:44 ・ Päivitetty: 13.7.2018 05:44
Siirtolaisia pidettiin kapinaepäilyn takia Italian rannikkovartion aluksessa – osa päästetty maihin sisäministerin puheista huolimatta
Italian Sisiliassa kymmeniä siirtolaisia on päässyt maihin maan rannikkovartion aluksesta, uutistoimisto AFP kertoo. Italian sisäministeri Matteo Salvini oli aiemmin kieltänyt kyydissä olevia astumasta maihin.
Joidenkin aluksella olevien siirtolaisten on epäilty syyllistyneen kapinaan. Siirtolaiset pelasti alun perin Vos Thalassa -niminen alus, jolta rannikkovartiosto otti heidät kyytiinsä. Paikallismedian tietojen mukaan Vos Thalassa -aluksen miehistö oli lukittautunut ohjaamoon ja kutsunut apua sen jälkeen, kun kaksi siirtolaista oli tajunnut laivan suuntaavan takaisin Libyaan.
Pääministeri Giuseppe Conte sanoi eilen, ettei siirtolaisia päästetä ulos alukselta ennen kuin etenkin rikoksesta epäillyt on tunnistettu.
Rannikkovartioston aluksella on kerrottu olleen kaikkiaan 67 siirtolaista, mukaan lukien lapsia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.