Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Silminnäkijät paniikissa: “Kuulimme suuren räjähdyksen ja näimme savua”

Manchester-areenalla vallitsi epäillyn terrori-iskun jälkeen paniikinomainen kaaos, kun pop-konserttiin osallistuneet ihmiset yrittivät rynnistää ulos, silminnäkijät kuvailevat medialle.

Samaan aikaan konserttiyleisöä vastaan tulleet omaiset etsivät läheisiään kaaoksesta. Konsertti oli lopuillaan, kun areenan aulan tuntumassa tai ulkopuolella ilmeisesti räjähti.

Konsertissa oli yleisönä runsaasti alaikäisiä, joita vanhemmat ja muut läheiset olivat tulossa hakemaan areenalta.

17-vuotiasta tytärtään konsertista hakemaan tullut Elena Semino sai haavoja käsiinsä ja jalkoihinsa. Semino oli odottamassa tytärtään lipunmyynnin lähistöllä, kun epäilty isku tapahtui.

– Minä ja mieheni odotimme seinän lähettyvillä, onneksi, ja äkkiä jotain tapahtui. En osaa edes kuvailla sitä. Kaulallani tuntui kuumuutta ja kun katsoi ylös, kaikkialla oli ruumiita, Semino kertoo paikan päällä olleelle Guardianin toimittajalle Frances Perraudinille.

Loukkaantumisestaan huolimatta Semino ryntäsi välittömästi etsimään tytärtään Natalieta konserttisalista ja löysikin tämän ystävineen.

Vartijat arvelivat, että kyseessä olisi puhjennut ilmapallo.

Lisää aiheesta

Konserttisalissa epäillyn iskun aikaan ollut 19-vuotias Megan Ryder sanoo konsertin turvamiesten yrittäneen rauhoitella salissa ollutta väkijoukkoa. Vartijat arvelivat tuolloin, että kyseessä olisi puhjennut ilmapallo tai jokin tekninen vika konserttilaitteistossa.

Sairaaloissa ympäri Manchesteria ihmiset etsivät kadonneita omaisiaan loukkaantuneiden joukosta. Guardianin paikalla oleva toimittaja Helen Pidd kertoo puhuneensa muun muassa filippiiniläiselle perheelle, joka etsi areenan kaaoksessa kadonnutta äitiään.

– Konsertin loppuessa kuulimme suuren räjähdyksen ja näimme savua, kadonneen naisen 17-vuotias tytär kuvaili. Hänen äitinsä miesystävä loukkaantui, mutta tämän olinpaikasta perhe oli jo saanut tiedon.

Konserttiin osallistuneen 17-vuotiaan Ellie Wardin 64-vuotias isoisä puolestaan loukkaantui odottaessaan lapsenlastaan konsertista areenan uloskäyntikäytävällä. Mies sai haavoja lasinsiruista kasvoihinsa.

– Hän sanoi ymmärtäneensä, mitä oli tapahtunut vasta, kun koski kasvoihinsa ja tunsi niillä verta, Ward kertoo Guardianille. Hän itse sanoo ymmärtäneensä jonkin olleen vialla tuntiessaan konserttisalista poistuessaan voimakkaan vavahduksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE