Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sinilevätilanne on nyt tavanomaista rauhallisempi – järvien pintavedet ovat viileitä ja Itämeren rannikolla vedet ovat sekoittuneet

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Sinilevästä varoittava kyltti Hietaniemen uimaralla Helsingissä 13. heinäkuuta 2021.

Sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun Itämeren rannikoilla ja Suomen järvissä, kertoo Suomen ympäristökeskus tiedotteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yleensä sinilevää esiintyy eniten elokuussa, mutta nyt sinilevätilanne on tavanomaista rauhallisempi sekä Itämeren rannikoilla että sisävesissä.

Itämeren rannikoilla sinilevähavaintoja on huomattavasti vähemmän verrattuna vuosien 1998–2020 keskiarvoon tänä ajankohtana.

Rannikolla on tapahtunut lähes kauttaaltaan kumpuamista, jossa alempi kylmä vesimassa nousee pintaan ja heikentää kukintoja. Suomenlahden rannikolla leväesiintymät näyttävät sekoittuneen vesipatsaaseen lähes kokonaan, sillä sinilevähavaintoja on vain kolme.

Perämeren, Merenkurkun ja pohjoisen Selkämeren rannikoilla ei ole havaittu sinilevää.

Ilmatieteen laitoksen mukaan meriveden pintalämpötilat ovat Perämerellä 16–17 astetta, Selkämerellä 13–17 astetta, Saaristomerellä 18–19 astetta ja Suomenlahdella 12–16 astetta. Viikonloppuna on luvassa voimakasta tuulta Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä, mutta muualla sään ennustetaan olevan tyyni.

Suomen avomerialueilla sinilevien kukinnan painopiste on siirtynyt poispäin Suomesta.

Järvissä ei ole havaittu erittäin runsaita sinileväkukintoja

Sinilevätilanne järvillä on ajankohtaan nähden hyvin rauhallinen. Millään havaintopaikalla ei havaittu erittäin runsaita sinileväkukintoja.

Järvien pintalämpötilat ovat yhdestä kolmeen astetta pitkän ajan keskiarvoa kylmempiä. Pintavesien lämpötila on maan etelä- ja keskiosissa 17–19 asteen välillä, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla 14–16 asteen välillä ja Lapin alueella 10–14 asteen välillä.

Sinilevä viihtyy lämpimässä, aurinkoisessa ja tyynessä säässä, jolloin levä saattaa muodostaa massaesiintymiä veden pinnalle. Sinilevä näkyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hippuina.

Loppukesällä järvissä voi esiintyä myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat ruostesienen itiöiden massaesiintymistä.

Ruostesienen itiöt ovat terveydelle vaarattomia. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa aiheuttaa uimarille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE