Politiikka
16.10.2017 07:59 ・ Päivitetty: 16.10.2017 07:59
Sininen tulevaisuus -ryhmä jätti kannattajakortit oikeusministeriöön
Sininen tulevaisuus -ryhmä on jättänyt kannattajakorttinsa oikeusministeriöön puolueen rekisteröimistä varten. Perussuomalaisista irtaantunut ryhmä kertoi viime viikolla, että vaadittavat 5 000 kannattajakorttia on saatu kerättyä.
Sininen tulevaisuus -ryhmä perustettiin kesällä, kun osa perussuomalaisten kansanedustajista perusti uuden eduskuntaryhmän Jussi Halla-ahon tultua valituksi perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Perussuomalaisista irtaantuivat kaikki puoleen ministerit eli perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini, työministeri Jari Lindström, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila, puolustusministeri Jussi Niinistö ja eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho, joka on ryhmän puheenjohtaja. Kansanedustajista noin puolet jätti perussuomalaiset.
Sininen Tulevaisuus -ryhmän kannatus on jäänyt vähäiseksi mielipidetiedusteluissa. Esimerkiksi viimeisimmässä Ylen puoluekannatusmittauksessa ryhmän kannatus oli vain 1,5 prosenttia
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
15.10.2017 10:46
”Halla-aho on vastentahtoinen johtaja” – Soini IS:lle: ”Hänen viestinsä on hyvin lahkolaisille sopiva”
Politiikka
11.10.2017 09:02
Terho myöntää: Sinistä presidenttiehdokasta tuskin tulee
Politiikka
11.10.2017 08:05
Siniset sai 5 000 kannattajakorttia kasaan
Politiikka
10.10.2017 20:59
Jussi Halla-aho lyttää Ilta-Sanomien ”laaduttoman ja virheellisen uutisoinnin”: ”Hyvin mielenkiintoinen tieto”