Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sinisten Oinonen harkitsee poliittisen uransa jatkamista – “Olen pannut harkintamyssyn päähän”

Perussuomalaisista irtautuneeseen ja hiljattain puolueeksi rekisteröityneeseen sinisiin siirtynyt kansanedustaja Pentti Oinonen harkitsee lopettamispäätöksensä pyörtämistä. Oinonen päätti vetäytyä politiikasta perussuomalaisten hajoamiseen päättyneen puoluekokouksen jälkeen kesäkuussa.

– Vaalipiiristä on tullut tosi paljon kyselyjä, että jatkathan sinä vielä. Olen nyt pannut vielä harkintamyssyn päähän, Oinonen sanoo.

Oinosen lisäksi lopettamista harkitsivat kesäkuussa monet muutkin perussuomalaisten kansanedustajat heidän joukossaan työministeri Jari Lindström, joka kertoi myös perjantaina pyrkivänsä eduskuntaan vuoden 2019 vaaleissa.

– Tosi paljon oli sitä kiitti mulle riitti -tunnelmaa silloin liikkeellä, Oinonen sanoo.

Savo-Karjalan valtuutetut ovat Oinosen mukaan enenevässä määrin siirtyneet sinisiin.

– Näin on käynyt lähes joka kunnassa, joissakin ovat siirtyneet jopa kaikki perussuomalaiset.

Oinonen ei aio tavoitella paikkaa puoluejohdosta Tampereella joulukuun 16. päivä järjestettävässä puoluekokouksessa.

Lisää aiheesta

– Olen ollut perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja yhden kauden. Tiedän millainen urakka se on, ja nyt urakka on vielä suurempi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE