Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrysen tiedotustilaisuudella erikoinen aikataulu – Haatainen ja Vanhanen kommentoivat ja toivottavat samalla tervetulleeksi

Veteraanpoliitikko Paavo Väyrynen esitteli mukisarjaa Paavo presidentiksi -kansanliikkeen tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina. Väyrynen kertoi rahoittavansa kampanjansa suurimmilta osin myymällä kampanjatuotteita. Yksi muki maksaa 30 euroa.

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen toivottaa Paavo Väyrysen tervetulleeksi mukaan presidenttikisaan.

– Hänellähän on kokemusta vaaleista, Haatainen tokaisee.

Haatainen uskoo, että Väyrysen mukanaolo tuo vaalikeskusteluun lisää vauhtia.

Väyrynen ilmoitti tänään klo 12:30 alkaneessa tiedotustilaisuudessaan saaneensa presidenttiehdokkuuteen tarvittavat 20 000 kannattajakorttia kasaan. Tiedotustilaisuus osui päällekkäin eduskunnassa pidetyn itsenäisyyden juhlaistunnon kanssa.

– Aika erikoinen valinta tietysti. En tiedä onkohan hän aivan oivaltanut, että eduskunnassa on käynnissä juhlaistunto, Haatainen pohtii.

Haatainen ei lähtenyt tarkemmin erittelemään, onko hänen mielestään soveliasta pitää tiedotustilaisuus yhtäaikaisesti juhlaistunnon kanssa.

– Varmaan paremminkin voisi tuollaisen julkistamisen ajoittaa, hän kuitenkin totesi.

Lisää aiheesta

Eduskunnan juhlaistuntoa Haatainen piti arvokkaana tilaisuutena.

– Tilaisuus oli todella hieno. Katsotaan tulevaisuuteen ja halutaan satsata lapsiin ja nuoriin.

Meitä on vasta seitsemän ehdokasta, että hän on nyt vasta kahdeksas.

Myöskään keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ei lähtenyt kommentoimaan Väyrysen tiedotustilaisuuden aikataulua.

–  Jokainen tekee tavallaan. Hänellä on varmasti ollut omat syynsä siihen kellon aikaan, en osaa arvioida syytä.

Väyrysen varmistuneeseen ehdokkuuteen Vanhanen puolestaan suhtautui ainakin päällisin puolin maltillisena. Hänen mukaansa presidentinvaaleissa on tilaa Väyrysellekin.

– Sinne mahtuu kyllä. Meitä on vasta seitsemän ehdokasta, että hän on nyt vasta kahdeksas.

Vaikka Väyrynen on toiminut aikaisemmin kolme kertaa keskustan presidenttiehdokkaana sekä on myös puolueen kunniapuheenjohtaja, Vanhanen ei usko heidän kisaavan paljoa samoista äänistä.

– Väyrynen on voimakas EU:n vastustaja, minä olen taasen kansainvälisen yhteistyön voimakas kannattaja. Siinä on aika suuri ero, Vanhanen totesi eduskunnassa.

Tilanne on kuitenkin vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä julkisuudessa on spekuloitu keskustan nimittäneen Vanhasen hyvin varhaisessa vaiheessa presidenttiehdokkaakseen juuri estääkseen Väyrysen nousemisen puolueen ehdokkaaksi. Nyt myös Väyrynen nähdään kuitenkin vaaleissa hänen ehdokkuuttaan ajavan kansanliikkeen ehdokkaana.

Väyrysellä on yhä myös keskustan jäsenkirja, vaikka muun muassa monet puolueen piirijohtajista ovat vaatineet hänen erottamista.

Tekijät: Johannes Ijäs ja Topi Juga

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE