Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä edelleen samaa mieltä puhemiehen tehtävistä

Hallitusneuvotteluihin Säätytalolle lähti keskiviikkona SDP:n ja Antti Rinteen johdolla monien yllätykseksi myös vaalitappion kokenut keskusta.

Toimitusministeristöä uuden hallituksen aloittamiseen saakka luotsaava keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei ollut eduskunnassa aluksi innostunut pohtimaan olisiko hän kiinnostunut ministerinpaikasta, mikäli hallitusneuvottelut tuottavat tulosta.

Mahdollisessa Rinteen hallituksessa keskustalle kuuluisi toiseksi suurimpana hallituspuolueena myös puhemiehen tehtävä.

– Päätös hallitukseen menemiseen on syntynyt tänä aamuna. Näitä kysymyksiä ei ole kukaan ehtinyt yhtään miettiä. Olemme myös aika kaukana tilanteesta, että hallitus syntyisi. Käydään nyt hallitusneuvottelut ensin ja sitten katsotaan paikkoja.

Sipilä totesi Demokraatille 23. huhtikuuta, ettei hän ole halukas ministeriksi tai puhemieheksi.

– Ei minkäänlaisia eikä puhemieshaluja, Sipilä sanoi tuolloin.

Kanta ei hallitusneuvottelujen kynnyksellä vaikuta muuttuneen ainakaan puhemiehen tehtävän osalta.

Olitte julkisuudessa aiemmin sitä mieltä, että ette olisi kovin innostunut. Onko tämä voimassa?

– On, Sipilä sanoi keskiviikkona eduskunnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE