Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä ei anna tuumaakaan periksi koulutuksen lisäleikkauksista – “Tämä on ollut idea koko ajan”

Pääministeri Juha Sipilä keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa tänään.

Valtion määrärahat korkeakouluille ovat näillä näkymin pienenemässä kilpailukykysopimuksen takia. Yliopistot ja muut opinahjot eivät siis saa itselleen hyötyä henkilöstösäästöistä, joita sopimus toi mukanaan.

Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muistutti, että kilpailukykysopimuksella on haluttu parantaa juuri yksityisen sektorin kilpailukykyä kasvun vauhdittamiseksi. Sipilän mukaan hyöty otetaan pois kaikilta julkisesti rahoitetuilta toimijoilta.

– Tämä on ollut homman idea koko ajan. Jos me tässä lähdemme lipsumaan, niin tästä tulee Pandoran lipas, tämä koko rakennelma kaatuu, Sipilä sanoi tiistaina Oulussa.
Sipilän mukaan julkisen sektorin asema paranee kilpailukykysopimuksella vain välillisesti kasvun ja työllisyyden kautta.

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat olleet erimielisiä siitä, pysyvätkö korkeakoulujen määrärahat ennallaan, vaikka niiden henkilöstökulut pienenevät kilpailukykysopimuksen myötä. Valtiovarainministeriö katsoo, että korkeakoulujen määrärahaa voidaan pienentää niille koituvien säästöjen takia, kun taas opetusministeriö soisi rahan pysyvän ennallaan. Kiistan taustalla on ollut erimielisyys siitä, ovatko yliopistot yksityisoikeudellisia vai julkisia toimijoita.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen arvioi omassa kokouksessaan Turussa, että linjaus on kilpailukykysopimuksen hengen mukainen. Hallitus tulkitsee näin korkeakoulut julkisen sektorin toimijoiksi.

– Näin pääministeri on asian tänään linjannut, Jokinen kertoi.

Anniina Luotonen, Olli Kuivaniemi

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE