Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä ei lotkauta korvaansa kaupunkien sote-kapinalle: “Lausunnothan on jo saatu, nämä lausunnot eivät enää tähän prosessiin tule”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että suurten kaupunkien aiemmin esittämät näkemykset sote-uudistukseen on otettu valmistelussa huomioon eikä pääkaupunkiseudun kuntien nyt sorvaamassa kriittisessä lausunnossa ole sinänsä mitään uutta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Lausunnothan on jo saatu, nämä lausunnot eivät enää tähän prosessiin tule. Tämä on nyt protestointia, Sipilä sanoi STT:lle keskiviikkona eduskunnassa.

Sipilä sanoo, että suurten kaupunkien huolet on huomioitu, kun pääkaupunkiseudun erityisratkaisun mahdollisuutta selvitettiin ja sellaiseen päädyttiinkin kasvupalveluiden puolella.

Helsinki, Espoo ja Vantaa ilmaisivat tiistai-iltana yhteisessä lausunnossaan, ettei uudistusta pidä hyväksyä nykymuodossaan. Lausunnon mukaan uudistuksella on paljon vahingollisia vaikutuksia kasvavien kaupunkien taloudelle, palveluille ja investointikyvylle.

Aamulehti kertoi keskiviikkona, että myös Tampereen kaupunginvaltuustoon on tulossa kiireellisesti käsiteltäväksi lausunto, joka tähtää sote- ja maakuntauudistuksen kaatamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE