Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: EU:n otettava ilmastojohtajuus käsiinsä

Euroopan unionin täytyy ottaa ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun johtajuus käsiinsä Yhdysvaltain vetäydyttyä Pariisin ilmastosopimuksesta, kirjoittaa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kolumnissaan Kalevassa.

Sipilän mukaan EU:n on syvennettävä yhteistyötään Kiinan kanssa ja haettava Kiinasta kumppani täyttämään Yhdysvaltain jättämää aukkoa.

– Yhdysvaltain presidentin torstai-iltana kertoma päätös vetäytyä sopimuksesta on valtava pettymys ja kolaus maan kansainväliselle maineelle ja vastuunkannolle ihmiskunnan ja ilmaston tulevaisuudesta, Sipilä kirjoittaa kolumnissaan.

– Tällä päätöksellä Yhdysvallat sysäsi itsensä samaan ryhmään Syyrian ja Nicaraguan kanssa, jotka ovat niin ikään jättäytyneet Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolelle, Sipilä jatkoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE