Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Sipilä on kilauttanut kavereilleen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo laittaa valtion yhtiöiden omaisuuden ”töihin”. Hän on keskustellut omistajaohjauksen muutoksista liikemiestuttaviensa kanssa. Hän on konsultoinut Suomen talouden eliittiä.

Mitä enemmän seuraan hallituksen touhuja, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että nyt tehtävät suunnitelmat ja päätökset ovat jo pitkään valmistellun strategian tulosta. Oikeisto on odotellut sopivaa hetkeä ja tilaisuutta toteuttaakseen unelmansa. Aiotaan tehdä täydellinen työreformi, joka ei onnistunut 1990-luvun alussa, sosialisoida kansallisomaisuus harvojen ja valittujen haltuun, jakaa kansa vuohiin ja lampaisiin sekä toteuttaa ns. rakenteelliset muutokset, ajaa alas julkinen sektori ja pakottaa yhteiskunta amerikkalaistyyppiseen vapaaseen markkinatalouteen.

Surkeinta tässä on se, että osa nyt tehtävistä muutoksista ovat pysyviä, ja korjausliikkeitä ei voi tehdä. Jos esimerkiksi palvelut altistetaan kilpailutukselle, hankintalain säännösten mukaan kilpailutusta on jatkettava hamaan tulevaisuuteen. Pakkivaihdetta ei tässä junassa ole. Valtion kerran myyty omaisuus ei palaa enää koskaan yhteiskunnalle, eikä työelämän lakeja ja työehtosopimuksia noin vain muutella jatkossa. Siitä pitävät työnantajat huolen kiristämällä palkansaajia työpaikkojen vähentämisellä ja yritysten maastamuutolla.

Kepulandiaan hoidettaisiin postipalvelut lain velvoittamana, mutta kermat kuorii yhtiö.

En millään tavalla voi hyväksyä Postin kannattavien osien yhtiöittämistä ja velvoitteiden siirtämistä veronmaksajien kontolle. Harvaan asuttuun kepulandiaan hoidettaisiin postipalvelut lain velvoittamana, mutta kermat kuorii yhtiö. Vielä kamalampaa olisi, että yhtiön omistaisi kokonaan joku muu taho kuin valtio. Sehän on suora lahjoitus markkinoille ja omistavalle luokalle. Sipilä on luvannut kertoa omistajapolitiikan suunnanmuutoksesta ensi tiistaina. Täytyy etukäteen katsella tukevaa tuolia, jolle istahtaa uutisia kuunnellessa.

Valtionyhtiö Finnairia suunnitellaan pistettävän lihoiksi. Ennakkotietojen mukaan valtio olisi luopumassa enemmistöomistuksestaan. Venäjän kanssa tehdyn ylilentosopimuksen vuoksi tarvitaan suomalaista omistusta yhtiössä yli 50 prosenttia, mutta Sipilällä lienee jo ostajaehdokas niille osakkeille, jotka siirretään ostavaan yhtiöön. Tietysti kauppaehdot ovat kavereille edulliset ja kannattavat.

Tulee mieleen Aasian tsunami-onnettomuus, jossa kuoli satojatuhansia ihmisiä. Maailman lentokonekapasiteetti oli täysin käytössä evakuoimassa eläviä ja loukkaantuneita sekä rahtaamassa ruumiita. Finnair nouti suomalaiset kotiin. Onneksi meillä suomalaisilla oli omassa hallinnassamme ja valtion omistamana lentoyhtiö, joka oli tarvittaessa käytettävissä. Muistaakseni nykyinen presidenttikin evakuoitiin onnettomuusalueelta Finnairin koneella. Jos lentoyhtiön enemmistöosakkuus muuttuu vähemmistöomistajuudeksi, mikä on ns. huoltovarmuus sen jälkeen?

Sipilä on aloittamassa uutta kasinopeliä kansalaisten rahoilla.

Entinen yrittäjä ja yritysjohtaja Sipilä on ottanut valtion omistajapolitiikan hahmottelussa merkittävän roolin. Hallituksen salkunjaossa Sipilä päätti ottaa vastuulleen myös omistajaohjauksen. Valtio on enemmistöomistajana yli 40 yhtiössä. Lisäksi valtiolla on merkittäviä omistuksia kahdessatoista pörssiyhtiössä. Näitä omistuksia hallinnoidaan valtion sijoitusyhtiön Solidiumin kautta. Suomessa valtionyhtiölain mukaan eduskunta päättää, missä yhtiöissä valtio voi luopua yksinomistuksestaan. Toisin sanoen Sipilän hallituksella on lakimuutoksin mahdollisuus yksityistää valtionyhtiöitä ja luopua omistusosuuksistaan, jäädä vähemmistöosakkaaksi tai luopua kokonaan omistuksestaan. Näin on jo tapahtunut kymmenissä yhtiöissä. Tunnetuimpia yhtiöitä, joissa valtio on myynyt koko omistuksensa, ovat esimerkiksi Partek, Veitsiluoto, Medivire, Sisu ja Suomen Autokatsastus.

Ylen lähteiden mukaan hallitus suunnittelee Suomen Teollisuussijoituksen roolin selvää kasvattamista. Sipilä on hahmotellut mallia, jossa Teollisuussijoitukselle mahdollistettaisiin suurempi riskinotto. Hän on aloittamassa uutta kasinopeliä kansalaisten rahoilla ja menneitten sukupolvien kartuttamalla omaisuudella. Onko tämä nyt se kasvurahasto, josta Keskustapuolue puhui oppositiossa kaikkien ongelmien ratkaisijana, koska yhtiöiden myynnistä saatuja rahoja aiotaan sijoittaa Teollisuussijoitukseen? Hallituksessa tosin puolue ei tähän mennessä ole puhunut halaistua sanaa kasvurahastosta.

Ja myytävää riittää. Tunnettuja valtion omistamia yhtiöitä ovat muun muassa viinaa myyvä Altia, lentokenttiä operoiva Finavia, energiajätti Fortun, öljy-yhtiö Neste Oil, aseita valmista Patria, rakennuskoneita vuokraava Raskone, puuta ja turvetta myyvä Vapo ja Vr Group sekä lukuisa liuta muita. Lisäksi Sipilä hahmottelee sote-uudistuksen tiimoilta uutta valtionyhtiötä hallinnoimaan ICT-palveluita. Omistajaohjausta on myös hallituksen sote-palveluiden tuottajien yhtiöittämisvaatimus.

Sipilän mielestä valtion taseessa on laiskaa pääomaa, jota tarvitsee käyttää tehokkaammin. Onko yksityistäminen ainoa keino, joka tulee hallituksen mieleen tehostamistoimenpiteenä? Totta kai nämä toimenpiteet tullaan tekemään, koska näin on suunniteltu ja sovittu pienessä piirissä, kenties jo vuosia sitten. Valtion omistajuus pistellään parempiin suihin ja hyvinvointivaltion tukipilarit puretaan.

Ei käy, ei kerta kaikkiaan käy!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE