Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä Orpon tyrmäyksestä sähköpyörille: Aion keskustella Bernerin kanssa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Sähköpyörien hankintaan kaavailtu tuki on vaikeuksissa, sillä valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi Demokraatille keskiviikkona, ettei hän tue sitä.

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi maanantaina valmistelevansa 400 euron hankintatukea, joka tulisi voimaan heinäkuussa ja olisi voimassa vuodet 2018–2021.

Esitys on lähtenyt lausunnoille.

Orpolle ehdotus tuli puun takaa.

– Näin valtiovarainministerinä luin tästä vasta julkisuudesta. Sitä ei ole valmisteltu yhdessä. Suhtaudun varauksella – tai itse asiassa en tue sitä, Orpo sanoi.

– Minulla on se käsitys, että hallituksen piirissä on laajemminkin tällainen näkemys.

Orpo hämmästeli, että lausunnoille asti on päässyt esitys, josta ei ole sovittu yhteisesti.

Lisää aiheesta

– Tämä ei asiana, summana ole kovin suuri. Mutta nämä ovat kuitenkin sentyyppisiä kysymyksiä, että on hyvä, että ne käydään hallituksen piirissä yhdessä läpi.

Sipilä: Aion keskustella Bernerin kanssa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi asiaa STT:lle lyhyesti keskiviikkoiltana sanoen, että ehdotus sähköpyörien hankintatuesta on osa periaatepäätöstä ja isompaa uudistusta ja siitä on käyty keskustelua.

Sipilä ei vielä ottanut kantaa siihen, miten ehdotukselle käy.

– Kyllä tämäkin asia ratkaistaan. Tämä yksi osa on saanut arvostelua kaikista ryhmistä. Ja sehän oli vasta lähdössä lausunnoille, että ei tässä mitään lopullisia päätöksiä ole tehty mistään suunnasta.

Sipilä sanoi aikovansa puhua asiasta liikenneministeri Anne Bernerin kanssa myöhemmin.

– Keskustelen tämän jälkeen, Sipilä sanoi eriarvoistumista koskevan raportin julkistustilaisuudessa.

Lakimuutos on lausuntokierroksella huhtikuun alkupäiviin asti. Ehdotus on osa pakettia, jolla hallitus pyrkii lisäämään kävelyn ja pyöräilyn suosiota kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE